Profeetta Hoosea (17.10.)
Profeetta Hoosea on ensimmäinen Raamatun
Vanhan testamentin ns. pienistä profeetoista. Hoosea
kuului Isaskarin sukuun ja oli Beerin poika. Hän eli
noin 700-900 vuotta ennen Kristuksen syntymää Israelin
pohjoisessa valtakunnassa, tarkkaa aikaan on vaikea määritellä.
Hän eli ja vaikutti samaan aikaan kuin Juudeassa vaikuttaneet
profeetat Jesaja , Miika
ja Amos. Profeetan nimi, Hoosea, viittaa suomennettuna 'pelastettuun'.
Pohjoisvaltakunnan profeetta
Noihin aikoihin useat israelilaiset olivat unohtaneet todellisen
Jumalan ja palvoivat epäjumalia. Profeetta Hoosea yritti
neuvoillaan kääntää näiden harhautuneiden
toimet takaisin isiensä uskon pariin. Hän toi puheissaan
ja teoissaan esiin useita israelilaisten pahoja tekoja ja
epäoikeudenmukaisuuksia juuri pohjoisvaltakunnan alueella.
Hän julisti heille suuria vastoinkäymisiä ja
onnettomuuksia muiden kansojen tahoilta sekä heidän
siirtoaan Assyyriaan vankeuteen. Joskus profeetta Hoosean
epäsovinnaisia toimia profetoinnissaan on verrattu myöhempään
ilmiöön, Kristuksen
tähden houkkuuteen.
Kristuksen tekojen ennustaja
Monta sataa vuotta ennen Vapahtajamme lihaksi tulemista Pyhän
Hengen johdatuksella profeetta ennusti vanhan liiton uhrijärjestelmän
ja aaronilaisen pappeuden lopun (Hoos.6:6) sekä
sen, että tietoisuus todellisesta Jumalasta leviää
läpi koko maailman lopettaen sodat ja tuoden rauhan (Hoos.
2:20-23). Hoosea puhui myös Kristuksesta kuinka
hän palaa takaisin Egyptistä (Hoos.11:1),
herää kuolleista kolmantena päivänä
(Hoos.6:2) ja voittaa kuoleman (Hoos.13:14).
Hoosean kirja
Hoosean profetiat on koottu hänen nimeään
kantavaan Vanhan testamentin Hoosean kirjaan. Hoosean kirja
on pisin niistä profeetallisista kirjoista, jotka kirjoitettiin
ennen Baabelin vankeutta. Kirjan alussa luetellaan sen tapahtumien
sijoittuvan Juudan kuninkaiden Ussian, Jotamin, Ahaan ja Hiskian
(715–687 eKr) , ja Israelin kuninkaan Jerobeamin
(vv.931–910 eKr.) aikaan. Profeetallinen palvelu
kesti kaikkiaan yli kuusikymmentä vuotta. Jumalan inspiroima
profeetta kuoli korkeassa iässä omistaen koko elämänsä
Jumalan tahdon täyttämiselle.
Hoosean muisto
Ikoneissa profeetta Hoosea
kuvataan vahvarakenteiseksi, kiharapartaisena ja harmaantuneena
vanhuksena. Ortodoksinen kirkko muistelee profeetta Hooseaa
vuosittain aina lokakuun
17. päivänä.
HAP
- Munkki Serafim (toim.): Synakrarion - lokakuu
- Pyhä profeetta Hoosea ss. 226-227
- Tapani Repo (toim.): Pyhä muisto I
- Profeeetta Hoosea ss. 102-103
|