Profeetta Miika (14.8.)
Profeetta Miika on kuudes ns. pienemmistä profeetoista,
joita on kaikkiaan siis 12 kappaletta. Hän polveutui
Juudan suvusta ja syntyi noin vuonna 778 eKr. Moresetin kaupungissa
Jerusalemin eteläpuolella. Hän eli ja vaikutti seuraavien
Juudan kuninkaiden aikana: Jootam (Yotam, 742–735
eKr.), Ahas (Ahaz, 735–715 eKr.),
vanhurskas Hiskia (Hizqiyah, 715–687 eKr.).
Profeetta Miika eli samaan aikaan kuin profeetta Jesaja.
Hänen profeetalliset paheksuntansa ja ennustuksensa liittyivät
Juudan (Juudean) ja Israelin erillään oleviin
kuningaskuntiin. Hän näki ennalta onnettomuudet,
jotka uhkaisivat Israelin kuningaskuntaa ja Juudan kärsimykset,
joita se joutuisi kokemaan Assyyrian hallitsijan Sanheribin
(705 - 681 e.Kr.) maahan hyökkäämisen
ohessa.
Profeetta Miikalta on kirjattu jo Vanhaan testamenttiin maailman
Pelastajan syntymisen profetia (Miik.5:1):
"Sinä Betlehem, sinä Efrata, sinä
olet pienin Juudan sukukuntien joukossa! Mutta sinun keskuudestasi
nousee Israelille hallitsija. Hänen juurensa ovat muinaisuudessa,
ikiaikojen takana."
Profeetta Jeremiaan sanoista (Jer.26:18-19):
18 "Juudan kuninkaan Hiskian aikana esiintyi moresetilainen
profeetta Miika. Hän puhui koko Juudan kansalle näin:
'Herra Sebaot sanoo:
-- Siion kynnetään pelloksi, Jerusalemista
tulee rauniokumpu, ja metsä peittää temppelivuoren.'
19 "Tappoivatko kuningas Hiskia ja Juudan kansa
Miikan? Eikö kuningas päinvastoin pelännyt
Herraa ja rukoillut häntä leppymään? Niin
Herra muutti mielensä ja säästi heidät
tuholta, jolla hän oli heitä uhannut. Me olemme
nyt syöksemässä itsemme suureen onnettomuuteen."
voi päätellä, että juutalaiset ilmeisesti
pelkäsivät tappaa profeetta Miikaa.
Profeetta Miikan reliikit
löydettiin 4. vuosisadalla Barafsatiassa, kun niistä
annettiin unessa ilmoitus Eleuteropolisin piispalle, Zeuinokselle.
Profeetta Miika on kirjoittanut Raamattuun omaa nimeään
kantavan Vanhan testamentin Miikan kirjan. Kirja voidaan jakaa
kolmeen osaan:
- Luvut 1-3 koostuvat pääosin tuomiota koskevista
ennustuksista
- Luvut 4-5 koostuvat toivoa koskevista ennustuksista
- Luvut 6-7 alkavat tuomiolla ja siirtyvät sitten
käsittelemään toivoa.
Ortodoksinen kirkko viettää profeetta Miikan muistopäivää
vuosittain elokuun 14. päivä.
HAP
|