Tekijänoikeudet | Etsi | Palaute | Sivuston esittely | RSS

Uuden Valamon luostari

Valamon luostari, joka tunnetaan Suomessa myös nimellä Uuden Valamon luostari erotuksena Laatokan Valamon luostarista, sijaitsee Heinäveden kunnassa. Uusi Valamo jatkaa omalta osaltaan Vanhan Valamon perinteitä. Valamon perustivat aikoinaan Laatokan saarelle pyhittäjäisät Sergei ja Herman Valamolainen.

Uuden Valamon Kristuksen kirkastumisen kirkko eli ns. kesäkirkko

Vasenta kuvaa voi liikutella hiirellä, jos koneellesi on asennettu QuickTime. Suurenna kuva.
(Panoraamakuvat © Laatuaika Oy)

Laatokan Valamon luostarin munkit joutuivat siirtymään sodan jaloista evakkoon muualle sisä-Suomeen ja Kannonkosken kautta he päätyivät Heinävedelle Papinniemelle, josta 24. heinäkuuta 1940 hankittiin luostarille entinen Saastamoinen yhtymän iso tila rakennuksineen sekä n. 300 hehtaaria metsämaata ja 50 hehtaaria peltoa.

Uusi Valamo

Viimeiset munkit poistuivat Laatokan Valamosta maaliskuussa 1940. Uutta asuinsijaa ruvettiin kutsumaan Uudeksi Valamoksi. Marraskuussa 1940 munkkien määrä oli noin 150 henkeä, joista suurin osa vanhoja miehiä.

Luostari eli kituuttaen sodan jälkeiset vuodet, munkkien määrän vähetessä radikaalisti. Luostari riutui ja rappeutui. Pappismunkkien määrä väheni viimein yhteen – pappismunkki Sinforian, myöhemmin luostarin johtaja, igumeni, toimitti yksin tradition määräämät jumalanpalvelukset. Kirkkokielenä luostarin kirkossa oli muinaisbulgaria eli kirkkoslaavi.

Luostarissa oli sotien jälkeen myös muualta luovutetun alueen luostareista tulleita asukkaita. Heitä oli mm. Konevitsan luostarista Laatokan saarelta (saapuivat v. 1956 Keiteleellä sijainneesta väliaikaisesta luostaristaan) ja Lapista Suomen ”oikeanpuoleisesta käsivarresta” Petasmon luostarista (saapuivat Uuteen Valamoon jo v. 1942).

Kalenterikiista

Suomen ortodoksinen kirkkokunta ryhtyi 1920-luvulla noudattamaan länsimaissa yleistä ns. gregoriaanista kalenteria. Ero ns. vanhaan eli juliaaniseen kalenteriin oli 13 päivää. Kirkollinen esivalta määräsi myös Valamon luostarin siirtymään uuteen ajanlaskun käyttöön. Tästä seurasi ns. kalenterikiista, joka on jatkunut ortodoksisen kirkon piirissä näihin päiviin saakka.

Sotien päätyttyä ryhmä munkkeja anoi ilman igumenin lupaa Leningradin metropoliitalta – patriarkan väliaikaiselta hoitajalta – pääsyä Moskovan patriarkaatin yhteyteen vanhan ajanlaskun noudattajaksi. He halusivat palata vanhaan Laatokan Valamoon kilvoittelemaan.

Vuonna 1945 venäläinen metropoliitta Grigori saapui Suomeen tarkoituksena liittää koko Suomen ortodoksinen kirkkokunta Venäjän kirkkoon hiippakuntana, takaisin Moskovan patriarkaatin jurisdiktion alaisuuteen.

Uuden Valamon luostari liittyi entisen äitikirkkonsa yhteyteen ja Moskovan patriarkasta tuli luostarin veljestön korkein kirkollinen esimies. Käytännön asioissa luostari jäi Suomen kirkon alaisuuteen. Vanhaan Valamoon munkit eivät enää päässeet palaamaan.

Tilanne oli poliittisesti vaikea ja kiusallinen koko Suomessa hävityn sodan jälkeen. Kaikella yhteydenpidolla Neuvostoliittoon, myös kirkollisella, oli poliittinen leima. Tilanne normalisoitui vasta v. 1957, kun Venäjän kirkko ja Suomen kirkko solmivat suhteensa uudelleen ja Valamo palautui Suomen ortodoksisen kirkon yhteyteen.

Veljestö uusiutuu

Vuonna 1957 seitsemän munkkia lähti Uudesta Valamosta Viroon Petserin luostariin. Vanhoja munkkeja kuoli ja jo 1960-luvulla suurin osa Heinävedelle tulleista munkeista makasi Papinniemen hautausmaalla.

Mutta ihme tapahtui ja muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen luostari alkoi pikku hiljaa kohentua, luostariin saapui uusia suomenkielisiä kilvoittelijoita, jotka vihkiytyivät munkeiksi ja veljestön määrä kasvoi hieman. Mm. nykyisin Lintulan luostari rippi-isänä toimiva silloinen veli Olavi, nykyisin arkkimandriitta Herman, saapui luostariin nuorena poikana 1970-luvulla.

