Pyhä Johannes Kronstadtilainen, oikealta nimeltään
Ioann Iljitš Sergijev syntyi heikkona
ja heiveröisenä lapsena 19. lokakuuta 1829 Vienanjoen
sivujoen Pinegan ja Surajoen yhtymäkohdassa olevassa
Surassa, Arkangelin läänin Pinegan piirikunnassa.
Kiireisessä kasteessa heikko lapsi sai nimensä tuona
päivänä muisteltavan bulgarialaisen pyhän
Johannes Rilalaisen mukaan.
Johannes oli heikko ja sairaalloinen pitkälle kouluikään
saakka ja hän oli kerran jopa lähellä kuolemaa
vaikean sairauden vuoksi, mutta äidin rukouksien voimalla
ja avulla lapsi selvisi koettelemuksista.
Pienen Johanneksen isä Ilja oli köyhä lukkari
ja hänen sukunsa isoisästä taaksepäin
oli ollut monta sukupolvea pappeja. Sekä isä, että
äiti Feodora eivät olleet kovin oppineita ja lukeneita
ihmisiä.
Koulunkäynti ja opiskelu
Kotona tapahtuneen alkuopetuksen jälkeen Johannes lähetettiin
vuonna 1839 seurakuntakouluun pois kotoa Arkangeliin vain
10-vuotiaana. Opiskelu oli vaivalloista monenlaisten taloudellisten
ja muidenkin huolien vuoksi.
Seurakuntakoulusta hän siirtyi seminaariin, jolta ajalta
on olemassa kovin vähän tietoja. Se tiedetään,
että hän menestyi hyvin näissä opinnoissaan
ja päätti seminaarin erinomaisin tiedoin vuonna
1851.
Seminaarin jälkeen hän sai jatkaa opiskeluaan vapaaoppilaana
Pietarin hengellisessä akatemiassa. Taloudelliset huolet
kasvoivat Johanneksen isän kuoltua ja opiskelijan jouduttua
opiskelujensa ohessa toimimaan myös palkattuna kirjurina
akatemian kansliassa.
Monenlaisten kriisienkin kautta Johannes valmistui keskinkertaisin
paperein akatemiasta vuonna 1855.
Työ ja kirkolliset tehtävät
Johanneksen toiveena oli päästä lähetystyöhön
Kiinaan, Siperiaan tai Amerikkaan, mutta johdatus vei hänet
muualle. Opiskelujensa loppupuolella hän tapasi rovasti
K.P. Nesvitskin tyttären Elisabetin, jota hän kosi
ja jonka kanssa meni avioon vuonna 1855 lukukauden päättyessä.
Kohta sen jälkeen Johannes vihittiin papiksi Pietarissa
Pietari-Paavalin linnoituksen pääkirkossa. Vihkijänä
toimi Vinnitsan piispa Kristoforos.
Ensimmäisenä tehtävänään isä
Johannes sai nuoremman papin tehtävät apostoli Andreaksen
kirkossa Kronstadtissa. Hänen elämänsä
kietoutui tämän kaupungin ja tuon kirkon ympärille
niin, että hän palveli koko elämänsä
siellä. Jossain vaiheessa hänen sukunimensäkin
jäi unohduksiin useilta seurakuntalaisilta ja siksi häntä
alettiin kutsua Johannes Kronstadtilaiseksi.
Vuonna 1899 isä Johannes sai mitrarovastin arvon.
Lintulan luostarissa säilytetään Pyhän
Johanneksen muistona hänen epitrakiiliaan.
(kuva: HAP)
Kilvoittelija ja hyväntekijä
Isä Johanneksen hyväntekeväisyys oli todella
laajaa. Hän auttoi monin tavoin lukuisia ihmisiä
heidän asemaansa, uskontoonsa tai moneen muuhunkaan ulkoiseen
seikkaan katsomatta. Hänen avullaan parani lukuisia ihmisiä
vaikeista sairauksista ja hänen maineensa ihmeidentekijänä
kasvoi.
