Toiminnot

Ero sivun ”Apostoli Paavali ja varhaisseurakunta” versioiden välillä

Kohteesta Ortodoksi.net

 
(4 välissä olevaa versiota 2 käyttäjän tekeminä ei näytetä)
Rivi 1: Rivi 1:
''4. osa artikkelisarjaan '''Liturgista teologiaa''', kirjoittanut isä Andrei Verikov.''
+
{{Liturgista_teologiaa}}[[Kuva:Paavali_apostoli01.jpg|250px|thumb|<center>''Pyhä apostoli Paavali''<br>konstantinopolilainen ikoni<br><small>''Foto &copy; Pyykkönen</small></center>]]
[[Kuva:Paavali_apostoli01.jpg|thumb|<center>Pyhä apostoli Paavali kuvattuna konstantinopolilaisessa ikonissa.<br><small>(''Kuva &copy; Pyykkönen)</small></center>]]
 
 
[[Paavali (apostoli)|Paavali]] herättää kuolleen Eutykoksen
 
[[Paavali (apostoli)|Paavali]] herättää kuolleen Eutykoksen
 
:: ''”Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä, kokoonnuimme murtamaan leipää. Paavali, jonka seuraavana päivänä oli määrä jatkaa matkaansa, puhui koolla oleville, ja puhe pitkittyi puoleenyöhön saakka. Ylimmän kerroksen huoneessa, jossa olimme, paloi monta lamppua. Muuan Eutykos-niminen nuorukainen istui ikkunalla, ja kun Paavali yhä jatkoi puhettaan, hän vaipui syvään uneen ja nukuksissa putosi kolmannesta kerroksesta alas. Hänet nostettiin kuolleena maasta. Mutta Paavali meni alas, painautui häntä vasten ja sanoi: Älkää hätäilkö, hän on hengissä. Paavali palasi sitten yläkertaan, mursi leipää ja söi. Hän keskusteli opetuslasten kanssa vielä pitkään, aina aamunkoittoon saakka, ja lähti sitten. Poika vietiin elävänä kotiin, ja kaikki olivat iloissaan ja rohkealla mielin.”'' ([http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Ap.+t.+20%3A1&rnd=1259351029479 Apt.20:7-12])
 
:: ''”Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä, kokoonnuimme murtamaan leipää. Paavali, jonka seuraavana päivänä oli määrä jatkaa matkaansa, puhui koolla oleville, ja puhe pitkittyi puoleenyöhön saakka. Ylimmän kerroksen huoneessa, jossa olimme, paloi monta lamppua. Muuan Eutykos-niminen nuorukainen istui ikkunalla, ja kun Paavali yhä jatkoi puhettaan, hän vaipui syvään uneen ja nukuksissa putosi kolmannesta kerroksesta alas. Hänet nostettiin kuolleena maasta. Mutta Paavali meni alas, painautui häntä vasten ja sanoi: Älkää hätäilkö, hän on hengissä. Paavali palasi sitten yläkertaan, mursi leipää ja söi. Hän keskusteli opetuslasten kanssa vielä pitkään, aina aamunkoittoon saakka, ja lähti sitten. Poika vietiin elävänä kotiin, ja kaikki olivat iloissaan ja rohkealla mielin.”'' ([http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Ap.+t.+20%3A1&rnd=1259351029479 Apt.20:7-12])
Rivi 41: Rivi 40:
  
 
Isä [[Andrei Verikov]]
 
Isä [[Andrei Verikov]]
 
{{LaatikkoPP 100
 
|otsikko = <center>'''Liturgista teologiaa'''</center>
 
|teksti =
 
1. [[Liturgista teologiaa (johdanto)]]
 
 
2. [[Muuttumaton liturgia?]]
 
 
3. [[Ensimmäinen vuosisata - apostolien aika]]
 
 
4. [[Apostoli Paavali ja varhaisseurakunta]]
 
 
5. [[Liturgia Justinoksen aikaan]]
 
 
6. [[Kultti ja pyhyyden varjelu]]
 
 
7. [[Rauhan suudelma]]
 
}}
 
  
 
[[Luokka:Ehtoollinen]]
 
[[Luokka:Ehtoollinen]]
 
[[Luokka:Jumalanpalvelukset]]
 
[[Luokka:Jumalanpalvelukset]]
 
[[Luokka:Kirkkohistoria]]
 
[[Luokka:Kirkkohistoria]]

