Katekumeeni, opetettava
Katekumeeniksi nimitetään henkilöä, joka
valmistautuu kasteen
ja mirhalla
voitelemisen kautta liittymään oikeauskoisen,
ortodoksisen Kirkon jäseneksi. Mikäli hänet
on oikein kastettu jossain muussa kristillisessä kirkossa,
silloin katekumeeni osallistuu vain katumuksen sakramenttiin
ja mirhalla voitelun sakramenttiin sekä useimmiten myös
ehtoollisen sakramenttiin.
Varhaiskirkon käytäntöjä
Varhaiskirkossa katekumeeniaika eli se aika, jonka henkilö
joutui olemaan opetettavana eli katekumeenina, kesti jopa
kolmekin vuotta ja piti sisällään jumalanpalveluksiin
osallistumisen lisäksi katekeesin, muodollisen uskonnon
opetuksen ja ohjeistuksen opettajalta, usein piispalta tai
erikseen nimitetyltä katekistilta, opettajalta. Näin
katekumeenit tutustuivat uskon totuuksiin.
Eksorkismiakin
eli pahojen henkien pois karkottamista esiintyi tuohon aikaan
katekumeenien opetuksen ohessa niin, että se suoritettiin
usein ennen kastetta. Nykyisin eksorkismi rajoittuu kasteen
edellä luettuihin eksorkismirukouksiin.
Varhaiskirkossa katekumeenit tuotiin kummien
toimesta piispan eteen ja piispa rekisteröi heidät
eli merkitsi heidän nimensä katekumeenien luetteloon,
"Elämän kirjaan". Näin jo
heti alusta sitouduttiin tulemaan Kirkon jäseneksi ja
luettelossa oleminen toi myös joitain käytäntöjä
henkilölle, jos hän sattui kuolemaan ennen kastetta.
Hänet voitiin esimerkiksi haudata ortodoksisin menoin.
Sakramentit, liturgia ja katekumeenit
Katekumeenit eivät saaneet ja eivät tänä
päivänäkään saa osallistua mysteerioihin
(sakramentteihin) ennen Kirkkoon liittämistä.
Varhaiskirkossa katekumeenit eivät saaneet osallistua
koko liturgiapalvelukseen, vaan heidän oli poistuttava
opetettavien liturgian päätyttyä ja
liturgian
viimeisen osan, uskovaisten liturgian alkaessa.
Tänä päivänäkin tuon asian voi yhä
kuulla liturgian kulussa, kun diakoni lausuu kolme kertaa
ennen uskovaisten liturgian alkua papin aukaistua antiminssin,
alttaripöydällä olevan pyhän liinan: ”Opetettavat,
poistukaa.” Opetettavat eivät saaneet jäädä
kirkkosaliin, vaan he kuuntelivat palvelukset pronarteksista
(tunnetaan myös nimillä eksonarteks ja pronaos),
bysanttilaisen kirkkotyypin uloimmasta eteishallista.
Nykyisessä liturgiassa on käytäntönä,
että kaikki voivat jäädä paikoilleen eikä
katekumeenienkaan tarvitse poistua. Suomalaisissa kirkoissa
ei yleensä edes ole tuota ulointa eteishallia, mutta
Kreikassa se saatetaan rakentaa myös joihinkin uusiin
kirkkoihin.
Katekumeeniaika
Katekumeeniaika ei Suomessa välttämättä
kestä enää varhaiskirkon mukaista kolmea vuotta.
Se voi toki kestää kauemminkin, jos opetettava itse
niin haluaa, mutta yleensä se on huomattavasti lyhyempi
ja ajan pituus riippuu paljon seurakunnan papista ja katekumeenista
itsestään. Normaaliaika nykyään lienee
jossain puolen vuoden ja vuoden tietämillä, mutta
sen pituus saattaa vaihdella niin Suomen ortodoksisessa kirkossa
kuin muissa paikalliskirkoissa suuresti riippuen esimerkiksi
piispasta ja katekumeenin hengellisen kypsyyden tasosta.
Ortodoksisessa kirkossa ei ole käytössä muodollista
katekismusta, ortodoksista oppia selvittävää
kirjasta, kuten on roomalaiskatolisilla tai protestanteilla.
Sen sijaan käytössä on erilaisia muita uskonnollisia
kirjoja, joita pappi saattaa pyytää katekumeenia
lukemaan ennen kastetta. Varhaiskirkon jälkeisellä
ajalla opetuksessa käytetyistä kirjoista oli merkittävin
pyhän
Augustinuksen kirjoittama kirja ”Oppimattomien
opettamisesta”.
Luettavaa katekumeenille
Nykyisin yksi monista tässä yhteydessä käytetyistä
kirjoista on esimerkiksi arkkipiispa Paavalin kirjoittama
kirja ”Miten uskomme”, mutta se ei suinkaan
ole ainoa tässä merkityksessä käytetty
kirja. Ortodoksisen kirkon virallisilta internetsivuilta (www.ort.fi)
löytyy oheinen kirjaluettelo, joita suositellaan katekumeenien
luettavaksi:
Arkkipiispa Paavali:
- Miten uskomme, WSOY 1978 (yleinen johdanto ortodoksisen
kirkon oppiin).
- Uskon pidot, WSOY 1986 (liturgia-jumalanpalveluksen
esittely).
Arkkipiispa Paavali (toim.), tekijä tuntematon:
- Vaeltajan kertomukset, WSOY, Valamon luostari 1991.
Arkkipiispa Paavali (toim.):
- Jeesuksen rukous-antologia, Valamon luostari 1983 (rukouselämästä).
Merja Merras:
- Ortodoksinen elämäntapa, Valamon luostari 1992
(selkeä alkujohdanto oppiin ja tapoihin).
Kallistos Ware:
-Ortodoksinen tie, Ortodoksinen Veljestö ry, Pieksämäki
1985 (selkeä teologinen yleisesitys opista ja rukouksesta).
Isä Ambrosius [metropoliitta Ambrosius] ja Markku
Haapio (toim.):
- Ortodoksinen kirkko Suomessa-tietoteos, 1982 (yleistä
tietoa kirkosta ja sen historiasta).
Alexander Schmemann:
- Maailman elämän edestä, Ortodoksinen Veljestö
ry, 1974 (yleisesitys kirkon mysteeriosta).
Cleopa Ilie:
- Ortodoksisesta uskosta. Pyhän Komas Aitolialaisen Veljestön
julkaisuja 6, 2005
Katekumeenikerhoja
Useissa seurakunnissa on myös ns. katekumeenikerhoja
tai muita vastaavia kerhoja, joissa kirkkoon liittyvät
tai liittymistä harkitsevat voivat tutustua ortodoksiseen
uskoon ja tapoihin niin opetuksen kautta kuin jumalanpalveluksiin
osallistumalla ja niitä jälkeenpäin selittämällä.
HAP
Katso myös:
Opiskele lisää ortodoksisuutta Ortodoksi.netistä:
Tässä joitain linkkejä alkuun:
Jos joku asia tuntuu oudolta tai erikoiselta, katso löytyykö
siihen selitys Ortodoksi.netin 'Tietopankista':
Sitten vielä pari suoraa linkkiä:
Jos et löydä tarvitsemaasi tietoa täältä,
kysy sitä oman alueesi ortodoksisen seurakunnan papilta.
Voit halutessasi antaa myös palautetta (esim. toiveita,
kiitoksia tai moitteita) Ortodoksi.net-sivuston ylläpitäjille
palautesivulta:
|