Hyväntekeväisyydessäkin hän oli laajalti
kuuluisa. Hän ruokki, vaatetti, rakensi työpajoja,
perusti kirkkoja, kouluja, turvakoteja. Hän tuki sairaaloita,
lastenkoteja, luostareita ja monenlaisia hyväntekeväisyysjärjestöjä.
Kotikyläänsä Suraan sekä Pietariin hän
perusti naisluostarit, joista tuohon jälkimmäiseen,
Pietarin Karpovkajoen luostariin hänet myöhemmin
haudattiin.
Uskonnonopettaja ja kasvattaja
Isä Johannes oli myös taitava kasvattaja ja hyvä
uskonnonopettaja. Näitä tehtäviä hän
hoiti menestykkäästi 25 vuotta, mutta joutui sitten
kuuluisuuden myötä niistä luopumaan. Hän
oli lempeä, ymmärtäväinen opettaja, joka
ei nöyryyttänyt eikä rankaissut lapsia. Isä
Johanneksen lempiaiheita opetuksessa olivat pyhien
elämänkerrat, joita hän ahkerasti kertoi opetettavilleen
ja joiden kautta jakoi uskonnon oppeja.
Hyvän viestin viejänä muillekin
Kuuluisuus seurasi isä Johannesta kaikkialle. Hänen
lähtiessään liturgiasta
suuri joukko ihmisiä odotti häntä ja seurasi
häntä joka paikkaan. Hän vieraili usein Pietarissa
sairaiden luona ja matkusti myöhään takaisin
kotiinsa, jossa hänelle ei jäänyt paljoa lepoaikaa
ennen seuraavaa jumalanpalvelusta. Liturgia ja ihmisten puolesta
rukoileminen ja toimiminen olivat erottamaton osa hänen
elämäänsä.
Kirjallinen tuotanto
Kaikesta kiireestä huolimatta isä Johannekselta
liikeni kuitenkin aikaa myös kirjoittamiseen. Hänen
kirjallinen tuotantonsa koostuu saarnoista, muistelmista,
kirjeistä sekä päiväkirjamuistiinpanoista.
Näistä muistiinpanoista on koottu kolmen niteen
kirja, tuhatsivuinen ’Elämäni Kristuksessa’,
isä Johanneksen pääteos, joka kertoo hänen
itsensä sisäisestä elämästä
ja hengellisestä taistelusta.
Pitkällisen ja tuskallisen tulehduksen väsyttämä
ja uuvuttama isä Johannes vilustui joulukuussa 1908 ja
hänen tilansa heikkeni entisestään. Joulukuun
20. päivänä vuonna 1908 hän sitten kuoli
aikaisin aamulla.
Isä Johannes haudattiin Pietariin Johannes Rilalaisen
nunnaluostariin, joka suljettiin pian vallankumouksen jälkeen
vuonna 1924 ja isä Johannesta ei saanut mainita edes
nimeltä pitkään aikaan.
Kielloista huolimatta häntä muisteltiin ja kadulla
käytiin rukoilemassa rakennuksen vierellä. Vuonna
1989 luostari palautettiin Kirkolle ja hautakappeli avattiin
pyhiinvaeltajille.
Vuonna 1990 isä Johannes kanonisoitiin eli luettiin
pyhien joukkoon kuuluvaksi harvinaisena poikkeuksena Kirkon
kanonisoimien pyhien joukossa. Hän oli ns. tavallinen
kaupungin seurakuntapappi, ei siis mikään munkki
tai edes piispa. Venäjän ulkomaalaiskirkko oli kanonisoinut
isä Johanneksen jo paljon aikaisemmin omilla päätöksillään
vuonna 1964, mutta poliittiset olot Venäjällä
mahdollistivat kanonisoinnin siellä vasta siis vuonna
1990.
HAP
Kirjallisuutta:
Pyhä Johannes Kronstadtilainen, elämä,
otteita päiväkirjasta, toim. nunna Ksenia
(Lintulan luostari)
