Athos - Luostarielämää Pyhällä Vuorella -näyttely
Taidemuseo Tennispalatsissa 18.8.2006 - 21.1.2007
Athosvuori
Mt. Athos, 1998
Copyright: Hieromonk Anastasios |
Kreikassa sijaitsevalla Athosvuorella on värikäs historia. Antiikin tarustoissa se on Gigantti Athoksen viimeinen leposija, ortodoksisuudessa taas Jumalanäidille pyhitetty puutarha. Athosvuori kiehtoo edelleen – niin tavallisia ortodoksisia pyhiinvaeltajia kuin kuninkaallisia ja valtionpäämiehiäkin.
Athosvuori (Άγιο Όρος, Pyhä Vuori) on ollut jo yli tuhat vuotta ortodoksisen kirkon luostarielämän keskus. Se on edelleen yksi ortodoksisuuden pyhimmistä – ja samalla läntisen maailman suljetuimmista – alueista. Athosvuorella sijaitsee 20 suurta luostaria, joissa asuu yhteensä noin 2000 munkkia.
Athos sijaitsee Makedoniassa, Pohjois-Kreikassa, Halkidikin
niemimaalla. Se kuuluu Kreikkaan, mutta sille on Kreikan valtion
perustuslaissa myönnetty itsehallinto ja oma kaksipäisen
kotkan koristama keltainen lippu. Athosvuoreksi kutsutaan
koko 390 km² laajuista aluetta, sekä itse vuorta
että sitä ympäröivää niemimaata.
Alueen rajalla sijaitsevaan Uranopoliksen kaupunkiin on ainoastaan
puolentoista tunnin ajomatka Thessalonikista. Satunnaisella
matkailijalla ei kuitenkaan ole mitään asiaa Uranopoliksesta
eteenpäin, sillä Athokselle saa vierailuluvan vain
rajallinen määrä pyhiinvaeltajia lyhyeksi ajaksi
kerrallaan.
Jokainen Athosvuorelle mielivä tarvitsee sinne päästäkseen etukäteen hankitun luvan, eräänlaisen viisumin. Luvan saa Pyhiinvaeltajien toimistosta. Perusperiaate on, että Athokselle otetaan päivittäin enintään sata ortodoksipyhiinvaeltajaa ja kymmenen ei-ortodoksia. Naisia ei Athokselle päästetä.
Koskematon luonto
Athos on yksi UNESCOn maailmanperintökohteista, ja alueella tehdään kansainvälisten järjestöjen tuella mittavia korjaustöitä. Ainutlaatuiseksi Athoksen tekee paitsi sen uskonnollis-kulttuurinen erityisyys myös luonnon koskemattomuus.
Athosta pidetään itäisen Välimeren alueen
luonnontilaisimpana alueena. Kumpuileva ja vaikeakulkuinen
vuoristoinen maisema on yleisilmeeltään karu mutta
monin paikoin monipuolisen kasvillisuuden ja metsän peittämä.
Athoksella elää 35 kasvilajia, joita ei tavata luonnossa
muualla, sekä erilaisia villieläimiä kuten
sakaaleja, peuroja, kettuja, villisikoja ja jopa susia.
Athoksen omaperäinen historia ja luonto houkuttelevat
paikalle yhä enemmän kiinnostuneita kävijöitä.
Toisin oli vielä vuonna 1963, Athosvuoren 1000-vuotisjuhlien
aikaan. Silloin luostarien elämä vaikutti hiipuvan
ja munkkeja oli vähemmän kuin koskaan.
1970-luvulta lähtien munkkien määrä on kuitenkin kääntynyt jyrkkään nousuun. Lisäksi yhä useammat Athokselle asettuneet munkit ovat nuoria ja korkeasti koulutettuja. Heitä tulee eri maista, myös perinteisten ortodoksimaiden ulkopuolelta.
Pitkä historia
Athosvuoren tunnettu historia ulottuu antiikin klassiseen
ja jopa arkaaiseen aikaan. Persian kuningas Kserkses
I (hallitsijana 485 - 465 eKr.) teki Athoksesta väliaikaisesti
saaren rakennuttamalla persialaissotien aikaan niemimaan halki
kanavan laivastoaan varten.
Luostarielämän kannalta olennaisempi jakso Athoksen
historiassa liittyy kuitenkin bysanttilaiseen kulttuuriin.
