Ortodoksinen käsitys avioliitosta
ja parisuhteesta
Avioliitto on yksi ortodoksisen kirkon sakramenteista
eli mysteerioista. Valitettavana voidaan pitää
sitä, että tämä on tänä päivänä
yksi harvemmin toimitetuista sakramenteista. (Seurakuntien
varastoissa lojuu paljon vihkiraamattuja, jotka odottavat
vastaanottajaansa). Mutta mikä on sitten vikana,
jos avioliittoon vihkimyksiä on niin vähän?
Nopeasti tähän voidaan vastata niin, että ihmiset
eivät koe kirkollista avioliittoon vihkimystä tarpeellisena.
Sen merkitys on hävinnyt. Toinen seikka on se, että
avioliiton suhteen on ryhdytty pelaamaan varman päälle.
Odotetaan, että ollaan 100 % varmoja kaikesta ennen kuin
voidaan edes ryhtyä harkitsemaan vihkimystä.
Onko avioliitto pelkkä sopimus?
Jotta voimme edes vastata kysymykseen avioliiton sakramentin
merkityksestä, on meidän tutkittava sitä hieman
tarkemmin. Eri kulttuureissa on avioliitto ymmärretty
hieman erillä tavalla. Meille Suomeen on osittain periytynyt
roomalainen hallinnollinen malli, jossa avioliitto ymmärretään
nimenomaan sopimuksena. Jos avioliitto on pelkästään
muodollinen sopimus, niin silloin sillä ei ole suurtakaan
merkitystä teologisessa mielessä. Avioliitto on
jotain paljon enemmän.
On kiintoisaa huomata, että Kirkko sai toimituksiinsa
enemmän hallinnollisia piirteitä juuri sen vuoksi,
että se oli tiiviissä yhteistyössä valtiovallan
kanssa. Alkukirkon aikaan (jolloin ei ollut mitään
nk. "valtionkirkkoa") Kirkon elämässä
korostui kaikessa nimenomaan hengellisyys ja yhteys liturgiaan.
Maallistuminen ja erkaneminen eukaristiasta
Myöhemmin Kirkon asema vahvistui yhteiskunnassa ja sille
annettiin valtuudet toimia virallisena avioliiton toimittajana.
Tästä tuli myöhemmin ongelmia ja itse asiassa
Kirkko joutui melkeinpä huomaamattaan maallistumaan näissä
asioissa. Sakramentit alkoivat erkaantua Eukaristiasta ja
liturgiasta, koska niiden luonne muuttui hengellisestä
mysteeriosta enemmän juridiseksi toimitukseksi.
Tämä edellä mainittu muutos tapahtui jo ennen
ensimmäisen vuosituhannen vaihdetta. Tämän
päivän yhtenä ongelmana onkin juuri se, että
ihmiset eivät koe tällaista juridista toimitusta
kovinkaan tarpeellisena tai tärkeänä oman yhteiselonsa
kannalta. Monet asiat sujuvat maallisessa mielessä melkeinpä
kivuttomammin, kun ei olla avioliitossa.
Vaikka avioliitto toimituksena onkin irtaantunut siitä
kiinteästä liturgisesta yhteydestään,
niin siitä huolimatta sen hengellinen ulottuvuus on todellinen.
Tärkeätä onkin nyt se, että tässä
maallistuneessa yhteiskunnassa opittaisiin ymmärtämään
hengellisyys tai paremmin sanoen Kirkko ja sen sanoma.
Olisiko kirkon ja valtion ero ratkaisu asioihin?
Olisiko ratkaisu sitten se, että Kirkko ja valtio erotettaisiin
toisistaan? Tätä on aika ajoin väläytelty
julkisuudessa ja vapaa-ajattelijat ainakin hyppisivät
riemusta. On ainakin totta, ettei Kirkon tarvitsisi enää
tuolloin olla niin juridisesti velvollinen valtiovallalle,
mitä tulee väestörekisteriin liittyvien asioitten
toimittamiseen ja hoitamiseen.
Mutta tästä huolimatta seuraukset olisivat todennäköisesti
lopulta huonommat, sillä kirkollisveron menettämisen
myötä kirkon toimintamahdollisuudet muuttuisivat
melko suppeiksi. On vaikea uskoa, että kovinkaan moni
ryhtyisi maksamaan todellisia kymmenyksiä Kirkon toiminnan
ylläpitämiseksi. Kirkollisvero on suhteellisen huomaamaton
ja kivuton keino toiminnan ylläpitämisessä.
