Palmusunnuntai
(aloittaa Suuren paaston
jälkeen pääsiäistä edeltävän
Suuren viikon))
Palmusununntaita juhlitaan Jeesuksen voittoisan Jerusalemiin
saapumisen muistoksi. Jerusalemia pidettiin tuolloin kuninkaallisena
kaupunkina. Jeesus ratsasti Jerusalemiin varsalla ja hän
salli ihmisten tervehtiä itseään julkisesti
kuin kuningasta. Suuri väkijoukko kohtasi Hänet
tavalla, joka sopi kuninkaalliselle, heiluttamalla palmun
oksia ja laittamalla omia vaatteita Hänen tielleen. Ihmiset
tervehtivät Häntä sanoen: "Hoosianna
! Siunattu olkoon Hän, joka tulee Herran nimessä,
Israelin kuningas !" (Joh.12:13).
Tämä päivä yhdessä Lasaruksen herättämisen
kanssa osoittavat itse näitä tapahtumia kauemmaksi
mahtaviin ja vaikuttaviin tapahtumiin, jotka saattavat päätökseen
Kristuksen maallisen pappeuden. Täyttymyksen aika on
käsillä. Kristuksen ihmeteko - Lasaruksen herättäminen
- osoittaa kuoleman tuhon ja ylösnousemuksen ilon, jotka
molemmat ovat meille avoimia Hänen oman kuolemansa ja
yläsnousemuksensa kautta. Hänen saapumisensa Jerusalemiin
on täyttymys messiaanisesta profetiasta kuninkaasta,
joka saapuu pyhään kaupunkiin perustaakseen lopullisen
kuningaskunnan. "Katso, kuninkaasi tulee. Vanhurskas
ja voittoisa hän on, hän on nöyrä ja ratsastaa
aasilla, aasi on hänen kuninkaallinen ratsunsa."
(Sak.9:9).
Lopulta näiden voittoisien kahden päivän tapahtumat
avaavat kulkureitin Suurelle viikolle:
uhrautumisen ja kuoleman hetkiin, jotka Kristus on kohtaava.
Mutta voitto maallisessa mielessä on erittäin lyhytaikainen.
Jeesus saapuu avoimesti vihollisiensa keskelle, julkisesti
sanoen ja tehden niitä asioita, jotka eniten raivostuttavat
noita vihollisia. Ihmiset itse tulevat pian hylkäämään
Hänet. He ymmärtävät väärin
Hänen lyhyen maallisen voittokulkunsa merkkinä jostain
muusta, merkkinä esiintulleesta poliittista messiaasta,
joka johtaa heidät maallisen kuningaskunnan kunniaan.
Kirkon liturgia on enemmän kuin menneiden tapahtumien
mietiskelyä ja kiitosta. Se ilmoittaa meille vietettävän
juhlan ikuisen läsnäolon ja voiman ja tekee meistä
osallisia tuohon tapahtumaan. Siksi Lasaruksen lauantain ja
palmusunnuntain palvelukset vievät meidätkin oman
elämämme ja kuolemamme hetkeen ja Jumalan valtakunnan
saapumiseen: valtakunnan, joka ei ole tästä maailmasta,
valtakunnan, joka on kaikille avoin Kirkon tarjoaman kasteen
ja katumuksen kautta.
Palmusunnuntaina palmun tai Suomessa pajun oksat siunataan
kirkossa. Me otamme oksia siinä tarkoituksessa, että
nostamme ne ylös ja tervehdimme elämämme Kuningasta
ja Hallitsijaa, Jeesusta Kristusta. Me otamme oksia myös
siinä tarkoituksessa, että annamme uudelleen kastelupauksemme.
Sillä osoitamme että Hän, joka herätti
Lasaruksen ja saapui Jerusalemiin mennäkseen vapaaehtoisesti
kärsimyksiinsä, seisoo keskellämme ja me olemme
kasvotusten saman kysymyksen kanssa, jolla meitä puhuteltiin
kasteen yhteydessä: "Oletko asettunut Kristuksen
puolelle ?" Me annamme vastauksen rohkeudellamme
kantaa oksaa ja nostaa se ylös: "Uskon häneen
Kuninkaana ja Jumalana !"
Siksi Kristuksen kärsimysten aattona, Lasaruksen lauantain
ja palmusunnuntain voittoisien päivien iloisessa juhlinnassa
me yhdistämme itsemme jälleen Kristukseen vakuuttaen
Hänen suuruuttansa, joka kattaa koko elämämme
ja tuo meille valmiuden seurata Häntä Hänen
valtakuntaansa.
"Minä tahdon tuntea Kristuksen ja hänen
ylösnousemisensa voiman ja tulla hänen kaltaisekseen
osallistumalla hänen kärsimyksiinsä ja kuolemaansa.
Ehkä silloin saan myös nousta kuolleista."
(Fil. 3:10-11).
Katso -> Lasaruksen
lauantai
Katso <- Lasaruksen
lauantai ja palmusunnuntai
|