Tekijänoikeudet | Etsi | Palaute | Sivuston esittely | RSS

Jumalanpalveluspuvut

Ortodoksisessa kirkossa on kolme pappeuden astetta: diakoni, pappi ja piispa. Jokaisella heistä on toisistaan erottuvat jumalanpalveluspuvut. Ennen pukeutumistaan piispa tai pappi siunaa puettavat vaatteet ja suutelee niissä olevia ristejä. Liturgiaan pukeutuessaan hän lukee jokaiseen vaatekappaleeseen liittyen tietyn rukouksen ja puettuaan jumalanpalvelusvaatteet pesee kätensä. Se symboloi hengellistä viattomuutta. Myös muilla toimitukseen osallistuvilla, kuten ipodiakonit, lukijat ja ponomarit, on kullekin omanlaisensa puvut.

Liturgisten tekstiilien väri vaihtuu kirkkovuoden juhlien ja paastoaikojen mukaan. Tällöin myös jumalanpalveluksissa käytetään erivärisiä pukuja eri aikaan. Yleisimpiä värejä ovat keltainen ja vihreä ja paastoaikoina violetti. Muutoin jumalanpalveluksissa käytettäviä värejä ovat kulta (Kristuksen juhlissa), valkoinen (mm. kaste, hautaus , avioliitto), taivaansininen (Jumalansynnyttäjän juhlissa) ja punainen (mm. marttyyrien juhlissa). Harvemmin käytetään mustia tai tummanpunaisia asuja.

Värien käytöstä on kiinteä sääntö mm. vigilian käsikirjassa. Suomessa käytetään slaavilaista perinnettä noudattaen suuren paaston aikaan violetteja tekstiilejä, paitsi suurella viikkolla voi käyttää myös mustia. Pääsiäisyöstä alkaen pääsiäiskaudella käytetään yleensä kultaista tai valkoista. Värit muissa palveluksissa vaihtelevat muun muassa palveluksissa muisteltavien pyhien tai kirkkovuodenaikojen mukaan.

Brokadi Violetti Musta Punainen Taivaansininen Valkoinen Vihreä Kulta

Viitta on papistoon tai alipapistoon sekä luostarien veljestöön tai sisaristoon kuuluvien henkilöiden perusvaate ja heidät tapaakin usein viittaan pukeutuneena. Viitta on yleensä musta, mutta voi olla muunkin värinen, esimerkiksi harmaita ja tumman sinisiä viittoja käytetään myös. Viitta solmitaan kiinni vyöllä. Jumalanpalveluksissa viitta ei juuri näy, sillä se jää jumalanpalveluspukujen alle tai sen tilalle puetaan alusstikari.

Stikari on hihallinen kaapumainen vaate, jonka selässä on risti. Sitä pitävät kaikki jumalanpalveluksen toimittamiseen osallistuvat, siis myös ponomarit ja lukijat, joita ei ole vihitty tehtäväänsä. Alusstikari on stikari ohuempi, mutta muuten samanmallinen vaate. Kirkkotekstiilien kankaissa on laatuseroja, kankaat ovat paksumpia tai ohuita. Usein kreikkalaistyyliset tekstiilit ovat käytännön syistä ohuempia, johtuen lämpimästä ilmastosta. Slaavilaistyyliset tekstiilit taas ovat paksumpia ja usein brokadikuvioituja. Stikari symbolisoi sekä enkelin asua että tahrattomuutta, Kristuksen valkoista vaippaa ja kristityn kastepukua.

Diakonit

Diakonit ja ipodiakonit pukevat olkapäilleen orarin (lat. orare 'rukoilla', orarium 'pyyhe, suuliina'). Se on kapea ja noin kolme metriä pitkä suorakulmion muotoinen kangaskaitale, jossa on seitsemän ristiä. Orarista tunnistaa diakonit ja ilman tätä vaatetta, he eivät voi toimia jumalanpalveluksissa. Diakoni pitää oraria vasemmalla olkapäällään ja ipodiakoni pukee orarin niin, että se muodostaa ristin sekä selkä- että etupuolelle. Orari kuvaa kantajalleen esirukoilijan asemaa jumalanpalveluksissa, enkelten siipiä ja Pyhän Hengen armoa. Orarin päät symboloivat Vanhaa ja Uutta testamenttia.