Yksittäiset erakkomunkit asuttivat Athosta luultavasti
jo noin 300 -luvulta lähtien, mutta järjestäytyneen
luostarikulttuurin toi tullessaan munkki Athanasios
Athoslainen.
Hän perusti vuonna 963 Suuren Lavran, Athoksen ensimmäisen
ison ja monia rakennuksia käsittävän luostarin.
Suuri Lavra toimi esikuvana tuleville luostareille, ja Athanasioksen
toiminnan seurauksena yhteisöllinen elämäntapa
Athoksella yleistyi. Suuri Lavra on edelleen Athoksen luostarien
hierarkiassa kaikkein ylimpänä.
Athoksen merkitys bysanttilaisen kulttuurin vaalijana ja ylläpitäjänä on vertaansa vailla. Siellä kehittyi ja säilyi omanlaisensa ikoni- ja freskomaalausperinne, bysanttilaisen kirkkolaulun traditio sekä linnoitusmainen luostariarkkitehtuuri.
Kaikki merkittävät luostarielämän käytännöt – rukous, jumalanpalveluselämä, työ ja lepo sekä näiden rytmitys – juontavat juurensa bysanttilaiselta ajalta ja ovat pysyneet tuhat vuotta varsin samankaltaisina. Munkkien ns. kuuliaisuustehtävä voi yhä olla ikonien maalaaminen tai ristiriipusten punominen villalangasta, mutta yhtä hyvin erilaiset taloustyöt, puutarhanhoito, pyhiinvaeltajista huolehtiminen, kalastus tai viininvalmistus.
Nykyisin jonkun tehtävä on lisäksi hoitaa internet-yhteyksiä.
Mutta eiköhän Bysantin aikaankin joku vastannut
senaikaisin keinoin yhteyksistä ulkomaailmaan!
Luostarin aika
Luostareissa ei ole televisioita eikä nyky-yhteiskunnan
stressiä, mutta kylläkin oma tiukka päivittäinen
rytminsä. Aamuherätys on meidän kellomme mukaan
keskellä yötä, sillä munkit laskevat vuorokauden
alkavan auringon laskusta. Aamupalvelukseen herätään
kahdeksan tuntia auringonlaskun jälkeen eli vuodenajasta
riippuen aamukolmelta tai jopa kahdelta.
Jumalanpalvelus saattaa kestää ehtoollisosuuksineen
jopa viisi tuntia. Sitä seuraa yhteinen ruokailu. Aterian
jälkeen levätään, rukoillaan ja suoritetaan
kuuliaisuustehtäviä. Päivä jatkuu iltapäiväpalveluksella
ja ilta-aterialla. Juhlapäivinä se päättyy
iltapalvelukseen.
Kellot käyvät Athoksella eri tahtiin kuin muualla
maailmassa. Myös ajanlaskussa noudatetaan meikäläisen
gregoriaanisen kalenterin sijaan vanhaa juliaanista systeemiä.
Sen takia Athoksella eletään tällä hetkellä
13 päivää muuta maailmaa jäljessä.
Perinteen vaalija
Monet Athoksella vierailleet kuvailevat unohtumattomia kokemuksiaan aamuyön jumalanpalveluksen tunnelmasta, rauhasta ja hiljaisuudesta, munkkien vieraanvaraisuudesta sekä luostarien muureista huokuvasta jatkuvuuden ja ikiaikaisen tradition tunnusta. Perinteikkyydellä on kuitenkin kääntöpuolensa: Athosta pidetään ortodoksisuuden vanhoillisim pien suuntausten tyyssijana.
Athoksen tutkijan Graham Speaken mukaan Athos tarvitsee maailmaa, mutta maailma myös tarvitsee Athosta. Luostarien yhteisö on säilyttänyt meidän päiviimme ikiaikaisia hengellisiä perinteitä välittämättä EU:sta, skeptikoista tai naiskiellon aiheuttamasta polemiikista. Kaikessa konservatiivisuudessaankin se onnistuu viestimään nykymaailmalle jotain hengellisyyden merkityksestä. Athoksen asukkaille enkelit ja demonit ovat todellisuutta ja ihmeet arkipäivää.
Arja Miller
Lähde: Speake, Graham – Renewal in Paradise, Yale University press, 2002
|
