Lähdekoodi sivulle AK1927: Herran temppelistä

[[Kuva:AK_16_1927.jpg|thumb|250 px|<center>Aamun Koiton nr. 16/1927 kansilehti</center>]]
== Herran temppelistä ==

'''Kirkkoherra M. Michailovin puhe Kitilän vanhan kirkon 150-vuotisjuhlassa.'''

''Kuinka ihanat ovatkaan sinun asuntosi Herra Sebaot! Minun sieluni ikävöi ja kaihoo Herran kartanoita, sydämeni ja ruumiini riemuitsevat elävää Jumalaa kohti.'' Ps. 84: 1,2

Rakkaat veljet! Kunnioitettavat juhlavieraat! Kun tänä päivänä Kitilän seurakunta viettää vanhan temppelinsä 150-vuotisjuhlaa, - vanhan temppelinsä, joka puolitoista vuosisataa on seisonut tällä paikkakunnalla, levittäen hengellistä valoa, kooten ihmisiä Jumalan kasvojen eteen, kutsuen maailmaan eksyneitä sieluja oikeaan elämään, palvoen kunnioittamaan iankaikkista Jumalaa, kuin myös osoittaen myrskyisellä elämän merellä kulkeville oikeaa ja turvallista tietä iankaikkisuuden ihanille rannoille, kun me tänä päivänä vietämme Herran huoneen 150-vuotisjuhlaa, huoneen, johon ihmiset ovat kantaneet ilonsa ja murheensa ja jossa lukemattomat sielut ovat auenneet Jumalalle, saaneet ensimmäiset tiedot Jumalasta, sielusta ja pelastuksesta, jossa ne ovat pelastuneet, saaneet syntinsä anteeksi ja josta ne ovat lähteneet iankaikkisuuden maailmoihin, niin tänä päivänä, Kitilän seurakunnan elämässä harvinaisena ja valoisana juhlapäivänä, minä tahdon tervehtiä teitä Daavidin sanoilla, joilla olen puheeni aloittanut ja jotka kuuluvat näin: ''»Kuinka ihanat ovatkaan sinun asuntosi, Herra Sebaot!»'' 

Minä tahdon tervehtiä teitä näillä Daavidin sanoilla sen tähden, että ne vuosituhansien takaa puhuvat Herran temppelin pyhyydestä sekä niistä tunteista, joilla vanhan testamentin hurskas ja jalo edustaja ajattelee temppeliä, ja jotka siis ovat meidän juhlaamme erittäin sopivia ja meille opettavia.

Jumalan ystävä Daavid elämänsä vakavimpina, pyhimpinä ja armoitettuina hetkinä, joina hän Pyhän Hengen vaikutuksesta kirjoitti Psalttarin ikuisille lehdille kuolemattomia psalmejaan, ajattelee temppeliä, muistelee, mitä merkitsi hänelle Herran huone, muistelee, mitä merkitsi hänelle temppelissä oleskelu, muistelee, ja hänen runollinen sielunsa liikkuu niissä pyhissä elämyksissä, ajatuksissa ja suurissa tunteissa, jotka hänessä Herran huone herätti. Näiden elämyksien, tunteiden ja ajatuksien valtaamana hän huudahtaa: ''»Kuinka ihanat ovatkaan asuntosi, Herra Sebaot!»'' 

Jos me olisimme voineet tämän juhlapäivän huipulta katsella kauas menneisyyteen, jos me olisimme voineet nähdä niitä nykyisten kitiläläisten esivanhempia, jotka muinoin sunnuntaisin ja juhlapäivin kiiruhtivat tuohon vanhaan temppeliin, jos me tietäisimme, kuinka paljon heille tämä pyhä paikka merkitsi ja mitä he ovat siitä saaneet, ja jos tuo joukko kutsuttaisiin esiin ja heiltä kysyttäisiin mielipidettä temppelistä, niin he epäilemättä, yhtyen pyhään Daavidiin sanoisivat: ''»Kuinka ihanat ovatkaan sinun asuntosi, Herra Sebaot!»'' 