Uusi kirkko

Marraskuussa 1973 perustettu Valamon ystävät ry ryhtyi aktiivisesti keräämään varoja luostarin uuden kirkon rakentamiseen. Myös kirkkokunta tuki näitä toimia merkittävästi. Arkkitehti Ivan Kudrjavzev laati kirkon piirustukset Bysanttiin pohjautuvaan Venäläiseen kirkkoarkkitehtuurin tyyliin ja silloinen arkkipiispa Paavali siunasi tulevan kirkon paikan syksyllä 1975. Kirkko oli viimeistelyjä vaille valmis v. 1976 ja se pyhitettiin Kristuksen kirkastumiselle. Kirkon ikonit kunnostettiin pääasiassa Vanhasta Valamosta mukaan otetuista ikoneista.

Uusi Kristuksen kirkastumisen kirkko vihittiin käyttöönsä juhlallisin menoin 5. kesäkuuta 1977 arkkipiispa Paavalin lukuisan ulkolaisen vierasjoukon ja kotimaisen papiston avustamana.

Munkkeja ja piispoja ja uusia rakennuksia

Arkkipiispa Paavali kuului Valamon veljestöön, hän oli ennen valintaansa piispaksi Valamon pappismunkki. Uuden kirkon myötä veljestöön liittyi myös silloin Joensuun Yliopistossa työskennellyt Risto Jääskeläinen, joka toimittuaan ensin noviisina nimellä veli Kristoforos, vihittiin myöhemmin munkiksi ja sitten pappismunkiksi nimellä Ambrosius. Isä Ambrosiuksen toiminnan ansiosta Valamoon kohosi lukuisia uusia tarpeellisia rakennuksia. Isä Ambrosius valittiin sittemmin piispaksi – ensin apulaispiispaksi eli Joensuun piispaksi sitten metropoliitaksi – ensin Ouluun sitten Helsinkiin.

Suomessa ja Venäjällä Leningradissa opiskellut Petri Sarho saapui munkiksi Leningradissa vihkiytyneenä Valamoon ja hänestä tulikin pian v. 1979 luostarin uusi igumeni, johtaja. Siitä tehtävästä hänet valittiin ensin apulaispiispaksi ja sitten Oulun metropoliitaksi.

Viimeisin piispavalinta tapahtui vuoden 2004 lopulla, kun luostarin apulaisjohtaja, arkkimandriitta Arseni valittiin apulaispiispaksi.

Näin Uuden Valamon veljestöstä on kolme sen jäsentä toiminut Suomessa piispana ja ainakin yksi myös ulkomailla. Hän oli isä Markus joka toimi piispana Amerikan mantereella.

Vuonna 1984 vihittiin käyttöön Suomen valtion rakennuttama kulttuurikeskus, jossa oli tilat mm. ikonien konservoinnille, luostarin kirjastolle ja arkistolle. Keskuksen juhlasalissa voitiin järjestää erilaisia tapahtumia, kokouksia kongresseja sekä näyttelyjä.

Uuden Valamon vanha kirkko

Hieman myöhemmin valmistui uusi vastaanottorakennus ja uusi hotellirakennus sekä matkamuistomyymälä. Samaan kompleksiin valmistui myöhemmin myös Valamon kansanopistolle omat opetus- ja majoitustilat, joka aloitti toimintansa v. 1989 maamme ainoana ortodoksisena kansanopistona

Luostarin johtajat, igumenit

• igumeni Hariton (vv. 1940 – 1947)
• igumeni Jeronim (vv. 1947 – 1952)
• igumeni Nestor
• igumeni, arkkimandriitta Simforian
• igumeni, arkkimandriitta Panteleimon (nyt Oulun metropoliitta)
• igumeni, arkkimandriitta Sergei

Kirjallisuutta ja linkkejä

Tito Colliander / Pertti Hietanen: Uusi Valamo (WG), 1974
Arkkimandriitta Panteleimon: Kristuksen Kirkastumisen luostari Uusi Valamo 1940-1990 (Valamon luostarin julkaisuja 37), 1990
Irinja Nikkanen (toim.): Muistoja Valamosta (Valamon ystävät ry), 1980
Työryhmä (Siili, Nikkanen, Maksimainen): Valamo (OK), 1974
Valamon luostari: Uusi Valamo - Bysantin säde Pohjolassa (Valamon luostarin julkaisuja), 1985

Valamon luostarin kotisivut: http://www.valamo.fi/index.php
Ikkunoita Bysanttiin: http://herkules.oulu.fi/isbn9514270606/html/a25.html
Valamon luostari: http://www.ort.fi/sivut_organisaatio/luostarit/valamon_luostari.php

Lisää kuvia Valamon luostarista (kuvattu 11.6.2005)

Hannu Pyykkönen
Referaatti kirjoitettu suomalaiseen Wikipediaan (http://fi.wikipedia.org) 31.12.2004