Diakonit, papit ja piispat käyttävät alusstikaria. Sen hihat solmitaan nauhoilla ranteiden kohdalta 10-15 cm leveillä vaatekappaleilla, joita kutsutaan hihoiksi (ven. поручи. kreik. επιμανίκια, epimanikio). Alun perin stikareiden hihat olivat väljät ja sen vuoksi ne solmittiin kiinni erillisillä hihoilla. Tapa on säilynyt meidän aikaamme asti. Hihat kuvastavat siteitä, joilla Kristus oli sidottu, kun hän kohtasi Pontius Pilatuksen. Hihat symboloivat Jumalan luomisvoimaa. Diakoneille, papeille ja piispoille hihat toimivat muistutuksena heidän toimittaessaan pyhiä mysteerioita, etteivät luottaisi omiin voimiinsa vaan pyytäisivät Jumalan apua. Hihoihin liittyvät myös pukeutumisrukoukset.

Kirkon ulkopuolella diakonit ja papit voi nähdä päässään papistolle tyypillisissä päähineissä skufiassa tai kamilavkassa.

Papit

Papin tunnistaa jumalanpalveluksissa epitrakiilista (kreik. επιτραχηλιον). Epitrakiili on pujotettu niskan takaa ja se laskeutuu edestä lähes maahan asti. Pappi pitää epitrakiilia ikään kuin esiliinaa edessään. Se on hieman samannäköinen kuin orari, sillä se on kehittynyt yhteen liitetyistä orarin puolikkaista. Epitrakiili on ommeltu yhteen kahdesta kangassuikaleesta, jotka yhdistetään toisiinsa keskeisiin mysteerioihin eli sakramentteihin viittaavilla seitsemällä napilla.

Epitrakiili on pappeuden merkki ja papit eivät voi toimittaa ehtoollista tai muuta kirkollista toimitusta ilman sitä. Epitrakiilissa on kuvattu kuusi ristiä edessä ja yksi takana niskaosassa. Ne myös kuvaavat ortodoksisen kirkon seitsemää sakramenttia, joita pappi toimittaa. Epitrakiili kuvaa pappeuden siunattua taakkaa ja Jumalan armoa, jota vihitylle vaatteen kantajalle on runsaasti vuodatettu pappisvihkimyksen yhteydessä. Epitrakiili on myös symboli muun muassa köydestä, jolla kaulasta sidottuna Kristus vietiin Pontius Pilatuksen eteen.

Pappi pukee leveän vyön alusstikarin ja epitrakiilin päälle. Se on samanmallinen vaate kuin orari ja epitrakiili. Vyö muistuttaa, että papin on oltava valmis palvelemaan Jumalaa.

Suomessa käyttävät papit heti vihkimyksensä jälkeen arvomerkkinä kuvevaatetta (ven. набедренник). Venäjällä se on ensimmäinen papin saama huomionosoitus, eräänlainen hengellinen ansiomerkki. Se on suorakaiteen muotoinen ja puetaan vasemman olkapään yli menevästä nauhasta oikealle kupeelle ikään kuin olkalaukun tapaan. Kuvevaate kuvaa hengen miekkaa eli Jumalan sanaa, jolla pappi on varustettu.

Toinen ansioitumisen merkki on nimeltään epigonaatio eli paalitsa eli polvivaate (ven. палица, kreik. επιγονάτιον). Se on muodoltaan suunnikkaan eli salmiakin muotoinen. Epigonaatio puetaan samalla tavalla kuin kuvevaate ja sen keskellä on risti. Alkuaan sitä saivat kantaa vain piispat, mutta nykyisin sen käyttöoikeus voidaan myöntää myös ansioituneelle papille.

Päällimmäiseksi pappi pukee felonin (ven. фелонь, kreik. φαιλόνιον). Se on leveä hihaton viitta, joka muistuttaa sadeviittaa ja jossa on selässä risti. Feloni kuvaa viittaa, johon sotilaat pukivat Kristuksen pilkatakseen häntä. Felonia kutsutaan myös vanhurskauden haarniskaksi. On olemassa myös ns. lyhyt feloni, jota käyttivät aiemmin lukijat. Nykyään lukija käyttää sitä vain tehtäväänsä vihittäessä. Puolikas feloni kuvaa lukijan vastuun pienuutta verrattuna pappeihin ja piispoihin. Feloneista on kuvia tämän artikkelin alussa liturgisien värien yhteydessä.

Slaavilaisissa kulttuureissa papin jumalanpalveluspukuun kuuluu kaularisti. Kreikkalaisvaikutteisissa kulttuureissa oikeus kantaa kaularistiä myönnetään ansioituneille papeille. Papeille myönnetään yleensä joko hopeisen tai kultaisen kaularistin kanto-oikeus. Legendan mukaan Pietari Suuri kohtasi kadulla viittaan pukeutuneen henkilön, jolta hän pyysi siunausta. Tätä hän ei kuitenkaan saanut ja nolostuneena viittaan pukeutunut henkilö kertoi olevansa diakoni eikä pappi. Tämän tapauksen vuoksi kerrotaan Pietarin määränneen papit kantamaan tunnusmerkkinä kaularistiä.

