Rukousöljypalvelus on kirkon sakramentti,
jossa öljyllä voitelemalla pyydetään Jumalalta
syntien anteeksi antoa ja sairauksien paranemista. Palveluksesta
käytetään myös nimiä öljypyhitys
tai sairaanvoitelu. Nimen sairaanvoitelu
voidaan katsoa olevan läntistä lainaa.
Mysteerion historiaa ja raamatullinen perusta
Toimitus oli jossain muodossa käytössä jo
apostolisella ajalla: Markuksen evankeliumissa kerrotaan kuinka
opetuslapset voitelivat sairaita öljyllä parantaen
heidät (Mark. 6:13). Lisäksi Herran veljen
apostoli Jaakobin kirjeessä sanotaan: “Jos
joku teistä on sairaana, kutsukoon hän luokseen
seurakunnan vanhimmat. Nämä voidelkoot hänet
öljyllä Herran nimessä ja rukoilkoot hänen
puolestaan, ja rukous, joka uskossa lausutaan, parantaa sairaan.
Herra nostaa hänet jalkeille, ja jos hän on tehnyt
syntiä, hän saa sen anteeksi.” (Jaak
5:14-15.)
Palveluksessa rukous liitetään öljyllä
voitelemiseen, joka oli yleinen lääkinnällinen
metodi välimeren alueella kristinuskon syntyaikana. Öljyä
käytettiin lääkkeenä niin juutalaisten,
kreikkalaisten kuin roomalaistenkin keskuudessa. Öljyyn
sekoitettiin usein viiniä desinfioivaksi aineeksi. Näin
toimi mm. laupias samarialainen Raamatun kertomuksessa. (Luuk.
10:30-35)
Yleinen sairaanvoitelu
Ortodoksisesa perinteessä palvelus toimitettiin 1100-1300
luvuille asti liturgian
yhteydessä. Voiteluun osallistuivat kaikki kirkossa olevat
ambonin takaisen rukouksen jälkeen. Tämä viittaa
vahvasti kirkolliseen käsitykseen kaikkien sairastavuudesta.
Siksi nykyisinkin sairaanvoitelu voidaan toimittaa yleisenä
voiteluna esim. Suuressa
paastossa. Alunperin palvelus toimitettiin suurten
juhlien yhteydessä ja vieläkin joissakin luostareissa
palvelus toimitetaan sunnuntaisin liturgian jälkeen.
Vanha tapa voidella kaikki läsnäolijat antaa vihjeen
siitä, ettei yleiseen voiteluun osallistuakseen tarvitse
olla vakavasti sairas tai sairas laisinkaan. Kreikassa on
tapana toimittaa öljypyhitys kodin siunauksen sijaan.
Tällöin voidellaan niin kodin asukkaat kuin paikalle
kutsutut sukulaiset ja ystävät sekä kodin ovien
ja ikkunoiden pielet. Ovien ja ikkunoiden voiteleminen noudattaa
vanhaa ortodoksista perinnettä ja on ollut käytössä
pitkään. Vanhojen käsikirjojen mukaan sairaiden
ja läsnäolijoiden voitelun jälkeen voideltiin
itse kirkko ja esim. sairaala, jonka kappelissa palvelus toimitettiin.
Suomessa kyseinen tapa on tuntematon. Koska kyseessä
on kirkon pyhä mysteerio
on kuitenkin huomioitava, että yleisessä palveluksessakin
voideltaviksi voivat tulla vain ortodoksisen kirkon jäsenet.
Yksityinen sairaanvoitelu
Jos sairaanvoitelu toimitetaan yksityisesti voidaan voitelun
pyytäjältä edellyttää todellisen
sairauden olemassaoloa. Sairauden ei tarvitse kuitenkaan olla
kuolemaan johtava. Käsitys öljypyhityksestä
viimeisenä voiteluna on läntistä lainaa, vaikkakin
käsitys vakavasta sairaudesta voitelun edellytyksenä
on elänyt Suomessa pitkään. Voideltavalla on
oltava halu jättää asia Jumalan käsiin
– halu nöyrtyä sairauden edessä. Voitelussa
ihmisen kärsimys liitetään Kristuksen kärsimyksiin
ja tunnustetaan syntisyyden ja sairauden välinen yhteys.