Asiat eivät siis välttämättä korjaannu
sillä, että tuosta maallisesta järjestelmästä
yritetään päästä eroon. Parempi onkin
ryhtyä tekemään valistustyötä sen
suhteen, miksi kannattaa mennä naimisiin ja mitä
avioliitto merkitsee.
Kristus avioliiton ja elämän siunaajana
Avioliitto ei ole pelkästään sitä, että
vihkimyksessä saadaan uskonnolliselta yhteisöltä
hyväksyntä liitolle. Tarkoitus ei ole siis näyttää
ulospäin hurskaalta, vaan se pitää sisällään
jotain aivan muuta. Kristillisessä avioliitossa kaikki
tapahtuu tässä ajassa, mutta yhtä lailla kaikki
tähtää jo tulevaan. Avioliiton vihkimisessä
syntyy kahden ihmisen liitto maan ja taivaan valtakunnan välille.
Vihkimys ei ole pelkästään kahden kauppa,
vaan siinä otetaan Kristus mukaan yhteisen elämän
siunaajaksi. Tämän pitäisi olla luonnollinen
asia ihmisille, jotka elävät uskon mukaista elämää.
Avioliitto ei ole tällöin mikään ylimääräinen
lisä tai muodollisuus, vaan se koetaan välttämättömänä
asiana. Vertauskuvallisesti voitaisiin ajatella, että
emmekö alastomana talvipakkasella ottaisikin meille tarjottua
untuvatakkia päällemme?
Kihlaus
Jotta voisimme ymmärtää avioliiton vihkimyksen
toimituksena ja sen sakramentaalisen luonteen, on meidän
tutkittava sitä vaihe vaiheelta. Ensimmäinen osa
on luonnollisesti kihlaus. Valitettavaa nykypäivänä
on se, että kihlaus on kokenut suuren inflaation. Nuoret
käyttävät "kihlaus" nimitystä
jo silloin, kun ovat kenties viikon kaksi seurustelleet keskenään.
Vielä harvinaisempaa on se, että kihlaus todella
toimitettaisiin kirkollisesti. Kirkollinen kihlaus toimitetaan
usein avioliiton vihkimistoimituksen yhteydessä, vaikka
se voidaan toimittaa myös erillisenä toimituksena.
Edellytys erillisellä kihlaukselle on, että varsinainen
hääpäivä on jo tiedossa. Kysymys on lupauksesta
ja sitoutumisesta tulevaan avioliittoon. Siitä merkkinä
myös sormukset sormessa. Ortodoksisessa kihlaustoimituksessa
ei sananmukaisesti "vaihdeta" sormuksia,
vaan pappi asettaa ne kihlattavien oikeaan nimettömään.
Itäisessä perinteessä oikeaa kättä
pidetään voimallisena ja hyviä tekoja tekevänä
kätenä, joten siinä valossa katsottuna sormuksen
luonnollinen paikka on oikeassa kädessä. Suurta
kirjavuutta sormuksen paikasta on eri puolilla maailmaa ja
se ei aina ole sidoksissa edes uskontoon, vaan enemmänkin
ympäröivään kulttuuriin.
Kruunaaminen
Keskeinen kohta varsinaista vihkimystoimitusta on kruunaaminen.
Taas on hyvä huomata, että kruunausta ei ole aina
ollut vihkitoimituksessa ja itse asiassa erillistä vihkitoimitustakaan
ei ole aina ollut. Alkukirkossa kaksi ihmistä on yhdessä
osallistunut Herran Pyhään Ehtoolliseen ja se on
ollut siinä!
Taas huomaamme, että kaikki kirkon pyhät toimitukset,
mysteeriot rakentuvat Ehtoollisen
ympärille. Voidaan sanoa, että ortodoksisessa kirkossa
kaikki on hyvin Kristus-keskeistä.
Kruunaamisen teologiset ulottovuudet
Itse kruunaamisella on montakin teologista ulottuvuutta,
jotka voidaan erottaa kolmeen asiaan. Ensinnäkin näemme
avioliittoon vihityt oman perheensä kuninkaana ja kuningattarena.
Näemme heissä aina myös Adamin ja Eevan, jotka
Luoja asetti luomakunnan varjelijoiksi koko luomistyön
huippuna, "luomakunnan kruunuina".
