Kristuksen taivaaseen astumisen
muistopäivä eli helatorstai
Kristuksen taivaaseen astumisen muistopäivää
nimitetään yleisesti Suomessa helatorstaiksi. Tämä
nimi juontaa juurensa ruotsin kielen sanasta helg
eli pyhä. Vanhan uskomuksen mukaan tämä päivä
oli niin pyhä, ettei ruohokaan kasvanut tuona päivänä.
Muistopäivä on nykyisin Suomessakin kansallinen
vapaapäivä, vaikka se vuosina 1973 – 1991
oli toisen kansankirkkomme kirkkokalenterissa merkitty edeltävän
sunnuntain (rukoussunnuntain) aatoksi. Nyt se on
luterilaisillakin oikealla paikallaan eli 40 päivän
päässä pääsiäisestä, Kristuksen
ylösnousemuksen juhlasta. Muistopäivä ei siis
ole kiinteästi joka vuosi samana päivänä,
vaan ajankohta vaihtelee pääsiäisen ajankohdasta
riippuen.
Juhlalla on ollut maatalouskultturisessa Suomessa aiempina
vuosina vanhoja perinteitä, jolloin monin eri tavoin
näihin aikoihin on rukoiltu hyvää vuodentuloa.
Tähän juhla-aikaan liittyvät myös Etelä-
ja Lounais-Suomen helavalkeat sekä helkajuhlat ja kesäleikkien
aloitukset.
Taivaaseen astuminen Raamatussa
Raamatussa Kristuksen taivaaseen astuminen on mainittu laajimmin
mm. Apostolien teoissa (Apt.1:6-11):
Niin he ollessansa koolla kysyivät häneltä
sanoen: "Herra, tälläkö ajalla sinä
jälleen rakennat Israelille valtakunnan?" Hän
sanoi heille: "Ei ole teidän asianne tietää
aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa
voimalla on asettanut, vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin,
niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani
sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa
ja aina maan ääriin saakka". Kun hän oli
tämän sanonut, kohotettiin hänet ylös
heidän nähtensä, ja pilvi vei hänet pois
heidän näkyvistään. Ja kun he katselivat
taivaalle hänen mennessään, niin katso, heidän
tykönänsä seisoi kaksi miestä valkeissa
vaatteissa; ja nämä sanoivat: "Galilean miehet,
mitä te seisotte ja katsotte taivaalle? Tämä
Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on
tuleva samalla tavalla, kuin te näitte hänen taivaaseen
menevän."
Markuksen evankeliumissa (Mark.16:19) asiasta on
lyhyt maininta:
Kun Herra Jeesus oli puhunut heille tämän,
hänet otettiin ylös taivaaseen ja hän istuutui
Jumalan oikealle puolelle.
Luukaksen evankeliumissa (Luuk.24:50-52) on myös
lyhyesti taivaaseen menemisestä:
Jeesus vei opetuslapset ulos kaupungista, lähelle
Betaniaa, ja siellä hän kohotti kätensä
ja siunasi heidät. Siunatessaan hän erkani heistä,
ja hänet otettiin ylös taivaaseen. He kumartuivat
maahan asti ja osoittivat hänelle kunnioitustaan, ja
sitten he riemua täynnä palasivat Jerusalemiin.
Johanneksen evankeliumissa (Joh.20:17) Jeesus itse
kertoo ennakkoon heti ylösnousemisensa jälkeen taivaaseen
astumisestaan Magdalan
Marialle:
Jeesus sanoi: "Älä koske minuun. Minä
en vielä ole noussut Isän luo. Mene sinä viemään
sanaa veljilleni ja sano heille, että minä nousen
oman Isäni ja teidän Isänne luo, oman Jumalani
ja teidän Jumalanne luo."
HAP
Katso myös:
|