Paranemista anotaan, jotta sairas ylistäisi Jumalan kunniaa.
Paraneminen antaa sairastuneelle mahdollisuuden palvella Jumalaa
entistä täydemmin elämässään.
Mysteerion toimittaminen
Nykyisen käsikirjan mukaan palveluksen toimittaa seitsemän
pappia. Seitsenkertainen symbolismi (7 lukujaksoa, voitelua
ja pappia) kehittyi palvelukseen 1200-luvulla. Tätä
ennen palvelukseen liittyi yksi öljynpyhitysrukous ja
yksi voitelurukous sekä yhdet lukukappaleet. Ylimääräiset
rukoukset kirjoitti todennäköisesti Konstantinopolin
arkkipiispa Arsenios Autoreianos, joka toimi patriarkkana
vuosina 1255-1259 sekä 1261-1267. Rukousten sisältö
noudattaa alkuperäisten rukousten sisältöjä.
Niinpä palveluksessa on nykyisin yhteensä 8 öljynpyhitysrukousta.
Käytännössä toimituksen voi toimittaa
yksikin pappi, mutta useamman kokoontuminen toimittamiseen
on suositeltavaa. Palvelus rakentuu aamupalveluksen
kaavalle. Alkuosiossa luetaan yksi heksapsalmeista (psalmi
143) ja halleluja-lauselmat “Jumala on Herra...”
sijaan. Hallelujan veisaaminen kertoo palveluksen toimittamisen
muuttumisesta ensisijaisesti paastoajalle. Psalmia 51 seuraa
kanoni, jossa rukoillaan sairauksien paranemista voideltavalle
/ voideltaville. Kanonissa veisataan Sunnuntain 4. sävelmän
irmossit. Suomalaisessa
käännöksessä tämä on jäänyt
huomiotta ja kanonin ensimmäinen tropari
veisataan virheellisesti irmossina.
Kanonia seuraa öljyn pyhittäminen ja itse voiteluosio,
jossa luetaan seitsenkertaisen voitelun ohessa seitsemän
epistola- ja seitsemän
evankeliumijaksoa sekä voitelurukoukset jotka sisltävät
myös ylimääräiset öljyn siunaamiset.
Lopuksi voideltavan päälle lasketaan evankeliumikirja
ja luetaan rukous syntien anteeksiantamiseksi. Synninpäästörukous
palveluksen lopussa on kaikkein tuorein lisä ja ilmestynyt
kaavaan vastaa 1400-1500-lukujen vaihteessa.
Erilaisia käytäntöjä
Täydellisesti toimitettuna voitelu kestää
noin kaksi tuntia. Palvelusta lyhennetään usein
voitelujen ja lukujaksojen määrää vähentämällä.
Alunperinhän lukujaksoja ja voiteluita oli vain yhdet.
Kreikkalaisessa ja antiokialaisessa käytännössä
yleisessä voitelussa on tapana voidella osallistujat
vain kerran lukujaksojen jälkeen. Venäläisessä
käytännössä toimitetaan yleisessäkin
voitelussa seitsenkertainen voitelu. Sairailta voidellaan
otsa, rinta ja kädet.
Suomalaisessa käsikirjassa voiteluun liitetään
katumuksen sakramentin toimittaminen,
mutta tämä tapa on läntinen laina, joka viittaa
viimeiseen voiteluun, eikä sitä voi suositella yleisenä
käytäntönä. Toki jos ihminen, joka osallistuu
sakramenttiin on ollut pitkän aikaa passiivinen kirkon
suhteen on hyvä toimittaa myös katumuksen mysterio,
kuten muidenkin sakramenttien edellä tällaisessa
tapauksessa.