Piispat

Piispat käyttävät myös alusstikaria, epitrakiilia, vyötä, hihoja ja ristiä. Piispojen jumalanpalveluspukuihin kuuluu lisäksi monia muita tekstiilejä. Osa niistä on monimutkaisia pukea, minkä takia piispa puetaan alipapiston ja ponomarien toimesta jumalanpalveluksen aikana. Pukeminen tapahtuu yleensä alttarissa, mutta joskus se tehdään kirkkosalissa.

Piispat voi tunnistaa monista vain heidän käyttämistään jumalanpalvelusvaatteista. Pappien pitämän felonin sijasta piispat käyttävät lyhythelmaista viittaa nimeltä sakkos (ven. саккос, kreik. σάκκος). Se on nöyrtymisen ja katumuksen vaate, joka symboloi Kristuksen kärsimyksiä ja Jumalan armoa. Sakkos on koristeltu kulkusilla. Ne symboloivat piispan puhumaa Jumalan sanaa. Alkuaan sakkos on ollut Bysantin keisarin hoviin kuuluvien virkamiesten juhla-asu.

Piispan tunnusmerkkinä jumalanpalveluksessa on omofori, joka on epitrakiilin ja orarin kaltainen, mutta hieman leveämpi, nauhamainen tekstiili. Omofori kuvaa kadonnutta lammasta, jonka hyvä paimen on nostanut olkapäilleen. Piispa käyttää palveluksen aikana kahta omoforia: pientä ja suurta. Suurta omoforia piispa käyttää palveluksen alussa, toisen pään tullessa eteen ja toisen taakse. Pientä omoforia piispa käyttää palveluksen loppupuolella. Tällöin molemmat päät ovat edessä ja menevät ristiin. Omoforeihin on kuvattu ristejä, ympyröitä tai tähtiä.

Piispat käyttävät kaularistin sijasta palveluksissa panagiaa. Se on ikoni, johon on yleensä kuvattu Neitsyt Marian tai Kristus. Piispa kantaa kaulassaan panagiaa uskon sinettinä. Piispan tulee muistaa kantaa sydämessään Kristusta ja turvautua Jumalansynnyttäjän rukouksiin. Arkkipiispalla panagioita on joskus kaulassaan useampiakin.

Päässään piispat pitävät usein kruunua muistuttavaa mitraa eli hiippaa. Se on melko kookas, kupumainen tai kruunumainen päähine, joka on koristeltu korukivillä, kuvioilla ja ikoneilla. Mitra symboloi muun muassa Kristuksen orjantappurakruunua. Joissakin paikalliskirkoissa, kuitenkaan ei Suomessa, myös rovastit ja arkkimandriitat käyttävät mitraa. Poikkeuksena tästä säännöstä on Suomessa Valamon luostarin igumenin oikeus käyttää mitraa.

Piispojen jumalanpalvelusasuun kuuluu myös klobukki. Se on päähine, jossa on takana huntu. Myös munkit ja nunnat käyttävät klobukkia. Suomen ortodoksisen kirkkokunnan arkkipiispa käyttää klobukissaan valkoista huntua. Venäjällä myös metropoliitta käyttää arvonsa tunnusmerkkinä valkoista huntua klobukissaan. Klobukki toimii piispalle muistutuksena puolustaa oikeata uskoa.

Kädessään piispalla on jumalanpalveluksen tietyissä osissa sauva. Sauva on koristeltu ja sen yläpäässä on risti ja käärmekuvio tai muu ornamentti. Sauva symboloi paimensauvaa, sillä piispa on koko kirkon paimen.

Piispat ja munkit käyttävät myös mantiaa (ven. мантия, kreik. μανδύας). Se on pitkä päällysviitta, joka ulottuu maahan asti ja on laskostettu takaa. Mantia symboloi enkelien siipiä ja laskokset Jumalan voimaa. Piispan mantia on auki edestä ja se on koristeltu kuvin ja kulkusin. Munkin mantia on kiinni edestä ja on musta, eikä siinä ole koristeita.

Petja Pyykkönen

Aiheesta lisää Internetissä:

• Nettiradio Mikael: Liturgiset tekstiilit
• www.ort.fi: Kirkkotekstiilit