Nykyinen versio 4. syyskuuta 2010 kello 18.29


Pyhä apostoli Paavali
konstantinopolilainen ikoni
Foto © Pyykkönen

Paavali herättää kuolleen Eutykoksen

”Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä, kokoonnuimme murtamaan leipää. Paavali, jonka seuraavana päivänä oli määrä jatkaa matkaansa, puhui koolla oleville, ja puhe pitkittyi puoleenyöhön saakka. Ylimmän kerroksen huoneessa, jossa olimme, paloi monta lamppua. Muuan Eutykos-niminen nuorukainen istui ikkunalla, ja kun Paavali yhä jatkoi puhettaan, hän vaipui syvään uneen ja nukuksissa putosi kolmannesta kerroksesta alas. Hänet nostettiin kuolleena maasta. Mutta Paavali meni alas, painautui häntä vasten ja sanoi: Älkää hätäilkö, hän on hengissä. Paavali palasi sitten yläkertaan, mursi leipää ja söi. Hän keskusteli opetuslasten kanssa vielä pitkään, aina aamunkoittoon saakka, ja lähti sitten. Poika vietiin elävänä kotiin, ja kaikki olivat iloissaan ja rohkealla mielin.” (Apt.20:7-12)

Eukaristinen kokoontuminen

Ensimmäinen huomionarvoinen seikka on ajankohta ”viikon ensimmäinen päivä”. Kysymys ei ollut enää juutalaisesta sapattiateriasta, vaan jostain muusta. Ajankohta oli ilta, tai ennemmin jo yö, johon viitataan monessa kohtaan. Kokoontumispaikkana oli yksityinen koti ja vieläpä yläkerran huone, aivan kuten Kristuksen asettaessa Ehtoollisen. Paavalin palattua yläkertaan hän ”mursi leipää ja söi”. Kysymyksessä oli siis varhainen eukaristinen kokoontuminen, joka liittyi selvästi sunnuntaipäivään. Ehtoollinen näytti selkeästi olleen tuolloin yhteydessä ilta-ateriaan. Ennen leivän murtamista Paavali oli käyttänyt mitä ilmeisimmin paljon aikaa opetuspuheeseen. Voimme siis ymmärtää, että kokoontumiseen kuului opetus, jota sitten seurasi leivän murtaminen, eli Ehtoollinen. Tuossa vaiheessa oli myös jo hyvin ilmeistä, että sunnuntai oli se päivä, jolloin ihmiset kokoontuivat yhteen murtamaan leipää.

Apostoli Paavalin aikana ryhdyttiin vasta toden teolla kirjaamaan pyhiä tapahtumia tekstimuotoon. Paavalin opetus piti sisällään varmasti samoja asioita, joita myöhemmin löydämme Evankeliumista ja luonnollisesti Paavalin lähetyskirjeistä. Voimme hieman pelkistäen jo tehdä sen johtopäätöksen, että ensin Evankeliumi ja sitten Ehtoollinen. Kärjistetysti voisi sanoa, että jo ensimmäisen vuosisadan liturgiasta löytyy sen kaksi osaa, eli opetuksellisen sanan liturgian ja sitten itse leivän murtamisen, eli eukaristisen osan. Asia ei kuitenkaan ole aivan näin yksinkertainen, sillä opetuksellisen liturgian osa liittyy paljon vahvemmin juutalaiseen synagogaperinteeseen, josta se siirtyi kristittyjen jumalanpalvelukseen. Tässä ei tietenkään ole mitään outoa, sillä ovathan kristinuskon juuret juutalaisuudessa.

Varhaisia sisäisiä vastoinkäymisiä

Voisimme helposti kuvitella, että kristittyjen elämä olisi ollut vapaata kaikesta pahasta ensimmäisen vuosisadan aikana. Kristuksen maanpäällisestä toiminnasta oli kulunut vasta muutama vuosikymmen ja kaikki pyhät tapahtumat olivat ikään kuin tuoreessa muistissa. Kristityt saivat kokea kuitenkin vainoja niin juutalaisten taholta kuin myöhemmin suuremmassa mittakaavassa myös roomalaisten taholta. Kaikki varhaiskirkon vastoinkäymiset eivät kuitenkaan olleet ulkoisia. Pyhän apostoli Paavalin lähetyskirjeet antavat lukuisia viitteitä siitä, että varhaisseurakuntien elämä oli sisäisestikin kaikkea muuta kuin ongelmatonta. Erityisesti suoraan pakanuudesta kääntyneillä oli enemmän vaikeuksia omaksua kristillinen opetus verrattuna juutalaisuudesta kääntyneille. Entinen pakanallinen elämänmeno näytti siis edelleen houkuttelevan monia. Paavali sanoi efesolaisille seuraavasti:

