Itäisten ja orientalisten ortodoksien vuoropuhelu

Raportti: Itäisten ja orientalisten ortodoksien vuoropuhelu etenee

Hellenic College Holy Crossin (HCHC) Huffington Ecumenical Institute järjesti 4.–6. marraskuuta 20256 kolmipäiväisen konferenssin otsikolla “Eastern and Oriental Orthodox Churches: Moving the Dialogue Forward” (”Itäiset ja orientaaliset ortodoksiset kirkot: Vuoropuhelun edistäminen”). Tapahtuma kokosi yhteen piispoja, tutkijoita, opettajia ja opiskelijoita pohtimaan itäisten ja orientalisten ortodoksien välistä teologista suhdetta, menneiden keskustelujen hedelmiä sekä niitä konkreettisia askelia, joita tuleva ykseyden tie edellyttää.

Konferenssin keskeisenä tavoitteena oli tarkastella aiempien, 1900-luvun jälkipuoliskolla laadittujen yhteisten julkilausumien tilannetta – asiakirjoja, joita useat kirkot ovat kyllä tarkastelleet, mutta vain harvat ottaneet virallisesti vastaan. Koska monet kristityt elävät ja toimivat nykyään samoissa yhteisöissä, oppilaitoksissa ja maantieteellisissä ympäristöissä, tarve käytännölliseen ja teologisesti perusteltuun lähentymiseen koettiin entistä kiireellisemmäksi.

Ensimmäinen päivä – avauspuheenvuorot ja vuoropuhelun perusääni

Konferenssin avasi HEI:n johtaja isä tohtori John Chryssavgis, joka muistutti, että itäiset ja orientaaliset ortodoksit ovat toistensa “lähintä perhettä”. Hän kehotti kuulijoita kohtaamaan toisensa oman tunnon herättein: jos vuoropuhelu ei etene, siitä tulisi tuntea myös tervettä huolta ja syystäkin.

HCHC:n rehtori tohtori Demetrios Katos jatkoi samaa linjaa: osallistujat eivät kokoontuneet vieraiksi vaan läheisiksi sukulaisiksi. Hän korosti, että erot liturgisissa ja teologisissa perinteissä ovat historiallisia kerrostumia, mutta samalla ne ilmentävät pyhää rikkautta, joka voi oikealla tavalla lähestyttynä syventää yhteistä ortodoksista uskoa.

Päivän keynote-puheenvuorot

Avauspäivän pääpuhujina toimivat:

Amerikan arkkipiispa Elpidoforos
Armenialaisen apostolisen kirkon arkkipiispa Vicken
Koptikirkon piispa Kyrillos
Orthodox Christian Fellowshipin edustaja Christina Andresen

Arkkipiispa Elpidoforos muistutti, että mennyttä ei voi muuttaa, mutta siitä voidaan oppia. Hän kutsui kirkkoja rohkeasti palaamaan “me”-muotoon – siihen yhteiseen ääneen, jolla varhaiskirkko puhui ennen hajaannusta.

Arkkipiispa Vicken puolestaan puhutteli kuulijoita selkein sanoin: “Tarvitsemme näkyvää ykseyttä. Tarvitsemme täyden yhteyden. Nyt riittää.”

Piispa Kyrillos painotti, että itäisten ja orientalisten kirkkojen suhde on yksi aikamme tärkeimmistä kirkollisista kysymyksistä, eikä pelkästään teologisesta näkökulmasta. Kommunikaation puutteet, poliittiset olosuhteet ja inhimilliset haasteet vaikuttavat todellisesti siihen, miten vuoropuhelu käytännössä etenee.

OCF:n Christina Andresen kiteytti monen tunnot kysymykseen, joka jäi soimaan kuulijoiden mieliin:
“Kuinka voimme, kun näemme toisemme näin läheltä, vielä perustella erossa pysymistä?”

Toinen päivä – historia, teologia ja liturginen todistus

Konferenssin toinen päivä syventyi oppineisiin esitelmiin, joissa tarkasteltiin jakautumisen historiaa, kristologian kysymyksiä sekä pyhien ja liturgian merkitystä ykseyden rakentajina.

Kirkolliskokousten ja historian näkökulma

Panelissa “Church Councils – The Historical Basis” tutkija Nikos Kouremenos totesi, että perinteiden välinen ero ei 400–500-luvulla syntynyt niinkään itse kristologian sisällöstä, vaan kielellisistä, kulttuurisista ja poliittisista jännitteistä. Kysymys ei siis ole vain opillisesta muodosta, vaan myös siitä, miten eri perinteet voivat hyväksyä toistensa ilmaisutavat ilman, että oman muistin pyhyys katoaa.

