Profeetta Samuel (20.8.)
Profeetta Samuel oli viidestoista ja samalla viimeinen Israelin
tuomareista ns. tuomarien aikana. Hän eli noin vuonna
1146 eKr. Samuel polveutui Leevin suvusta ja hän oli
Raman (Ramathaim-Zophim) kaupungista kotoisin olevan
hurskaan Elkanan ja hänen toisen vaimonsa Hannan lapsi.
Samuel - Jumalan kuulema
Samuel syntyi hänen äitinsä Hannan palavien
rukouksien ja Jumalalle esitettyjen pyyntöjen tuloksena,
siksi hänelle annettiin nimi Samuel - se tarkoittaa "jonka
Jumala on kuullut".
Kun Samuel oli kolmen vuoden ikäinen, Hanna meni hänen
kanssaan Siiloon ja lupauksensa mukaisesti antoi hänet
Jumalan palvelukseen. Lapsi jätettiin tuohon aikaan Israelin
tuomarina toimineen ylimmäisen papin Eelin hoitoon. Samuel
kasvoi Jumalan pelvossa Eelin hoidossa nöyränä
ja tottelevaisena, opiskellen koko ajan Jumalan lakia.
Samuel Eelin hoidossa
Kahdentoista vuoden iässä Jumala ilmoitti hänelle
näyssä, että Hän rankaisee Eelin huonekuntaa,
koska Eeli ei ole saanut kuriin huonoa ja jumalatonta elämää
viettäneitä poikiaan Hofnia ja Pinehasta, jotka
samalla olivat myös pappeja. Samuelille kerrottiin, että
Eelin koko perhe tultaisiin tuhoamaan yhden päivän
aikana.
Profetia kävi toteen, kun filistealaiset hyökkäsivät
Israeliin ja tappoivat taisteluissa kymmeniätuhansia
israelilaisia heidän joukossaan Eelin pojat Hofni ja
Pinehas, jotka olivat taisteluissa mukana kantamassa Liiton
arkkia. Arkin avulla israelilaiset toivoivat saavansa voiton
hyökkääjistä, mutta Jumala vihastui tästä,
sillä israelilaiset uskoivat arkkiin enemmän taikauskoisesta
pelosta kuin Jumalan rakkaudesta ja Hän antoi arkin joutua
filistealaisten käsiin. Tästä kaikesta kuultuaan
Eeli kaatui kotona tuolissaan taaksepäin, mursi niskansa
ja kuoli. Pinehasin vaimo ollessaan samaan aikaan viimeisillään
raskaana, kuuli miehensä ja appensa kuolemasta, lyyhistyi
maahan ja synnytti pojan, jolle annettiin nimi Ikabod (joka
merkitsee "ei kunniaa"). Tähän liittyy
Raamatun Vanhan testamentin kirjoitus (1. Sam.4:22):
"Mennyttä on Israelin kunnia, sillä Jumalan
arkku on viety."
Samuel Israelin tuomarina
Eelin kuoleman jälkeen Samuelista tuli Israelin kansan
tuomari. Monenlaisten vaiheiden ja kokemiensa vitsauksien
jälkeen filistealaiset palauttivat Liiton arkin omasta
aloitteestaan takaisin israelilaisille. Kun kansa oli palannut
takaisin Jumalan tykö, he saattoivat myös palata
filistealaisten valloittamiin kaupunkeihinsa.
Vanhalla iällään profeetta Samuel nimitti
poikansa Joelin ja Abian israelilaisten tuomariksi, mutta
he olivat lahjottavissa olevia ja ahneita, eivätkä
seuranneet isäänsä rehellisyydessä ja
oikeudenmukaisissa tuomioissa.
Samuel voitelee kuninkaita
Israelin vanhimmat tahtoivat silloin saada itselleen kuninkaan.
He halusivat Jumalan valitun kansan olevan kuten muutkin kansat
ja pyysivät Samuelia voitelemaan heille kuninkaan. Loppujen
lopuksi Samuel voitelikin sitten nuoren Saulin kuninkaaksi,
vaikka samalla näki tässä kaikessa oman kansansa
romahduksen lähestyvän, valitun kansan, jota Herra
itse oli johtanut tähän saakka, tuoden tahtonsa
kaikkien tiettäväksi pyhiensä kautta.
Myöhemmin Jumala hylkäsi Saulin hänen tottelemattomuutensa
vuoksi ja siksi, ettei hän toimissaan ollut kuuliainen
Jumalalle. Jumalan määräyksestä Samuel
voiteli Israelille uuden kuninkaan nuoresta paimenpojasta,
betlehemiläisen Iisain nuorimmasta pojasta Daavidista.
Myöhemmin Samuel joutui vielä suojelemaan Daavidia
Saulin vihalta ja takaa-ajolta.
Samuel eli todella vanhaksi, hän kuoli ilmeisesti 80
vuotiaana kaikkien suremana. Hänet haudattiin Ramaan.
Vuonna 406 profeetta Samuelin reliikit
siirrettiin Juudasta Konstantinopoliin.
Profeetta Samuel Raamatussa
Profeetta Samuelin elämä on tallennettu Raamatun
Vanhaan testamenttiin. Hänestä kerrotaan muun muassa
1. Samuelin kirjassa ja hänen sanotaan kirjoittaneen
itse osia Tuomarien kirjasta.
Ortodoksinen kirkko muistelee profeetta Samuelia vuosittain
elokuun 20. päivänä.
HAP
- Kirkkovuoden pyhät II
- Profeetta Samuel ss. 1116 - 1123
|