Että mekin, tähän juhlaan kokootuneet voisimme paremmin ymmärtää Herran huoneen merkityksen, voisimme toistaa nuo Daavidin sanat oikealla tavalla, ei vain huulilla, mutta täydestä sydämestä, että sielumme voisi yhä enemmän ja enemmän oppia ikävöimään Herran kartanoita, minä tahdon tässä temppelijuhlassa puhua yllämainittujen Daavidin sanojen johdosta. 

Minä tahdon lausua muutamia ajatuksia Herran huoneesta ja sen suuresta merkityksestä uskonnolliselle elämälle yleensä. 

Tämän kautta minä tahdon myöskin kristillisen seurakunnan sielunpaimenena panna vastalauseeni aikamme suurta eksytystä, suurta valhetta vastaan, joka, kieltäen temppelejä, taistelee niitä vastaan, nimittäen niitä taikauskon paikoiksi ja pimeyden pesiksi. Minä en tarkoita julkisia ateisteja ja uskon vihollisia, jotka käydessään sotaa uskontoa vastaan yleensä tahtovat hävittää maan tasalle kirkot ja Herran temppelit. Minä en tarkoita anarkisteja, jotka pommit kädessä tahtovat heittää kumoon kaiken sen, mitä kristillinen kulttuuri ja kristillinen kirkko ovat rakentaneet. Minä tarkoitan sitä omituista ja sairaaloista uskonnollista liikettä, joka meidän Karjalassammekin pyhän Raamatun ja. Jumalan sanan saarnaamisen lipun alla taistelee Herran huoneita vastaan, houkutellen niistä pois yksinkertaisia ihmisiä. 

Sen tähden tänä päivänä, vanhan temppelin 150-vuotisjuhlapäivänä on sopivaa katsoa ja tutkia, mistä Herran huoneet ovat saaneet alkunsa. Ovatko ne todellakin pimeän ajan ja pappien keksimiä vai Jumalan tahdosta syntyneitä. 

Kun me luemme Raamattua ja luemme avoimin silmin, niin näemme, että Herran huoneet ovat Jumalan tahdosta ja käskystä syntyneet. 

Kun Moosekselle annettiin taivaan korkeuksista käsky ensimmäisen temppelin rakentamisesta, niin itse Jumala sanoi: ''»Tehkää maja ja sen kalusto aivan niiden mallien mukaan, jotka minä sinulle näytän»'' (2. Moos. 25:9). Kun taas oli rakennettu mahtava, komea Jerusalemin temppeli, niin Herran kunnia pilven muodossa laskeutui siihen, todistaen Jumalan siunauksesta. Kun tuossa uudessa temppelissä kuningas Salomo rukoili notkistetuin polvin ja taivasta kohden ojennetuin käsin, niin Jumala ilmestyi tälle hurskaalle kuninkaalle ja sanoi: ''»Minä olen kuullut sinun rukouksesi ja anomisesi, jonka sinä olet tehnyt minun edessäni, ja olen pyhittänyt tämän huoneen, jonka olet rakentanut, että panisin siihen nimeni iankaikkisesti, ja minun silmäni ja sydämeni ovat alati siinä»'' (1. Kun. 9:3). Jos me luemme evankeliumia, niin näemme Jeesuksen Kristuksen jumalallisessa persoonassa mitä ihanimman esikuvan Herran huoneen rakastamisesta ja kunnioittamisesta. Me näemme, että itse Jeesus kävi temppelissä rukoilemassa ja saarnaamassa. Kun hän huomasi siinä vallitsevan epäjärjestyksen, niin hän, tuo lempeä rabbiini muuttui, hänen auringonpaisteiset silmänsä leimahtivat vihasta, rakkauden sanat muuttuivat rangaistuksen sanoiksi. Hän ajoi ulos kauppiaat ja sanoi temppelin pyhyyttä puolustaessaan, että hänen Isänsä huonetta on kutsuttava rukoushuoneeksi. 

Huolimatta näin selvistä todistuksista Herran huoneesta päivä päivältä kasvaa niiden luku, jotka kylmästi ja välinpitämättömästi suhtautuvat Herran temppeleihin, joiden sielu ei ikävöitse ollenkaan Herran kartanoja ja jotka eivät uskalla katsoen suoraan Jumalan silmiin toistaa Daavidin sanoja: ''»Kuinka ihanat ovatkaan asuntosi, Herra Sebaot!»'' 

