Suuri viikko
Pääsiäistä edeltävän Suuren
paaston ja sitä seuraavan Kristuksen ylösnousemuksen
juhlan väliin jää viikko, jota meillä
Suomessa nimitetään Suureksi viikoksi.
Siitä käytetään myös nimitystä
Suuri ja Pyhä Viikko. Luterilaisessa maailmassa viikolle
on annettu nimet: hiljainen viikko ja piinaviikko.
Suuren viikon ensimmäisistä kolmesta päivästä
ei ole useimmille ihmisistä muodostunut selkeää
kuvaa päivien kirkollisesta tarkoitusperästä.
Usein Suurta viikkoa pidetään kauniina traditiona
tai tapana, itsestään selvänä, kalenteriin
kuuluvana osana. Pidämme helposti sitä arvostettuna
vuosittaisena tapahtumaviikkona, jota on noudatettu jo lapsuudesta
saakka. Ihailemme viikon kauniita ja vaikuttavia jumalanpalveluksia,
menojen komeutta. Mutta loppujen lopuksi pääsiäispöydän
touhuaminen taitaa nousta useimpien pääaiheeksi
tuolla viikolla.
Kunnianarvoisa isä Alexander Schmemann kysyykin
aiheellisesti:
Kun viikko ja pääsiäinen ovat ohi, jatkamme
entiseen tyyliimme normaalia elämäämme. Mutta
ymmärrämmekö todella tuon viikon tapahtumien
merkityksen. Ymmärrämmekö, että maailman
aikanaan hylätessä Pelastajansa ja Hänen
kuollessa ristillä, ”normaali elämä”
tuli loppuunsa eikä ollut enää mahdollista
kenellekään. Silloin ”normaalit”
ihmiset huusivat: ”Ristiinnaulitse!”
ja he sylkivät Hänen päällensä
ja ristiinnaulitsivat Hänet. He vihasivat ja tappoivat
Hänet juuri sen vuoksi, että Hän oli häirinnyt
heidän normaalia elämää. Tuon ”normaalin”
elämän ihmiset pitivät todellakin enemmän
pimeydestä ja kuolemasta kuin valosta ja elämästä.
Jeesuksen kärsimys ja pääsiäinen merkitsivät
loppua tuolle maailmalle ja niin on ollut siitä lähtien.
Tuo loppu saattaa kestää vuosisatoja ja se ei
muuta tämän elämämme ajan luonnetta
silti ”lopun ajoiksi”.
Suurella viikolla on omat teemansa eri päiville. Kun
Suuri viikko alkaa, tunnelma kirkossakin vaihtuu surullisemmaksi
edeltävän viikonvaihteen – Lasaruksen
lauantain ja palmusunnuntain
kuoleman voittamisen ilosta. Eilinen ilo on nyt hiljaisuutta
ja pidättyväisyyttä. Palveluksissa luetaan
Matteuksen, Markuksen ja Luukkaan evankeliumit kokonaisuudessaan
sekä Johanneksen evankeliumi 13 luvun 30. jakeeseen asti.
Suuren viikon kolmea ensimmäistä päivää
kutsutaan ns. sulhaspäiviksi tai yljänpäiviksi,
koska näinä päivinä aamupalveluksissa
lauletaan aamupalveluksen troparina:" Katso Ylkä
tulee puoliyössä, ja autuas on se palvelija, jonka
hän valveilta löytää; vaan kelvoton on
se, jonka hän löytää suruttomana. Varo
siis, minun sieluni, ettet unen valtaan vaipuisi, ettet kuolemaan
tulisi heitetyksi ja ulkopuolelle Valtakuntaa suljetuksi;
vaan herää ja huuda: Pyhä, Pyhä, Pyhä
olet sinä, Jumala; Jumalansynnyttäjän esirukouksien
tähden armahda meitä." Tällä
ja muilla vastaavilla veisuilla meitä muistutetaan olemaan
viisaiden neitsyiden kaltaisia, jotka olivat valppaina ja
valmiina Yljän saapuessa.
Suuren maanantain teemoina ovat viikunapuun
kuivattaminen ja patriarkka Joosef, vapaaehtoisen
ja nöyrän kärsimyksen esikuva. Viikunapuun
symbolinen kiroaminen kuvaa mm. synnin kuivattamista ja puun
olotila, sielua, jossa ei ole hengellistä hedelmää.
