Profeetta Elisa (14.6.)
Profeetta Elisa syntyi noin vuonna 900 ennen
Kristuksen syntymää. Hän oli Abel-Meholahista
kotoisin olleen Safatin poika. Hänen hebreankielinen
nimensä Elisa merkitsee suomeksi 'Jumalan pelastusta'.
Elisasta tuli profeetta Eliaan seuraaja ja opetuslapsi ja
Eliaan kuoleman jälkeen hänestä tuli eräänlainen
'johtava profeetta' Israelissa ja hänen mielipiteitään
kuunneltiin laajalti, vaikka hänellä oli myös
vihamiehiä arvostelevien ja suorien sekä tuomitsevien
mielipiteittensä vuoksi. Hänellä oli - oman
pyyntönsä mukaisesti (2.Kun.2:9) - "tupla-annos"
Eliaan hengen voimaa ja kuudenkymmenen vuoden ajan (vv. 892
- 832 eKr.) hän piti itsellään 'Israelin
profeetan' asemaa. (2.Kun.5:8)
Hänen nimensä esiintyy ensimmäisen kerran
Vanhassa Testamentissa Eliaalle annetussa käskyssä
voidella Elisa hänen seuraajakseen. Tekstin mukaan Horebin
vuorella tämä Elisa, Safatin poika, oli tullut Jumalan
valitsemaksi seuraajaksi Eliaalle profeetallisessa tehtävässään.
Elia ryhtyi tekemään todeksi jumalallista tahtoa
ja hän löysi Elisan matkallaan Siinaista Damaskokseen
kyntämästä yhdellä kahdestatoista härkäparista
(1.Kun.19:19). Elisa viipyi sen verran, että
teurasti härkäparin ja kypsensi lihan ikeestä
ja aurasta tehdyllä tulella ja hyvästeli vanhempansa.
Elia meni Elisan ohi, heitti viitan hänen hartioilleen
ja adoptoi heti hänet pojakseen ja asetti hänet
profeetalliseen tehtäväänsä (vertaa
tekstiä: Luuk.9:61-62).
Elisa hyväksyi kutsun noin neljä vuotta ennen Israelin
kuninkaan Ahabin kuolemaa. Seuraavien seitsemän tai kahdeksan
vuoden aikana Elisasta tuli Eliaan läheisin seuraaja
ennen kuin Elia otettiin taivaaseen. Näiden vuosien ajalta
emme voi lukea mitään Elisasta lukuun ottamatta
tekstejä, jotka ovat yhteydessä Eliaan elämän
tapahtumiin.
Elisan elämästä ja hänen tekemistään
ihmetöistä voi lukea Raamatusta Vanhasta Testamentista
2. Kuningasten kirjasta. Hän ennusti monia tulevaisuuden
tapahtumia. Raamatusta löytyvät kertomukset mm.:
* Joen vesien jakamisesta kahtia Mooseksen tavoin
* Jerikon vesien puhdistamisesta
* 42 pojan kiroamisesta ja kun karhut raatelivat heidät
kuoliaiksi
* Israelin ja Juudean sotavoitosta Moabista
* Sunemilaisen lesken öljyn monistamisesta
* Kuolleista herättämisestä
* Myrkyllisen ruoan puhdistamisesta
* Sadan miehen ruokkimisestä kahdellakymmenellä
leivällä
* Aramin kuninkaan sotapäällikön parantamisesta
pitaalista
* Uponneen kirveen noususta pintaan itsestään
* Aramilaisten sotilaiden sokaisemisesta
Elisa kuoli korkean iän saavuttaneena, profeetta Eliaan
voiteleman kuningas Jehun lapsen lapsen, kuningas Jooaksen
aikana. Tälle kuninkaalle Elisa ennusti voiton syyrialaisista.
Vielä kuolemansakin jälkeen Elisa teki ihmetekoja,
joista voi myös tarkemmin lukea Raamatusta (2.Kun.13:14
- 15).
HAP
Kirjallisuutta:
- Kirkkovuoden pyhät II
- Profeetta Elisa ss. 902 - 906
.
|