Me ymmärrämme aivan hyvin, että voi rukoilla jokapaikassa, me käsitämme selvästi, että Jumala jokapaikassa ottaa vastaan rukouksemme, mutta me tiedämme senkin, että tuossa »jokapaikassa» on liian paljon asioita, jotka häiritsevät rukouksemme rauhaa ja vievät ajatuksemme toisiin asioihin, silloin kun Herran huoneen pyhässä hiljaisuudessa, kaukana elämän hälinästä me voimme paremmin antautua rukoukseen, unohtaa maailman ja kohottautua Jumalan luo. 

Herran huoneessa, keskellä pyhityksen merkkejä, missä kaikki muistuttaa meille henkemme asioita, voi paremmin ja vapaammin levittää siipiänsä lentoa varten rukouksen maailmoihin. Herran huoneessa, missä me näemme niiden pyhiä kuvia, jotka maailmassa ollessaan olivat uskaltaneet seurata Kristusta ja evankeliumin opista tehdä totta, me saamme uutta innostusta ja uutta voimaa uskollemme. Kuinka useasti tapahtuu, sen me tiedämme omasta kokemuksestamme, että ihminen tulee kirkkoon ilman mitään erikoista rukouksellista mielialaa, murtunein mielin ja ahdistuksen painamana, mutta, kas, kajahtaa pyhä laulu, ja nukkuva sielu, ikään kuin jonkun salaperäisen voiman kosketuksesta, herää, rinnassa jotain liikkuu, ja kas, jo polvi notkistuu, rukous alkaa kohota rinnasta ja sama henkilö, joka tuli kirkkoon epätoivon ja ahdistuksen painamana, lähtee sieltä pois säteilevin kasvoin sydän iloa ja toivoa täynnä. Juuri sen vuoksi me tarvitsemme Herran huonetta erittäinkin nykyaikana, jolloin olemme keskellä suuria epäuskon myrskyjä ja niin kuin apostoli Galilean järvellä taistelemme uskottomuuden aaltojen vallassa. 

Kristus tahdotaan karkottaa pois elämästä, koulusta, kodista ja perheestä, ja jos me katsomme julkista elämää, niin näemme, ettei Kristusta siinä ole, ja meidän täytyy evankeliumin Marian kanssa valittaa: »He ovat ottaneet pois minun Herrani!» Sellaisena aikana on helppo kadottaa usko ja joutua epäuskon verkkoihin. Mutta mitä useammin me käymme Herran huoneessa, mitä useammin olemme kuuntelemassa Jumalan sanaa ja hengitämme rukouksen puhdasta ilmaa, sitä terveempänä ja elävämpänä pysyy uskomme ja uskonnon elämä. 

Tämä suuri, valoisa päivä, tämä Kitilän vanhan kirkon 150-vuotisjuhla opettakoon meitä ymmärtämään Herran huoneen suuren merkityksen! Tämä juhla herättäköön meissä halua ja innostusta käymään Herran huoneessa, että me, otettuamme vaaria kaikesta siitä, mitä siinä tapahtuu, voisimme sanoa Daavidin kanssa: ''»Kuinka ihanat ovatkaan sinun asuntosi, Herra Sebaot! Minun sieluni ikävöi ja kaihoo Herran kartanoita, sydämeni ja ruumiini riemuitsevat elävää Jumalaa kohti!»'' 

Mutta sinä, juhlamme pyhä ja jalo sankari, Kitilän vanha temppeli, seiso vielä kauan, kauan tuossa Jumalan puiston hiljaisuudessa; seiso kauan, kauan uskoa, toivoa ja rakkautta herättävänä, seiso siihen asti, kunnes sinun ympärilläsi nukkuvat näkevät suuren ylösnousemuksen päivänä ihanan aamun sarastuksen. 

'''M. Michailov'''

(Teksti on julkaistu Ortodoksi.netin sivuilla PSHV:n komitean kirjallisella luvalla. Artikkeli on alkuaan julkaistu Aamun Koitossa nr. 16/1927, joka ilmestyi elokuun 20. päivänä 1927, sivuilla 194-194 [1-2].)

[[Luokka:Aamun Koitto]]
[[Luokka:Opetuspuheet]]