Suuri tiistai on hiljaisen odottamisen aikaa,
joka kutsuu meitä kaikkia lähtemään Kristuksen
kanssa Öljymäelle. Päivän teemoissa ovat
esillä etenkin tietoisuus maailmanaikojen
lopusta ja meidän kaikkien seisomisesta jonain
päivänä viimeisellä tuomiolla.
Suuri keskiviikko on eräänlainen
kulminaatiopiste, Kristuksen viimeinen viikko kääntyy
silloin kohti loppuhuipennustaan. Tämän päivän
teemoina ovat Kristuksen
voitelu ja Juudaksen kavallusteko. Koska Kristuksen
kärsimyksen katsotaan alkaneen keskiviikkona, siitä
on tullut jokaviikkoinen pysyvä paastopäivä.
Suuren torstain teemana on Kristuksen
viimeinen ateria ja ehtoollisen
asettaminen – uusi liitto. Suuren torstain palveluksessa
pyhitetty Ruumis ja Veri "varastoidaan" tulevan
vuoden sairaanripityksiä varten ja näin kaikki,
jotka vuoden mittaan esim. sairaaloissa ja kodeissa osallistuvat
ehtoolliseen, nauttivat silloin Suurena torstaina pyhitettyjä
lahjoja.
Suureen perjantaihin sisältyvät
niin apostoli Pietarin
kolminkertainen Kristuksen kieltäminen kuin Kristuksen
kärsimysten huipentuminen - ristiinnaulitseminen.
Suuren perjantain illalla on Kristuksen hautauksen muistojumalanpalvelus,
joka liturgisen järjestyksen mukaan kuuluu seuraavan
päivän eli Suuren lauantain palveluksiin. Meillä
tämä jumalanpalvelus on kuitenkin tapana toimittaa
Suuren perjantain illalla.
Suurena lauantaina muistellaan Kristuksen
kuolemaa ja tuonelassa käyntiä, millä
teollaan hän johdatti aikaisemmin kuolleet takaisin elämään.
Suurena lauantaina toimitettavassa liturgiassa saamme kokea
ensimmäiset viestit tulevasta. Palveluksen aikana kirkon
tekstiilit ja papiston vaatetus vaihtuvat tummista valkeiksi.
Kuolema on voitettu, pian on ilon aika. Suuren lauantain palvelukset
päättyvät ennen puoltayötä toimitettavaan
puoliyöpalvelukseen. Palvelus päättyy vähän
ennen puoltayötä ja kohta uskovaisten odotus täyttyy.
Alttarista alkaa kuulua papiston laulu: "Sinun ylösnousemistasi
Kristus Vapahtaja, enkelit veisuin ylistävät taivaissa,
tee meidätkin maan päällä otolliseksi,
Sinua puhtain sydämin ylistämään."
Valo tuodaan alttarista ja kaikki tuohukset ja valot sytytetään.
Sunnuntaina onkin sitten Herran pääsiäinen,
Kristuksen ylösnousemusjuhla – juhlien juhla. Odotus
on palkittu, pitkä valmistautumisen aika on takana, Kristus
on ylösnoussut.
Näin ollen huomaamme, että noiden Suuren viikon
päivien kautta meitä kuljetetaan kuolemasta elämään.
Kolme ensimmäistä päivää haastaa
meidät valmistautumaan, ymmärtämään
ja hyväksymään pääsiäisen äärimmäisen
merkityksen. Loput päivistä täydentävät
ja saattavat loppuun tuon matkan, pashan. Kristus
itse suoritti tuon äärimmäisen matkan kuolemasta
elämään, vanhasta maailmasta uuteen maailmaan
ja uuteen aikaan Taivasten valtakunnassa. Hän avasi meillekin
tien ja mahdollisuuden tuohon matkaan. Elämällä
tässä maailmassa voimme jo nyt olla osallisia tuosta
toisesta tulevasta maailmasta, jossa voimme olla vapaita kuoleman
ja synnin orjuudesta. Mutta tuota varten meidän pitää
kulkea oma matkamme, meidän tulee tuomita vanha Aatami
itsessämme ja meidän tulee kirkkoveisun mukaisesti
- pukea yllemme Kristus – kasteen
kuolemassa ja liittää todellinen elämämme
Kristukseen tulevassa maailmassa.
HAP
Kirjallisuutta:
- Munkki Serafim: Tie ylösnousemukseen - Suuren
paaston ja pääsiäisen sanoma, Kirjapaja,
2006
|
