Pyhä Taddeus Petroskoilainen
(21.8.)
Pyhä Taddeus Petroskoilainen (ven.
Faddei Petrozavodsk) eli 1700-luvulla nykyisen Petroskoin
(Petrozavdosk) läheisyydessä.
Taddeus eli erakkona ja kantoi yllään kilvoitusrautana
kaulassaan suurta rautaista ristiä kaapunsa alla. Taddeuksen
elämä muutui, kun hänen asuinpaikalleen alettiin
tsaari Pietari Suuren toimesta rakentaa tehtaita (Petrozavdosk
-> Petro [Pjotr, Pietari], zavod [tehdas]). Taddeukselle
tuli merkittävä rooli alueen asukkaiden uskon vahvistajana.
Taddeus tekeytyi Kristuksen
tähden houkaksi, jotta muun ympäröivän
maailman vaikutus olisi jäänyt sanan julistajaan
mahdollisimman vähäiseksi. Kuten Venäjällä
oli tapana Kristuksen tähden houkkia nimitettiin usein
autuaiksi, niin myös Taddeus sai nimityksen, autuas Taddeus.
Kerrotaan, että lahkolaiset yrittivät käännyttää
Taddeusta omaan harhaoppiinsa. Taddeus tenttasi lahkolaisia,
kysellen, onko heidän uskonsa uskontunnustuksen mukaista.
Mikäli hän sai näiltä epäröiviä
tai kierteleviä vastauksia, hän ajoi lahkolaiset
sauvansa kanssa matkoihinsa. Näin hän toimi hyvänä
esimerkkinä aikansa ihmisille uskon lujuudesta ja oman
vakaumuksensa vahvuudesta.
Pyhä Taddeus saavutti mainetta teoillaan myös muualla
Venäjällä ja esimerkiksi tsaari Pietari Suuri
vieraili hänen luonaan tarkastaessaan Petroskoin tehtaita.
Pyhän Taddeuksen kerrotaan ennustaneen tsaarille jopa
hänen kuolinaikansa.
Pyhä Taddeus Petroskoilainen kuoli elokuun 21. päivänä
1726 ja hänet haudattiin hautausmaalle Losasinajoen rannalle.
Pyhä Taddeus lasketaan kuuliuvaksi Karjalan
pyhiin kilvoittelijoihin ja hänen muistopäivänään
vietetään tuota kuolinpäivää elokuun
21. päivää. Häntä muistellaan myös
Karjalan valistajien yhteisenä muistelupäivänä,
joka vuosittain sijoittuu aina lokakuun
viimeisen päivän ja marraskuun 6. päivän
väliseen lauantaihin.
HAP
- Erkki Piiroinen: Karjalan pyhät kilvoittelijat
- Autuas Taddeus Petroskoilainen ss. 73 - 75
- Arhimandrit Nikodim: Oloneckii paterik ili skazaniya
o zhizni, podvigah i chudesah prepodobnyh i bogonosnyh otec
nashih prosvetitelei i chudotvorcev oloneckih
- Blazhennyi Faddei Petrozavodskii ss.63-72
|