Kruunaamisessa avioparista ja tästä ydinperheestä
tulee pienoisseurakunta varsinaisen seurakunnan sisälle.
Tämä ei tarkoita sitä, että nämä
vihityt eristäytyisivät seurakunnan toiminnasta,
vaan he todella toteuttavat sitä samaa työtä
ja lähimmäisenrakkautta jota seurakunnassakin tulisi
toimittaa. Tätä kuvaa myös eräs avioliiton
rukous seuraavasti: "… anna heille ylhäältä
taivaan kastetta ja maan lihavuutta. Täytä heidän
talonsa vehnällä, viinillä ja öljyllä
ja kaikella hyvyydellä, jotta he jakaisivat puutteessa
olevillekin, ja anna myös läsnä oleville kaikki
heidän pelastuksekseen anomansa". (1. rukous
suuren ektenian jälkeen avioliiton vihkitoimituksessa)
Tuo pieni osa rukousta kertoo meille sen, että avioliitossa
olevien pitäisi huolehtia myös niistä, jotka
tarvitsevat apua. Kun itsellä menee hyvin, ei tarkoita
sitä, että kaikki käytetään pelkästään
omiin tarpeisiin. Samoin tässä rukouksessa korostuu,
että me anomme Jumalalta nimenomaan sellaisia asioita,
jotka ovat pelastuksen kannalta oleellisia.
"Marttyyrien kruunut"
Toinen kruunaamiseen liittyvä asia on "marttyyrin
kruunut" tai paremmin sanoen myös marttyyrin
seppeleet. Kreikassa vihkitoimituksessa ei käytetä
kruunuja (ja kruununkantajia) vaan seppeleitä.
Tätä samaa käytäntöä voidaan
ihan hyvin soveltaa myös meillä Suomessa.
Mutta meidän tulee ymmärtää avioliitto
myös marttyyriuden kautta. Kristuksen seuraaminen tarkoittaa
sitä, että kiellämme itsemme ja seuraamme Häntä.
Lisäksi Kristuksen seuraaminen tässä maailmassa
ei koskaan voi olla liian helppoa.
Avioliitossa on myös kärsimystä, monellakin
tavalla. Mutta tässä tapauksessa suurin kärsimys
tulee olemaan jokaisen itsekkyydessä. Avioliitossa elävä
ihminen ei voi olla itsekäs, vaan hänen tulee aina
huomioida aviopuolisonsa. Itse asiassa ei pelkästään
omaa aviopuolisoa vaan myös Jumala.
Marttyyriuteen ja Kristuksen seuraamiseen liittyy ristin
kantaminen. Kun ajattelemme kristinuskon sanomaa, niin sehän
on, että "ristin kautta tuli ilo kaikkeen maailmaan".
Eli avioliitonkin tulisi olla iloinen asia samoin kuin koko
kristinuskon perussanoman.
Jumalan valtakunnan todellisuus
Me löydämme kruunaamisesta vielä yhden tärkeän
teologisen merkityksen ja se on kruunujen ottaminen Jumalan
valtakuntaan. Kysymys ei ole pelkästään tämän
maailman ulottuvuudesta, vaan myös Jumalan valtakunnan
todellisuudesta. Avioliiton perimmäinen tarkoitus on
se, että kaksi ihmistä kasvaa rakkaudessa ja yhdessä
kohti Jumalaa. Avioliitto ei ole pelkästään
maanpäällistä kahden kauppaa, vaan siinä
on aina "tuonpuoleinen" todellisuus läsnä,
siinä on silloin Jumala mukana.
Häätoimituksessa luetaan Evankeliumiluku, jossa
Jeesus muutti veden viiniksi Galilean Kaanaan häissä.
Oleellista tässä yhteydessä oli, että
Kristus läsnäolollaan siunasi tämä toimituksen.
Jos Kristus olisi pitänyt avioitumista turhana asiana,
hän ei olisi edes mennyt tuohon juhlaan.
Alistuminen toisen tahtoon
Häätoimituksen epistolateksti on kuitenkin se,
joka usein kolahtaa monen korvaan aivan erityisellä tavalla.
Kysymys on apostoli Paavalin lähetyskirjeestä Efesolaisille
(Ef.5:20-33). Siinä sanotaan seuraavasti:
"Niin kuin seurakunta alistuu Kristuksen tahtoon,
niin myös vaimon tulee kaikessa alistua miehensä
tahtoon."