Jos voitelu toimitetaan kotona, olisi hyvä, että
perhe tai voitelun pyytäjä varaisi puhdasta oliiviöljyä
voitelun toimittamiseen ja vehnäjauhoja tai jyviä
astiaan, tuohusten pystyttämiseksi.
Jauhot käytetään esim. leivontaan voitelun
jälkeen, niitä ei tule hävittää roskikseen.
Näin voidaan syödä viljaa, joka on pyhittynyt
liturgisen käytön yhteydessä.
Öljyn voi säilyttää kotona kotialttarissa
ja sitä voi käyttää itse tarpeen mukaan,
mutta on muistettava kunnioittaa sakramenttiaineen pyhyyttä.
Sitä ei saa antaa ortodoksiseen kirkkoon kuulumattomalle.
Öljy voidaan myös hävittää polttamalla
lampukassa, josta sitä voi toki myös ottaa voiteluun
sairauden aikana, tai kroonisen sairauden kyseessä ollessa
päivittäin. Yksin voidellessa on tapana sytyttää
seitsemän tuohusta kirkon läsnäolon merkiksi
ja lukea rukous sairauksien parantamiseksi ja päivittäinen
synnintunnustus rukouskirjasta.
Rukousöljypalvelukseen liittyviä käsitteitä:
Voitelu / öljy: Öljyllä voiteleminen
viittaa aina Kristukseen, jonka nimi tarkoittaa voideltua.
Pyhän Efraim
Syyrialaisen mukaan Öljy on aineena Kristuksen ikoni,
jonka kautta pääsemme kosketuksiin itse Voidellun-Kristuksen
kanssa samoin kuin verenvuototautia sairastava nainen kosketti
Krituksen viitan tupsua (Matt.9:20).
Rukous: Sairaus on synnin seurausta. Me
kaikki olemme tehneet Adamissa syntiä ja kannamme sen
seurauksia: kuolemaa ja sairastavuutta. Sairaus on siis rikkoutuneen
jumalsuhteen merkki. Rukouksessa ihminen asettuu oikeaan suhteeseen
Jumalaan nähden. Ihminen luopuu itseriittoisuudesta ja
ylpeydestä ja turvaa nöyrästi Jumalaan. Tällöin
hänen suhteensa Jumalaan kääntyy oikeaan suuntaan.
Emme kuitenkaan voi syyttää sairastavaa muita synnillisemmästä
elämästä. Monet pyhät
ovat olleet erityisen sairaita ja heikkoja fyysisesti. Kirkon
näkemys sairaudesta onkin kollektiivinen, kannamme sairastaessamme
toinen toistemme taakkoja aivan kuten Kristus kantoi ristillä
meidän taakkamme. Samoin paranemme yhdessä kuuluessamme
Kristuksen yhteisöön - kirkkoon. Tämä
ilmenee mm. rukouskehoituksessa: “antakaamme itsemme,
toinen toisemme ja koko elämämme Kristuksen, Jumalan,
haltuun.”
Usko: Usko on luottamusta ja kaiken hengellisen
ja ruumiillisen paranemisen edellytys. Jos emme usko ja luota
Jumalaan pelastajana ja parantajana, emme turvaa häneen
ja seuraamme itseriittoisuudessamme Adamia. Siksi usko on
kaiken kirkollisen toiminnan lähtökohta.
O'Connell, Matthew J., tr. Temple of the Holy
Spirit: Sickness and Death of the Christian in the Liturgy.
(Collegeville, MN: The Liturgical Press / A Pueblo Book,
1983).
Dudley, Martin, and Geoffrey Rowell, eds. The
Oil of Gladness: Anointing in the Christian Tradition. London:
SPCK and Collegeville: Liturgical Press, 1993.
