|
Kunnioitetun profeetan, pyhän Johannes Edelläkävijän
ja Kastajan sikiämisen muistopäivää
vietetään syyskuun
23. päivä.
Pyhä profeetta Malakias profetoi, että ennen Messiaan
syntymistä tulee Hänen Edelläkävijänsä
ja osoittaa Hänen tulemisensa. Juutalaiset siis odottivat
Messiaan lisäksi Edelläkävijän saapumista.
Raamatussa Luukkaan evankeliumissa (Luuk.1:5-25)
on kerrottu pyhän Johanneksen syntymää edeltävistä
asioista:
Sakarias ja Elisabet
Palestiinan Juudeassa elivät oikeamielinen pappi pyhä
Sakarias (muistopäivä
5. päivä syyskuuta) ja hänen vaimonsa
pyhä Elisabet (muistopäivä 5. päivä
syyskuuta) hartaasti noudattaen Herran käskyjä.
Avioparilla oli kuitenkin huonoa onnea, sillä he olivat
jääneet ilman lasta ja he olivat jo iäkkäitä
ihmisiä. Silti he lakkaamatta rukoilivat Jumalaa suomaan
heille lapsen.
Kerran pyhän Sakariaksen ollessa palveluksessa Jerusalemin
temppelissä, hän meni alttariin suitsuttamaan. Mentyään
alttariverhon taakse, hän näki Jumalan enkelin
seisovan suitsutusalttarin oikealla puolella.
Enkelin ilmoitus
Sakarias hämmästyi ja pysähtyi pelokkaana,
mutta enkeli sanoi hänelle: ”Älä
pelkää, Sakarias. Rukouksesi on kuultu, vaimosi
Elisabet synnyttää sinulle pojan ja sinä annat
hänelle nimeksi Johannes. Ilo ja riemu täyttävät
sinut, ja monet iloitsevat hänen syntymästään.
Hän on oleva suuri Jumalan mies. Viiniä ja väkijuomaa
hän ei juo. Jo äitinsä kohdusta asti hän
on täynnä Pyhää Henkeä. Hän
kääntää Israelin kansasta monet jälleen
Herran, heidän Jumalansa, puoleen. Hän kulkee Herran
edelläkävijänä Elian hengessä ja
voimassa, hän kääntää isien sydämet
lasten puoleen ja ohjaa tottelemattomat ajattelemaan hurskaiden
tavoin, näin valmistaakseen kansan Herran tuloa varten.”
Mutta Sakarias ei uskonut noita taivaallisen vietintuojan
sanoja ja enkeli sanoi hänelle: ”Minä
olen Gabriel, yksi niistä, jotka seisovat Jumalan edessä.
Minut on lähetetty puhumaan sinulle ja tuomaan tätä
iloista sanomaa. Mutta sinun suusi mykistyy nyt, etkä
kykene puhumaan ennen kuin sinä päivänä,
jona tämä tapahtuu, koska et uskonut sanojani, jotka
aikanaan käyvät toteen.”
Sillä välin kansa odotti Sakariasta ja he olivat
hämmästyneitä, kun Sakarias ei tullut ulos
alttarista pitkään aikaan. Kun hän vihdoinkin
tuli, kansa odotti saavansa häneltä vielä siunauksen,
mutta Sakarias ei voinut tehdä sitä, koska hän
oli äkisti tullut mykäksi. Kun Sakarias selitti
viittoilemalla, ettei voinut puhua, kansa ymmärsi, että
hän oli nähnyt näyn.
Ylienkelin profetia kävi toteen ja vanhurskas Elisabet
vapautui lapsettomuudestaan ja synnytti pojan, Johanneksen,
josta oli tuleva Herran Edelläkävijä ja Kastaja.
HAP
Katso myös:
|