Munkit aloittivat kilvoittelunsa erakkomunkkeina erämaassa,
mutta alueelle alkoi saapua muitakin kilvoittelijoita ja näin
luostari syntyi vähitellen näiden erämaaisien
ympärille. Pyhittäjä Savvati oli saapunut alueelle
Laatokan Valamon luostarin ja Vologdan alueella sijaitsevan
Kirillo-Beloozerskin luostarin kautta.
1400- ja 1500-luvuilla luostari laajensi tsaarin ja muiden
mahtimiesten avulla nopeasti maa-alueitaan ja -omaisuuttaan,
jotka pääasiallisesti sijaitsivat Vienanmeren ja
siihen laskevien jokien rannoilla. Samalla Solovetskin luostari
laajensi tuotantoaan ja kaupallista toimintaansa ja siitä
tuli Vienanmeren alueen taloudellinen ja poliittinen keskuspaikka.
Venäjän tsaari ja Moskovan patriarkka nimittivät
luostarin arkkimandriitat
ja tämäkin nosti luostarin arvoa muiden silmissä.
Vuonna 1765 Solovetskin luostari alistettiin suoraan Venäjän
Pyhän Synodin
alaisuuteen.
Solovetskin luostarin liiketoiminta käsitti varsin laajaa
toimintaa mm. suolatehtaissa (joita se omisti 1660-luvulla
kaikkiaan 54 kpl), meren antimien tuotannossa, ansastuksessa
ja kalastuksessa, kiilleliuskan tuotannossa, rautaruukeissa
ja helmien tuotannossa jne. Kaikki tämä toiminta
sitoutti ihmisiä luostariin ja toi myös paljon työpaikkoja
ympäröivän alueen ihmisille. Se teki heidät
myös varsin vahvasti riippuvaisiksi luostarista. Solovetski
ympäristöineen muodosti tuohon aikaan todella suuren
ihmiskeskittymän Pohjois-Venäjälle. 1500-luvulla
ei tuon kokoisia kaupunkeja ollut Pohjolassa montakaan.
Alueen voimakas rajalinnake
1600-luvulla Solovetskissa oli jo noin 350 munkkia, 600 -
700 palvelusväkeen kuuluvaa, käsityöläisiä
ja talonpoikia. 1650- ja 1660-luvuilla luostari oli yksi alueen
vahvimmista Venäjän rajaseudun linnoituksista ja
kristillisyyden turvapaikka pohjois-Venäjällä.
Alueella sijaitsi linnoituksissa tusinoittain kanuunoja ja
voimakas varuskunta. Se torjui menestykkäästi useita
mm. Liivinmaan ritarikuntalaisten ja ruotsalaisten hyökkäyksiä
(vuosina 1571, 1582, 1611). Krimin sodan aikana Solovetskin
luostariin hyökkäsi kolme englantilaista laivaa.
9 tunnin raivoisan ammuskelun jälkeen alukset joutuivat
kuitenkin lähtemään tyhjin käsin.
Vuosina 1668 - 1676 Solovetskin munkit tukivat Kirkon kannalta
katsottuna kapinallisia vanhauskoisia ja sen seurauksena lähes
koko veljestö uusittiin. Lähes kaikki entiset munkit
(14 lukuunottamatta) joko tapettiin tai karkotettiin
ja tilalle tuli uusia arkkimandriitta Makarijn johtamaan luostariin.
Luostari siirrettiin 1682 perustetun Holomogorodin arkkipiispan
Afanasijn alaisuuteen. Tuolle samalle ajalle ajoittuu myös
pyhän Herman Solovetskilaisen kultin organisoiminen ja
kunnioitamisen alulle panemisen katsotaankin liittyvän
kyseiseen poliittiseen tilanteeseen ja keskusvallan ja olojen
vakiinnuttamiseen Pohjois-Venäjällä.
Karkotuspaikkana ja pakkotyöleirinä
1500-luvulta lähtien luostari toimi eräänlaisena
yksinvaltiuden ja ortodoksisen kirkon vastustajien karkotuspaikkana
ja samalla kuitenkin venäläisen kristillisyyden
keskuksena pohjoisessa. Luostarin suojiin kerättiin myös
varastoon lukuisia käsikirjoituksia ja vanhoja kirjoja.
Bolsevikkien vallankumouksen jälkeen neuvostovirkamiehet
sulkivat luostarin ja liittivät sen rakennuksia ympäristökunnan
rakennuksiin ja siviilikäyttöön.
Melko varhain 1920- ja 1930-luvuilla luostarista tuli yksi
Neuvostoliiton ensimmäisistä pahan maineen saavuttaneista
pakkoleirikeskuksista, jotka myöhemmin olemme oppineet
tuntemaan osana ns. GULAG-järjestelmää.
Pakkoleiriläiset työskentelivät mm. ankarissa
olosuhteissa puusavotoilla, jossa työskentely oli sekä
vaarallista että erittäin raskasta ja epäterveellistä
tällaisiin olosuhteisiin ja työskentelyyn tottumattomille.
Kun puut oli kaadettu ja toimitettu edelleen leiriläiset
usein siirrettiin orjatyöhön seuraavaan kohteeseen.
Toisen maailmansodan alla saarella toimi myös merikadettien
koulutuspaikka.
Solovetskin luostari on nykyään jälleen toiminnassa,
vaikka se samalla on myös historiallinen ja kulttuurinen
museo. Luostarissa toimii pieni veljestö, joka ylläpitää
ja uudelleen rakentaa luostaria alueella, joka nykyään
kuuluu myös UNESCOn maailmanperintökohteitten listalle.
