Toiminnot

Alkukirkko

Kohteesta Ortodoksi.net

Versio hetkellä 10. marraskuuta 2009 kello 22.54 – tehnyt Hannu (keskustelu | muokkaukset) (Riitoja ryhmien välillä)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)
Kristus ja kaksi apostolia
Norsunluinen diptyykin puolisko 400-luvulta
Louvre, kuva: Wikipedia

Alkukirkoksi (tai alkuseurakunnaksi, kreikaksi: ἐκκλησία, ekklēsiā / kirkko, seurakunta) nimitetään Jeesuksen perustamaa Kirkkoa, jonka lähetys- ja opetustyötä jatkoivat Jeesuksen apostolit ensimmäisenä helluntaina tapahtuneen Pyhän Hengen vuodattamisen kautta. Tuossa tilanteessa – ensimmäisenä Helluntaina – syntyi Kirkko, jonka elementtejä olivat rukous ja yhteys. Ortodoksinen kirkko on tuon alkukirkon perinteen suoranainen jatkaja, jonka historiassa ei ole katkoksia apostolisessa seurannassa (suksessiossa) ja joka vaalii ja ylläpitää edelleen aitoa ja oikeaa oppia yhdestä, pyhästä, katolisesta ja apostolisesta kirkosta.

Alkukirkko (alkuseurakunta) on usein sijoitettu ajallisesti ajanjaksoon, joka alkaa noin vuodesta 30 (Ensimmäinen helluntai) ja päättyy Jerusalemin tuhoon noin vuonna 70. Käsitteenä alkukirkko tarkoittaa kuitenkin usein puheissa ja teksteissä pidemmälle sijoittuvaa kristinuskon ajanjaksoa. Usein sillä tarkoitetaan jopa ajanjaksoa suureen skismaan saakka (vuoteen 1054).

Osa juutalaisuutta

Alkuseurakunnan keskuspaikkana oli Jerusalem, mutta merkittäviä keskuksia syntyi pian muuallekin. Alkuun alkuseurakunta identifioitui osaksi juutalaisuutta ja sen hengellisyydessä painottui lopun aikojen odotus ja keskittyminen pelkästään hengellisiin asioihin. Helluntain tapahtumat muuttivat tätäkin ajatusmallia, kun alkuseurakuntaan liittyi myös muita kuin Palestiinan juutalaisia, esimerkiksi kreikankielisiä juutalaisia.

Riitoja ryhmien välillä

Näiden kahden juutalaiskristittyjen ryhmän välille syntyi myöhemmin erimielisyyttä ja jopa vainoamista. Kreikankielisten juutalaisten ensimmäiseksi johtajaksi noussut pyhä Stefanos (Στέφανος), jota ortodoksinen kirkko muistelee protomarttyyrina, ensimmäisenä marttyyrina ja protodiakonina, ensimmäisenä diakonina, kivitettiin uskonsa tähden. Myös apostoli Paavali - tuolloin hänen nimensä oli Saul (vanhassa käännöksessä Saulus) – hyväksyi tämän surmaamisen (Apt.8:1 ja 22:20). Vainoamisen vuoksi kreikankieliset kristityt siirtyivät Syyriaan, jossa he aloittivat aktiivisen julistus- ja opetustyön pakanoiden keskuudessa.

Pappeus ja kirkon johtaminen

Alkuseurakunnassa oppi pappeudesta muotoutui lyhyehkössä ajassa käsitykseksi, että se on Jumalan asettama tehtävä ja sen tarkoituksena on turvata evankeliumin puhtaus ja julistuksen jatkuvuus. Naisia ei hyväksytty papeiksi. Alkuseurakunnan johdossa, niin sanottuina vanhimpina oli sellaisia ihmisiä, jotka olivat tunteneet Jeesuksen henkilökohtaisesti kuten apostolit Pietari, Jaakob, Johannes sekä monet Jeesusta lähellä olleet naiset kuten Magdalan Maria ja Jeesuksen äiti Maria. Saarnaaminen kuului alkuseurakunnan aikana keskeisesti apostolin, evankelistan, opettajan ja profeetan tehtäviin.

Kirjallisen opin muodostuminen

Jeesuksen nähneet kertoivat muille, mitä Jeesus oli puhunut, tehnyt ja opettanut. Tätä suullista perimätietoa eli traditiota opetettiin uusien seurakuntien opettajille. Melko nopeasti huomattiin, että tämä silminnäkijäsukupolvi kuolisi pian pois. Siksi syntyi tarve kirjoittaa suullinen perimätieto kirjalliseen muotoon. Ensi alkuun kirjalliseen muotoon kirjoitettiin mahdollisesti eräänlaisia Jeesuksen tekojen tai puheiden kokoelmia ja muistelmia, joita sitten levitettiin kädestä käteen eri seurakunnissa.

Käytännöllisistä syistä Jeesuksen puheita käännettiin tässä vaiheessa arameasta kreikaksi. Todennäköisesti 60-luvun lopulla näitä erillisiä suullisia ja kirjallisia lähteitä alettiin kerätä yhteen ja niistä kirjoitettiin ensimmäinen evankeliumi eli Markuksen evankeliumi. Uuden testamentin neljä evankeliumia kirjoitettiin kaikki noin vuosina 65–100.

Kokoontumispaikat

Koska kirkkorakennuksia ei ollut paljoa, alkuseurakunta kokoontui myös kodeissa. Kodeissa tapahtuivat kaikki tärkeimmät ja suljetuimmat tapahtumat kuten esimerkiksi ehtoollinen. Opetusta annettiin kirkoissa ja kotona. Opettajien vähyys pakotti ihmiset läheiseen toimintaan keskenään ja tulemaan toimeen vähäisin resurssein. Alussa mainitut rukous ja yhteys olivat alkuseurakunnan perustavaa laatua olevia elementtejä.

Alkuseurakuntien kristityt olivat kasvaneet juutalaisuudessa ja omaksuneet synagogajumalanpalvelukset, jonka rakenteita he edelleen käyttivät omissa jumalanpalveluksissaan ensivuosikymmeninä. Noille ajoille sijoittuvat myös eräät kristinuskolle tärkeiden elementtien syntymiset: sakraalinen yhteys ja sakramentit, ehtoollinen eli eukaristia, kaste seurakunnan jäsenyyden sinettinä sekä sunnuntain viettäminen Kristuksen ylösnousemuksen päivänä.

Alkukirkon hajanaisuus

Jo alkukirkon aikana oli olemassa erilaisia suuntauksia, jotka osin pohjautuivat etnisiin taustoihin – juutalaisuuteen, kreikkalaisuuteen, hellenismiin. Suuntaukset kilpailivat keskenään seuraajista vaikka niiden välillä ei asiallisesti aina ollut suuria eroavaisuuksia opissa. Hajanaisuuden seurauksena syntyi kuitenkin myös lukuisia harhaoppeja, joita vastaan kristinuskon tuli yhdistyä ja saattaa oppinsa yhtenäiseksi. Tämä työ alkoi apostolien kokouksista ja jatkui kirkolliskokouksissa, joista osaa nimitetään ekumeenisiksi niiden kaikkia koskevuuden vuoksi.

HAP

Katso myös