Arkkipiispa Alexander Golitzin (OCA) tarkasteli kirkkojen välisiä anatemiaa, ja tohtori Andrew Youssef esitti ajatuksen, että molemminpuolinen osittainen hyväksyntä kirkolliskokousten päätöksistä voisi olla realistinen tie eteenpäin.

Kristologiset lähestymistavat

Iltapäivän “Christology – The Theological Framework” -paneelissa isä tohtori 'Demetrios Bathrellos' totesi, että kristologinen jakauma “ei olisi koskaan saanut tapahtua”. Hän korosti, että olennaista ei ole, onko jokin muotoilu täydellinen, vaan se, voiko toinen osapuoli hyväksyä sen oikeaoppiseksi.

Pyhät ja liturgia – yhteinen hengellinen todistus

Hagiologiaa ja liturgiaa käsittelevässä osiossa tarkasteltiin pyhien yhteistä kunnioitusta ja sen mahdollisuuksia. Tohtori Michael Hjälm avasi p. Severus Antiokialaisen merkitystä, ja isä tohtori Bartholomew Mercado käsitteli yhteisen pyhien kunnioituksen teologista perustaa.

Armenialaisen kirkon piispa Daniel Findikyan lausui päivän lopuksi suoran haasteen:
“On aika lakata piiloutumasta kristologian taakse ja turvautua itse Kristukseen. Ykseyden ei tarvitse merkitä samanlaisuutta.”

Päivä päättyi itäisten ja orientalisten kuorojen yhteisesitykseen sekä OCF:n ja HCHC:n opiskelijoiden keskustelutilaisuuteen.

Kolmas päivä – tulevaisuuden askeleet ja pastoraliset näkökulmat

Konferenssin päätöspäivänä tarkasteltiin konkreettisia askelia kohti näkyvää ykseyttä.

Isä tohtori Philip Halikias korosti luottamuksen rakentamista. Vaikka monissa kokouksissa on käsitelty vuosisatojen kipukohtia, muistot ovat edelleen voimakkaita. Menneitä on ehkä käsiteltävä vielä pitkään, mutta niiden ei tulisi enää pitää kirkkoja erillään. Hän esitti puhuttelevan vertauskuvan: “Maa on hedelmällinen ja siemen kylvetty. Jatammeko kastelua vai annammeko maan kuivua?”

Näkyvän ykseyden näkymä

Syyrialais-ortodoksisen patriarkaatin edustaja, piispa Mor Severios Roger Akhrass, painotti, että tavoitteena ei ole organisatorinen yhdistyminen vaan näkyvä yhteys: kokonaisvaltainen tunnustaminen toisillemme täysin ortodoksisiksi, sakramenttien vastavuoroinen hyväksyminen ja eukaristinen yhteys.

Konkreettiset ehdotukset

Viimeisessä paneelissa tohtori Sebastian Brock esitti joukon käytännöllisiä ja realistisia ehdotuksia:

yhteiset opintopäivät
pyhien vastavuoroinen tunnustaminen
teologisten koulujen ja tutkimuslaitosten vaihto
yhteistyön vahvistaminen ruohonjuuritason tasolla

Koko konferenssin yli kaikui sama teema: luottamus, avoin kommunikaatio ja historian haavojen rehellinen kohtaaminen.

Piispa Findikyan muistutti lopuksi:
“Täysi yhteytemme syntyy eukaristisen pöydän ääressä – ei konferenssipöydän ympärillä.”

Loppupäätelmät

Konferenssi oli vahva osoitus siitä, että itäisten ja orientalisten ortodoksien välinen vuoropuhelu ei ole pysähtynyt, vaan elää ja hengittää. Kysymys ei ole vain menneisyyden teologisten muotoilujen sovittamisesta, vaan ennen kaikkea kirkkojen elävästä halusta kohdata toisensa Kristuksessa.

Samalla kun historialla ja traditiolla on oma painonsa, useat puhujat korostivat, että ykseys ei ole utopiaa: sen perustana on jo tänään laaja yhteinen usko, samanlainen hengellinen perintö ja halu kulkea kohti näkyvää yhteyttä – sitä yhteyttä, joka oli varhaiskirkon todellisuus ja joka voi olla sitä jälleen.

(Lähde: Orthodox Observert: Moving the Eastern-Oriental Orthodox dialogue forward)