Anomusektenia
Anomusektenia (ven. prositelnaja ektenija,
engl. litany of supplication) on jumalanpalveluksissa
vuorolukuna lausuttava rukoussarja.
Mikäli palveluksessa on mukana diakoni,
hän yleensä lausuu ektenian ja kuoro vastaa jokaisen
säkeen jälkeen joko Herra, armahda tai
Anna, Herra jonkin muun toivotuksen. Mikäli
diakonia ei ole, ekteniat lausuu pappi.
Anomusekteniassa anotaan Jumalalta
- enkeliä suojelemaan meitä
- syntien sovitusta ja anteeksiantoa
- elämällemme menestystä,
- rauhallisia aikoja ja
- elämän lopulle rauhallista loppua ja hyvää
vastausta tuonpuoleiseen elämään siirryttäessä
sekä Kristuksen tuomioistuimen edessä.
Näiden anomusten jälkeen muistellaan vielä
Jumalansynnyttäjää ja muita pyhiä ja tarjotaan
itseään, toisia ja koko elämää Kristuksen
haltuun.
Myös tämä ektenia päättyy doksologiin,
jossa ylistetään Pyhän Kolminaisuuden persoonia,
Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä. Mikäli
palveluksessa on sekä pappi että diakoni, pappi
lausuu tämän doksologi-osan.
Vigiliassa illalla lausuttava anomusektenia poikkeaa hieman
liturgiassa päivällä lausuttavasta anomusekteniasta.
Liturgian ektenian alussa rukoillaan esiintuotujen kalliiden
lahjain puolesta ja suojaa vaivasta, vihasta, vaarasta ja
hädästä
HAP
Vigiliassa anomusektenia on seuraavan sisältöinen:
Kantakaamme iltarukouksemme Herralle.
Veisaajat: Herra, armahda.
Puolusta, pelasta, armahda ja varjele meitä, Jumala,
sinun armollasi.
Veisaajat: Herra, armahda.
Anokaamme Herralta, että koko tämä ilta olisi
meille täydellinen, pyhä, rauhallinen ja synnitön.
Veisaajat: Anna, Herra. (tämä toistuu
jokaisen anomuksen lopussa)
Anokaamme Herralta rauhan enkeliä, uskollista johdattajaa,
sielujemme ja ruumiittemme suojelijaa.
Anokaamme Herralta syntiemme ja rikkomuksiemme sovitusta
ja anteeksi antamista.
Anokaamme Herralta hyvyyttä ja menestystä sieluillemme
ja rauhaa maailmalle.
Anokaamme Herralta, että Hän sallisi meidän
viettää elämämme jäljellä olevan
ajan rauhassa ja synninkatumuksessa.
Anokaamme elämällemme kristillistä, kivutonta,
kunniallista, rauhallista loppua ja hyvää vastausta
Kristuksen peljättävän tuomioistuimen edessä.
Muisteltuamme kaikkein pyhintä, puhtainta, siunatuinta,
kunniallista Valtiatartamme, Jumalansynnyttäjää,
ainaista Neitsyttä Mariaa ynnä kaikkia pyhiä
antakaamme itsemme, toinen toisemme ja koko elämämme
Kristuksen, Jumalan, haltuun.
Veisaajat: Sinun haltuus, Herra.
Pappi: Sillä Sinä olet hyvä ja ihmisiä
rakastava Jumala, ja me kunniaa edes kannamme Sinulle, Isä,
Poika ja Pyhä Henki, nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen.
Veisaajat: Amen.
Päivällä toimitettavassa liturgiassa anomusektenia
on seuraavan sisältöinen:
Kantakaamme rukouksemme Herralle.
Veisaajat: Herra, armahda.
Rukoilkaamme Herraa esiintuotujen kalliiden lahjain puolesta.
Veisaajat: Herra, armahda.
Rukoilkaamme Herraa tämän pyhän huoneen ja
täällä uskossa, hartaudessa ja Jumalan pelvossa
käyvien puolesta
Veisaajat: Herra, armahda.
Rukoilkaamme Herraa, että hän päästäisi
meidät kaikesta vaivasta, vihasta, vaarasta ja hädästä.
Veisaajat: Herra, armahda.
Puolusta, pelasta, armahda ja varjele meitä, Jumala,
sinun armollasi.
Veisaajat: Herra, armahda.
Anokaamme Herralta, että koko tämä ilta olisi
meille täydellinen, pyhä, rauhallinen ja synnitön.
Veisaajat: Anna, Herra. (tämä toistuu
jokaisen anomuksen lopussa)
Anokaamme Herralta rauhan enkeliä, uskollista johdattajaa,
sielujemme ja ruumiittemme suojelijaa.
Anokaamme Herralta syntiemme ja rikkomuksiemme sovitusta
ja anteeksi antamista.
Anokaamme Herralta hyvyyttä ja menestystä sieluillemme
ja rauhaa maailmalle.
Anokaamme Herralta, että Hän sallisi meidän
viettää elämämme jäljellä olevan
ajan rauhassa ja synninkatumuksessa.
Anokaamme elämällemme kristillistä, kivutonta,
kunniallista, rauhallista loppua ja hyvää vastausta
Kristuksen peljättävän tuomioistuimen edessä.
Muisteltuamme kaikkein pyhintä, puhtainta, siunatuinta,
kunniallista Valtiatartamme, Jumalansynnyttäjää,
ainaista Neitsyttä Mariaa ynnä kaikkia pyhiä
antakaamme itsemme, toinen toisemme ja koko elämämme
Kristuksen, Jumalan, haltuun.
Veisaajat: Sinun haltuus, Herra.
Pappi: Ainokaisen Poikasi laupeuden tähden
ja Hänen kanssaan Sinä kiitetty olet ynnä kaikkien
pyhimmän, hyvän ja eläväksitekevän
Henkesi kanssa nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen.
|