Kaularisti
Etenkin slaavilaisissa kulttuureissa papin jumalanpalveluspukuun
kuuluu ketjusta rinnalla riippuva kaularisti
eli papinristi (rintaristi).
Kreikkalaisvaikutteisissa kulttuureissa oikeus kantaa kaularistiä
myönnetään ansioituneille papeille. Siellä
papeille myönnetään yleensä joko hopeisen
tai kultaisen kaularistin kanto-oikeus pitkästä
ja ansiokkaasta papillisesta työstä.
Slaavilaisessa kulttuurissa pappi kantaa ristiä aina.
Tarinan mukaan Pietari Suuri kohtasi kadulla viittaan pukeutuneen
henkilön, jolta hän pyysi siunausta. Tätä
hän ei kuitenkaan saanut ja nolostuneena viittaan pukeutunut
henkilö kertoi olevansa diakoni eikä pappi. Tämän
tapauksen vuoksi kerrotaan Pietarin määränneen
papit kantamaan tunnusmerkkinä kaularistiä.
Slaavilaisessa kulttuurissa ja myös Suomessa pappi voi
saada myös kultaisen ristin eli kultaristin
tai vielä merkittävämmän koruristin
eli jalokivillä koristellun kaularistin kanto-oikeuden
ansioiduttuaan papillisissa tehtävissä. Yleensä
kultaristiin tarvitaan noin 10 vuoden nuhteeton palvelus ja
koruristiin 50 vuotta tai muita erityisiä ansioita. Koruristi
on korkein papille myönnettävä huomionosoitus
ja sen kuten myös kultaristin käyttöoikeuden
myöntää oman hiippakunnan piispa.
Petja ja Hannu Pyykkönen
|