Tuo edellä mainittu luonnollisesti ei tunnu kovin ihanteelliselta
ajatukselta ja monesta se saattaa tuntua jopa loukkaavalta,
koska se luetaan juuri häätoimituksessa. Mutta mikään
asia ei voi olla lopulta huonoa Raamatussa, ellei sitä
ole jostain syystä revitty irti kokonaisuudesta ja asiayhteydestä.
Kyseinen epistolatekstihän jatkuu tästä seuraavasti:
"Miehet, rakastakaa vaimoanne niin kuin Kristuskin rakasti
seurakuntaa ja antoi henkensä se puolesta pyhittääkseen
sen. … Samoin aviomiehenkin velvollisuus on rakastaa
vaimoaan niin kuin omaa ruumistaan."
Eli kysymys on lopulta molemminpuolisesta rakkaudesta ja
velvollisuudesta sekä toisensa kunnioittamisesta. Jos
miehen kerran tulee rakastaa vaimoaan niin paljon, että
on valmis antamaan tämän edestä oman henkensä,
niin kyllä silloin hänen on myös kunnioitettava
ja rakastettava häntä kaikessa. Jos avioliitossa
on toisen alistamisesta kysymys, niin silloin siinä ei
toteudu se, mitä apostoli Paavali on tässä
sanonut. Eihän Kristuskaan alistanut ketään
oman valtansa alle, vaan Hän antoi meille rakkauden ja
lähimmäisen palvelemisen esimerkin.
Hääjuhla Jumalan valtakunnan vertauksena
Kristus vertasi Jumalan valtakuntaa usein hääjuhlaan.
Hän käytti vertauksen esimerkiksi siitä kuinka
kuningas lähetti palvelijoitaan kutsumaan vieraita hääjuhlaan,
mutta kuinka nämä yksi toisensa jälkeen kieltäytyivät.
Jumalan valtakunnan rinnastus on siis hääjuhla.
On siis ymmärrettävä, että ilo ja riemu,
joka tähän juhlaan liittyy, on lähinnä
sitä, millä me sanoin voimme kuvata Jumalan valtakuntaa
ja sitä iloa ja riemua, joka Jumalan yhteydessä
on oleva. Tässä yhteydessä on syytä huomata,
että Välimeren kulttuurissa hääjuhla on
todella ilon ja riemun juhla. Kyläyhteisöissä
toteutuu vielä sekin, että kaikki ovat tervetulleita
tuohon juhlaan. Ei siis pelkästään kirkkoon,
vaan myös sitä seuraavaan juhlaan.
Avioliiton ulkopuolinen elämä
Kenties on syytä palata vielä niihin seikkoihin,
jotka liittyvät nimenomaan avioliiton ulkopuoliseen elämään
ja yleensä asioihin, jotka liittyvät parisuhteeseen.
Perusopetushan on se, että Kirkon piirissä avioliiton
ulkopuolista elämää ei nähdä ihanteellisina.
Kysymys ei ole siitä, että Kirkko tuomitsee ne,
jotka elävät nk. "avoliitossa".
Ennemminkin Kirkko kysyy tässä tapauksessa, että
"Miksi ette ottaisi vastaan sitä siunausta,
mitä teille tarjotaan?"
Siinä on oikeastaan tämän päivän
haaste kirkolle. Tähän liittyy myös se, miksi
avioliittoon vihkimyksiä toimitetaan kaiken kaikkiaan
hyvin harvoin. Miksi ei haluta tuota siunausta? Eikö
tiedetä mitä se merkitsee? Eikö Kirkon siunauksella
ole lopulta ihmisten mielestä merkitystä? Miksi
sitten kastetaan ja halutaan kirkollinen hautaustoimitus?
Ymmärretäänkö avioliiton sakramentti jotenkin
toissijaisena, joka ei ole välttämätön
verrattuna muihin toimituksiin? Onko nykyajan ihminen vain
niin maallisesti ajatteleva, että avioliiton solmiminen
koetaan omien etujen vastaiseksi ja liian hankalaksi? Pelätäänkö
avioeroa niin paljon, ettei sen vuoksi viitsitä sitten
edes vaivautua naimisiin? Odotetaanko kenties sitä, että
ollaan 100 % varmoja ennen kuin otetaan se "suuri
askel"? Halutaanko omata vakituinen työ ja
asunto, joka on lainoista pois maksettu? Halutaanko varata
niin paljon rahaa sivuun, että hääjuhlassa
ei tarvitse miettiä mitä kaikki maksaa?
