Pyhittäjä Trifon Vjatkalainen
(8.10.)
Pyhittäjä Trifon Vjatkalainen,
hantien (ostjakkien) valistaja syntyi Arkangelin
läänissä 1500-luvulla talonpoikaiskotiin. Nuorena
miehenä hän pakeni kotoansa pakkoavioliittoa ja
erilaisten vaelteluvaiheiden jälkeen hän meni Pyskorin
luostariin Keski-Venäjälle ja hänet vihittiin
siellä munkiksi.
Kilvoiteltuaan todella ankarasti luostarissa, hän sairastui
ja koki ihmeparantumisen ja jatkoi ankaria kilvoittelujaan
niin, että joutui sitten lähtemään pois
luostarista muiden kateuden vuoksi. Hän meni asumaan
hantien eli ostjakkien pakanallisen uhripaikan lähettyville
metsään.
Siellä hän voimallisesti saarnasi kristinuskoa
hantelle ja muun muassa kaatoi heidä uhripaikaltaan suuren
jumalan pidetyn kuusen. Teot aiheuttivat vihaa ja hantit suunnittelivat
pyhittäjän surmaamista. Jumala kuitenkin suojeli
pyhittäjä Trifonia ja lopulta hantitkin alkoivat
kunnioittaa pyhää miestä. Hantit ryhtyivät
kääntymään kristinuskoon yhdessä
mansien (vogulien) kanssa.
Pyskorin luostarin veljestö pyysi pyhittäjä
Trifonia palaamaan luostariinsa takaisin ja Trifon suostui
tähän pyyntöön. Mutta hänen maineensa
alkoi kasvaa hänen omasta mielestään liian
suureksi ja siksi hän päätti palata erämaahan.
Jälleen moninaisten vaiheiden jälkeen pyhittäjä
Trifon joutui siirtymään asuinpaikaltaan Vjatkan
seudulle, vuonna 1580 hän asettui Hlynovin eli Vjatkan
kaupunkiin ja alkoi rakentaa sinne Jumalanäidin kuolonuneen
nukkumisen luostaria.
Tsaari ja moskovalaiset rikkaat antoivat maineekkaalle pyhittäjälle
lahjoituksia ja varoja luostaria varten ja patriarkka korotti
hänet arkkimandriitan
arvoon.
Pyhittäjä Trifonin ankara elämäntyyli
ja samanlaiset vaatimukset muitakin veljiä kohtaan kohtasivat
ankaraa vastarintaa ja hänet karkotettiinkin pois luostaristaan
ja igumenisksi valittiin
hänen oppilaansa Joona. Pyhittäjä Trifon Vjatkalainen
asettui asumaan Slobodskoin kaupunkiin ja perusti sinnekin
luostarin Teofanian eli
Herran kasteen kunniaksi.
Vieraillessaan Solovetskin
luostarissa tarkoituksenaan kunnioittaa luostarin perustajien
Sosima (Zosima)
ja Savvati Solovetskilaisten
reliikkejä, hän
sairastui ja palasi Hlynovin kaupunkiin yrittäen päästä
entiseen luostariinsa. Mutta igumeni Joona kieltäytyi
ottamasta häntä luostariin. Kaupungin diakoni
Maksim majoitti hänet luokseen ja parin kuukauden kuluttua
siitä Trifon tunsi kuoleman lähestyvän ja pyysi
uudelleen päästä luostariin. Nyt igumeni heltyi
ja pyysi polvillaan anteeksi kovasydämisyyttään.
Pyhittäjä Trifon Vjatkainen kuoli tässä
luostarissa vuonna 1612.
Ortodoksinen kirkko muistelee pyhittäjää vuosittain
aina lokakuun 8. päivänä ja hänet on liitetty
myös Karjalan valistajien
luetteloon ja heidän yhteinen muistelupäivänsä
sijoittuu aina lokakuun
viimeisen päivän ja marraskuun 6. päivän
väliseen lauantaihin.
HAP
- Munkki Serafim (toim.): Synaksarion - lokakuu
- Pyhittäjä Trifon Vjatkalainen, hantien valistaja
ss. 116-119
|