Uspenskin katedraali
Uspenskin katedraali on Helsingin ortodoksisen seurakunnan
sekä samalla Helsingin
hiippakunnan pääkirkko eli katedraali.
Länsi-Euroopan suurin ortodoksinen kirkko
Kirkon nimi tulee slaavikielisestä sanasta uspenie,
joka merkitsee 'kuolonuneen nukkumista'. Katedraali onkin
pyhitetty Neitsyt
Marian kuolonuneen nukkumisen muistolle, jonka muistopäivää
vietetään ortodoksisessa kirkossa 15.
elokuuta. Kyseinen päivä onkin samalla Uspenskin
katedraalin praasniekka- eli temppelijuhlapäivä.
Uspenskin punaisesta tiilestä rakennettu katedraali
on Pohjois- ja Länsi-Euroopan suurin ortodoksinen kirkko.
Kirkossa on neljätoista kullattua liekin muotoista kupolia.
Kirkko on rakennettu Katajanokan kallioiselle kukkulalle ja
siunattu käyttöönsä v. 1868.
Kirkon on suunnitellut kuuluisa venäläinen kirkkoarkkitehti,
akateemikko Aleksei M. Gornostajev. Vaikka
kirkko ulkoisesti on vanhan slaavilaisen perinteen mukainen,
sisällä kirkossa näkyy ortodoksien kirkon bysanttilainen
perinne.
Keskeinen sijainti
Sijainti keskeisellä ja näkyvällä paikalla
on ajoittain ollut ongelma helsinkiläisille. Kirkon slaavilaisuus
on saattanut haitata, ja joku onkin menneinä vuosina
kokenut, että kirkko antaa liian venäläisen
ilmeen koko Helsingin keskustalle. 1900-luvun alussa tämä
ajattelutapa hävitti mm. Suomenlinnan upean Pyhän
Aleksanteri Nevskin (Nevalaisen) ortodoksisen kirkon,
kun sen arkkitehtuuri muutettiin ”paremmin suomalaisuuteen
sopivaksi”. Onneksi Uspenski on saanut säilyttää
ulkoisen olemuksensa. Kirkon naamioimiseksi ja piilottamiseksi
sen ympärille on tosin rakennettu joitakin melko rumia
toimistokolosseja.
Sisällä kirkon ilmettä hallitsevat komeat,
jylhät graniittipilarit ja kirkon tilan avaruus. Kirkon
ikoneissa on myös yksi ns. ihmeitätekevä ikoni
salin pohjoisseinällä. Se on helmikoristeinen Kozeltshanin
Jumalanäiti-ikoni, joka on saatu kirkkoon Viipurista.
Oma pyhä
Katedraalin alakerrassa on kirkkosali ja pappismarttyyri
Aleksander
Hotovitskille pyhitetty kappeli. Ukrainassa syntynyt isä
Aleksander Hotovitski toimi kirkkoherrana
Helsingin seurakunnassa vuosina 1914 – 1917. Sittemmin
hän toimi kirkollisissa tehtävissä Venäjällä
ja joutui Stalinen vainon kohteeksi. Hänet teloitettiin
ampumalla vuonna 1937. Isä Aleksander kanonisoitiin eli
luettiin pyhien joukkoon
kuuluvaksi vuonna 1994. Kanonisoinnin teki Venäjän
ortodoksinen kirkko. Isä Aleksanderin muistopäivä
on joka vuosi joulukuun
4. päivä.
Uspenskin katedraalin jumalanpalveluskielenä käytettiin
pitkälle 1900-lukua kirkkoslaavia.
Vasta vuodesta 1990 alkaen on kielenä pääsääntöisesti
ollut suomi. Pari kertaa vuodessa palvelukset toimitetaan
kuitenkin perinteitä vaalien myös kirkkoslaaviksi:
kirkon vihkimisen vuosipäivänä 25.lokakuuta
tai sitä lähinnä olevana sunnuntaina sekä
apostoli
Tuomaan sunnuntaina, eli ensimmäisenä pääsisäisen
jälkeisenä sunnuntaina..
Suosittu vierailukohde
Kirkko on erittäin suosittu turistikohde. Vuosittain
kirkossa vierailee lähes puoli miljoonaa matkailijaa
ja kirkko on myös monien virallisten vierailijoiden tutustumiskohde.
Kirkossa pidetään myös lukuisia itäisen
ja läntisen perinteen mukaisia konsertteja ja järjestetään
kirkollista kulttuuria käsitteleviä seminaareja
ja esitelmiä.
Katso myös Uspenskin katedraalin nettisivut Helsingin
ortodoksisen seurakunnan Internet-osoitteesta:
http://www.ort.fi/helsinki/fin/usp-yla.htm
Uspenskin katedraalin aukioloajat ja jumalanpalvelukset
Petri Piiroinen (toim.): Ortodoksisuutta eilen ja
tänään. Helsingin ortodoksinen seurakunta 1827-2002,
Helsinki 2002
Irinja Nikkanen: Ikkuna kirkkauteen - Window to
heaven, 1977
HAP
|