Avioliitto hengellisenä vakuutuksena
Vaihtoehtoja on kenties lukematon määrä. Aina
löytyy jokin syy, jonka vuoksi tuota vihkimystä
ei tarvitse ottaa. Kuitenkin ihmiset ottavat vakuutuksia siltä
varalta, että jotain sattuu. Eikö kukaan halua "hengellistä
vakuutusta". Sitä, että nuo "hengelliset
kruunut" ja marttyyrin seppeleet ovat Jumalan valtakunnassa.
Sitä, että on avoimesti otettu Kristus mukaan omaan
yhteiseen elämään. Löytyy monta syytä,
miksi ei pitäisi mennä naimisiin, mutta vähintään
yhtä paljon on niitä asioita, jotka kannustavat
menemään naimisiin. Kysymys on jälleen kerran
vanhasta tutusta vastakkainasettelusta hengellinen ~ maallinen.
Maallisesti ajateltuna avioliitolla ei ole paljoakaan merkitystä.
Hengellisesti ajateltuna sillä on hyvinkin paljon merkitystä.
Lyhyesti voisi sanoa, että kysymys on yksinkertaisesti
maallistumisesta, mikä pitää sisällään
hyvin monia asioita joita tässä edellä on tultua
jo lueteltuakin.
Seurustelu
Mutta parisuhteeseen liittyy luonnollisesti myös seurustelu.
Sitä ei voi kieltää, eikä ole välttämättä
tarkoituksenmukaistakaan, että juuri tutustuneet ihmiset
menisivät heti seuraavalla viikolla naimisiin, vaikka
tätäkin on varmasti tapahtunut. Seurustelua voidaan
pitää luonnollisena asiana ja siihen löytyy
suora rinnastus myös luostarimaailmasta. Eihän ketään
vihitä munkiksi tai nunnaksi (edes viitankantajaksi)
ennen kuin hän on ollut tietyn ajan kuuliaisuusveljenä
tai -sisarena. Yhtä lailla ei kenenkään tarvitse
naimisiin heti mennä.
Mutta seurustelu ei voi olla pysyvä tila, vaan jossain
vaiheessa pitäisi edessä olla avioliitto. Samoin
ei ole hyvä sekään, että seurustelussa
mennään "kukasta kukkaan", jolloin
seurusteluajat eivät tosiaan ole pitkiä, mutta toisaalta
jatkuvat henkilövaihdokset eivät paranna asiaa yhtään.
Samaa sukupuolta olevien vihkiminen
Nykypäivänä parisuhdekysymykseen on tuotu
mukaan myös se, että miten Kirkko suhtautuu samaa
sukupuolta olevien yhteiseloon tai ennemminkin vihkimiseen.
Käytännössä Kirkko ei voi siunata yhteen
sellaista, mihin ei löydy perustetta Raamatusta tai Kirkon
Traditiosta. Kirkon Traditiosta löydämme kyllä
ekonomiaa, eli joustavuutta tietyissä asioissa, mutta
tähän ei ekonomiaperiaate ulotu. Mutta on edelleen
hyvä huomata se, että vaikka Kirkko ei siunaakaan
niin se ei tarkoita samaa, että nämä ihmiset
olisivat samoin tein tuomittu. Siunauksen pois jättäminen
ei ole yhtä kuin tuomitseminen.
Varmasti avioliittoon ja parisuhteeseen liittyy paljon kysymyksiä.
Tässä yhteydessä ei niitä kaikkia edes
kyetä käymään läpi. Tärkeintä
onkin herättää keskustelua siitä, miten
tämä mysteerio saataisiin nostettua takaisin oikeaan
arvoonsa.
isä Andrei Verikov
Katso myös:
- Meyendorff, John: Avioliitto - ortodoksin näkökulma
- Huotari, Voitto: Ortodoksin ja luterilaisen avioliitto
- Kotamo, Oiti (toim.): Kruunaa heidät yhdeksi
- Avioliitto ortodoksisessa kirkossa
- Alexander Schmemann: Maailman elämän
edestä
|
