Äiti Maria Skobtsova
Pyhä Maria Pariisilainen eli alkuaan
venäläinen, sittemmin emigarnttina Ranskassa elänyt
äiti Maria Skobtsova (1891-1945) (syntymänimeltään
Elizabeta Jurievna Pilenko) teki pitkän päivätyön
köyhien ja unohdettujen hyväksi.
Alkuaan hän oli aatelisrouva ja meni ensimmäisen
kerran naimisiin saaden siinä yhteydessä sukunimekseen
Kuzmina-Karavajeva ja toisessa avioliitossa nimen Skobtsova.
Toisen aviomiehensä kuoleman jälkeen hän vihkiytyi
nunnaksi, mutta luostariin vetäytymisen sijaan hän
omistautui venäläispakolaisten auttamiseen Ranskassa.
Hän perusti Pariisiin kaksi köyhäintaloa. Natsimiehityksen
aikana hän lähetti ruoka-apua vangeille ja auttoi
juutalaisia pois maasta. Hänet ilmiannettiin ja pidätettiin.
Äiti Maria kuoli Ravensbrückin keskitysleirillä
suurta perjantaita (pitkäperjantaita) seuraavana
lauantaina (suurena lauantaina) vuonna 1945, kun
hän meni kuolemaan toisen ihmisen, monilapsisen perheen
äidin puolesta..
Äiti Maria eli Maria Pariisilainen kanonisoitiin Pyhien
joukkoon kuuluvaksi Ekumeenisen patriarkaatin Pyhän Synodin
päätöksellä v. 2004. Tämä oli
ensimmäinen kerta kun Ortodoksinen kirkko kanonisoi Länsi-Euroopassa
asuneita henkilöitä.
Samalla kanonisoitiin muitakin Ranskan emigrantteja. Muut
kanonisoidut ovat isä Aleksis Medvedkov (1867-1934) eli
pyhä Aleksi Uginelainen,
isä Dimitri Klepinine (1904-1944), äiti Marian poika
Georgi Skobtsov (1921-1944) ja Elia Fondaminski (1880-1942).
Tämä äiti Marian kirjoittama rukous löytyi
hänen jäämistöstään keskitysleiriltä,
kun pääsiäisenä 1945, kaksi päivää
äiti Marian kuolemasta, neuvostoliittolaiset vapauttivat
henkiinjääneet:
"Herra, älä muista vain hyviä ihmisä,
vaan myös pahoja.
Äläkä muista vain niitä kärsimyksiä,
joita he ovat aiheuttaneet meille,
vaan myös hedelmiä, joita me olemme kantaneet niiden
kärsimysten ansiosta:
toveruutta, nöyryyttä, rohkeutta.
Muista sydämen suuruutta, joka kasvoi niistä.
Ja kun astumme tuomioistuimesi eteen, anna kaikkien hedelmien,
joita olemme kantaneet,
koitua heidän anteeksiantamuksekseen. Amen."
Ranskan uusmarttyyrien yhteiseksi muistopäiväksi
Konstantinopolin Pyhä Synodi määräsi heinäkuun
20. päivän.
Linkkejä
Saint Mother Maria Skobtsova: http://www.geocities.com/Athens/Parthenon/4541/
Mother Maria Skobtsova, Nun and Martyr: http://ourworld.compuserve.com/homepages/jim_forest/mmaria.htm
Maria Skobtsova: Woman of Many Faces, Mother in Many Ways: http://www.jacwell.org/Fall_Winter99/Plekon_Mother_Maria.htm
Äiti Maria: http://carelia.onego.ru/2001-3/10.html
(suomeksi)
HAP |