Apostoli Andreas
Pyhä apostoli Andreas Ensinkutsuttu
oli ensimmäisiä Jeesuksen opetuslapsia ja apostoli
Pietarin veli. Hänet kuvataan usein yhdeksi Jeesuksen
läheisimmistä opetuslapsista. Hän on useitten
valtioiden, kuten Romanian ja Skotlannin, suojelija. Hänen
muistelupäivänsä on marraskuun
30. päivä.
Andreas (nimi tarkoittaa kreikaksi ’miehuullinen’)
oli ammatiltaan kalastaja, syntyisin Beetsaidasta Galileanjärven
koillisrannalta. Johannes Edelläkävijän (Johannes
Kastajan) opetuslapsena ollessaan hänet kastettiin ja
heti tämän jälkeen hän jätti pyhän
Johanneksen seuratakseen Jeesusta. Hän toi mukanaan myös
veljensä, apostoli Pietarin. Kumpikin heistä luetaan
kuuluviksi tärkeimpien kahdentoista apostolin joukkoon.
Helluntain tapahtumien jälkeen arpa määräsi
pyhän Andreaksen saarnaamaan
- Byzantioniin (myöhemmin Konstantinopoli), jossa hän
nimitti pyhän Stakyksen Byzantionin ensimmäiseksi
piispaksi
- Traakiaan, Peloponnesokseen, Kreikkaan ja Epiruskseen,
joilla alueilla hän käännytti monia uskovaisiksi
ja vihki piispoja ja pappeja heille sekä
- Venäjän maalle, jossa hän mm. Kirkon perimätiedon
mukaan olisi istuttanut Kiovassa ristin korkealle paikalle
ja profetoinut loistavaa kristillistä tulevaisuutta
Venäjän kansalle.
Nykyinen historian tutkimus ei tällä hetkellä
kykene tukemaan näitä perimätietoon perustuvien
tietojen oikeellisuutta. Edelleen perimätiedon mukaan
Jumalansynnyttäjän piti arvan mukaan lähteä
saarnaamaan Georgiaan, mutta Jumalan tahdosta hän jäi
Jerusalemiin ja apostoli Andreas kutsuttiin Georgiaan, jossa
tuolloin oli kaksi valtiota Kartlin kuningaskunta (kreikaksi
Iberia) ja Egrisin kuningaskunta (kreikaksi Colkhida).
Noissa maissa apostoli Andreas saarnasi kansalle evankeliumia.
Länsi Georgiassa (Egrisissä) hän saarnasi yhdessä
apostoli Simon Kiivailijan kanssa.
Perimätiedon mukaan pyhä Andreas kuoli marttyyrikuoleman
Peloponnesoksessa, Patraksen kaupungissa. Varakonsuli Egeaksen
perhe uskoi pyhän Andreaksen ihmeisiin ja saarnoihin.
Tämä raivostutti varakonsulin kiduttamaan ja ristiinnaulitsemaan
pyhän Andreaksen.
Uudet apostolin kastamat uskovaiset tahtoivat siirtää
hänet pois ristiltä, mutta sitä ei heille sallittu.
Sen sijaan apostoli Andreas lohdutti heitä ristiltä
ja apostoli rukoili harvinaisen valon ympäröidessä
hänet puolen tunnin ajan. Kun valo poistui, apostoli
Andreas antoi sielunsa Luojansa huomaan. Tämä tapahtui
vuonna 62.
Hänet ristiinnaulittiin perimätiedon mukaan vinolle
X-muotoiselle ristille, jota nykyään nimitetään
hänen mukaansa Andreaksen ristiksi. Kyseinen risti on
kuvattu myös Skotlannin lipussa.
Pyhän Andreaksen reliikit
ovat osin Konstatinopolissa, mutta hänen kätensä
Moskovassa ja hänen kallonsa oli ensin Roomassa, mistä
se kuitenkin vuonna 1964 palautettiin Patrakseen.
Raamatussa olevia mainintoja apostoli Andreaksesta
(Joh. 1:37-40)
Kun opetuslapset kuulivat hänen sanansa, he lähtivät
seuraamaan Jeesusta. Jeesus kääntyi, ja nähdessään
heidän seuraavan hän kysyi: "Mitä te haluatte?"
He vastasivat: "Rabbi" -- se merkitsee: opettaja
-- "missä sinä asut?" "Tulkaa, niin
näette", Jeesus sanoi. He menivät ja näkivät
hänen majapaikkansa, ja he jäivät hänen
seuraansa lopuksi päivää. Ilta oli tulossa,
oli noin kymmenes tunti.
Toinen näistä, jotka kuulivat Johanneksen sanat
ja lähtivät seuraamaan Jeesusta, oli Andreas,
Simon Pietarin veli.
(Mark. 1:29)
Synagogasta he menivät suoraan Simonin ja Andreaksen
kotiin. Jaakob ja Johannes olivat mukana
(Mark. 13:3-4)
Kun Jeesus sitten istui Öljymäellä temppeliä
vastapäätä, kyselivät Pietari, Jaakob,
Johannes ja Andreas, jotka olivat hänen
kanssaan: "Milloin se kaikki tapahtuu? Kerro meille,
mikä on merkkinä siitä, että sen toteutuminen
on lähellä."
(Joh. 6:8-9)
Silloin eräs opetuslapsi, Simon Pietarin veli Andreas,
sanoi Jeesukselle: "Täällä on poika, jolla
on viisi ohraleipää ja kaksi kalaa. Mutta miten
ne riittäisivät noin suurelle joukolle?"
(Joh. 12:22)
Filippus meni puhumaan asiasta Andreakselle,
ja sitten he molemmat menivät Jeesuksen puheille.
HAP
|