Sakkeuksen sunnuntai
Ortodoksisen kirkon pääsiäisjakson aloittaa
Suuri paasto, joka myös
omalta osaltaan alkaa tietyillä liturgisilla valmistautumisilla.
Ensimmäinen merkki Suuren paaston saapumisesta ovat viisi
sunnuntaita ja ns. valmistusviikot
ennen paaston alkamista. Valmistusviikkoja edeltävänä
ns. Sakkeuksen sunnuntaina luetaan ensimmäisenä
merkkinä tämän jakson alkamisesta evankeliumista
verojen kerääjästä, Sakkeuksesta. Sunnuntaina
kerrotaan, kuinka Kristus toi pelastuksen tälle syntiselle
miehelle ja kuinka Sakkeuksen elämä muuttui vain
siitä syystä, että ”hän halusi
nähdä, mikä mies Jeesus oli” (Luuk.19:3).
Halu ja yritys nähdä Jeesus aloittaa kokonaisen
uuden suunnan läpi paaston kohti pääsiäistä.
Se on myös pelastuksemme ensimmäinen suunta.
Paastomatkamme alkaa oman syntisyytemme oivaltamisella ja
tunnustamisella, aivan kuten Sakkeuksella. Hän lupasi
korvauksena teoistaan antaa puolet omaisuudestaan köyhille
ja maksaa niille nelinkertaisena takaisin kaiken, minkä
he olivat Sakkeukselle menettäneet. Näissä
toimissaan hän menee selvästi Vanhan testamentin
lain vaatimusten ohi. (kts. 2.Moos.22:1-14)
Sakkeuksen esimerkki opettaa meille, että meidänkin
tulee hyljätä syntimme ja sovittaa ne. Ensimmäiset
todisteet murheestamme ja katumuksestamme eivät saa olla
pelkkiä sanallisia anteeksipyyntöjä, vaan myös
toimia, joilla me korjaamme itseämme ja yritämme
tehdä parannuksen ja korjata samalla pahojen tekojemme
seurauksia.
Myös me saamme olla osallisia Jumalan armosta ja Kristuksen
myötätuntoisista sanoista: “Tänään
on pelastus tullut tämän perheen osaksi.”
(Luuk.19:9) Kun sunnuntain aamupalveluksen suuren
ylistysveisun jälkeen laulamme ylösnousemuksen päätösveisussa
”Tänään on pelastus tullut maailmaan”,
siinä kaikuvat voimallisesti Herran sanat Sakkeukselle.
Sakkeus oli lyhytkasvuinen, niinpä hän kiipesi
puuhin nähdäkseen Herran. Roomalaiskirjeessä
sanotaan (Room.2:23) ”kaikki ovat tehneet
syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta”.
Myös me olemme lyhytkasvuisia omassa hengellisessä
kasvussamme, siksi meidän täytyy kiivetä hyveitten
portaita. Toisin sanoen meidän täytyy näin
valmistautua hengellisiin ponnistuksiin ja kristittynä
kasvamiseen.
Pyhää Sakkeusta muistellaan ortodoksisessa kirkossa
myös huhtikuun 20. päivänä.
HAP
Katso myös:
|