”Minä varoitan teitä vakavasti Herran nimeen: älkää enää eläkö niin kuin pakanat! Heidän ajatuksensa ovat turhanpäiväisiä, heidän ymmärryksensä on hämärtynyt, ja se elämä, jonka Jumala antaa, on heille vieras, sillä he ovat tietämättömiä ja sydämeltään paatuneita. Heidän tuntonsa on turtunut, ja he ovat heittäytyneet irstailuihin sekä kaikenlaiseen saastaisuuteen ja ahneuteen. Mutta ei teille ole Kristuksesta tällaista opetettu, jos todella olette hänestä kuulleet, jos teille on opetettu se totuus, joka Jeesuksessa on. Sen opetuksen mukaan teidän tulee hylätä entinen elämäntapanne ja vanha minänne, joka on petollisten himojensa vuoksi tuhon oma.” (Ef.4:17-22)

Samanlaisen viestin Paavali antoi myös galatalaisille:

”Silloin, kun ette vielä tunteneet Jumalaa, te palvelitte jumalina sellaisia, jotka eivät mitään jumalia ole. Mutta nyt te tunnette Jumalan, ja ennen kaikkea Jumala tuntee teidät. Kuinka te jälleen nyt turvaudutte noihin heikkoihin ja surkeisiin alkuvoimiin? Aiotteko jälleen alistua niiden orjiksi? Te pidätte tarkoin silmällä päiviä, kuukausia, juhla-aikoja ja määrävuosia. Pelkään pahoin, että olen tehnyt teidän takianne turhaa työtä.” (Gal.4:8-11)

Tässä yhteydessä voimme hieman myös verrata varhaisseurakuntien ongelmia tähän päivään. Apostoli Paavalin lähetyskirjeitä monesti vähätellään, koska niiden ajatellaan sisältävä ohjeita, jotka eivät niin kiinteästi liity tähän päivään. Tämä on kuitenkin suuri harhaluulo, sillä ongelmat ovat lopulta hyvin samankaltaisia.

Termi ”pakanallinen elämänmeno” kuulostaa hieman vanhahtavalta, mutta maallistuneisuus sen sijaan liittyy nykyisyyteen sitäkin enemmän. Kysymys on lähestulkoon samasta asiasta. Itsekäs elämänmeno, jossa omat tarpeet käyvät kaiken muun edelle, näyttää edelleen olevan muodissa. Kristillisyyteen ja uskontoon liittyviä asioita pidetään toissijaisina ja seurakunta on vaarassa muuttua ”ohjelmatoimistoksi”, jonka palveluja käytetään ainoastaan pakottavissa tilanteissa. Paavalin viesti on kuitenkin selkeä. Kristitty ihminen ei voi elää tällaista elämää, sillä se on ristiriidassa siihen, mihin hän on sitoutunut kasteessa.

Paavali viittaa lähetyskirjeessään galatalaisille myös päiviin ja eri juhla-aikoihin. Hän on selvästi pettynyt siihen, että galatalaiset eivät ole onnistuneet pääsemään irti aiemmista tavoistaan, vaan ne ovat menneet sekaisin kristinuskon kanssa. Samankaltaisia ongelmia on ollut kaikkialla, missä kristinuskoa on julistettu. Muistammeko esimerkiksi kristinuskon tilan Karjalan alueella 1500-luvulla? Siellä monet entiset kansanuskomuksiin liittyneet tavat olivat sulautuneet osaksi kristinuskoa. Tällöin pappismunkki Ilja lähetettiin tekemään lähetystyötä kansan keskuudessa. Yhä edelleen monissa paikoissa kristilliseen perinteeseen liittyy tapoja, joille ei kuitenkaan löydy mitään kristillistä selitystä.

Epäkohtia Ehtoollisen vietossa

Toinen huomionarvoinen asia Paavalin lähetyskirjeissä liittyy itse Ehtoolliseen viettoon. Vaikutti siltä, että läheskään kaikki eivät ymmärtäneet sen todellista merkitystä, ja tämän vuoksi siihen suhtauduttiin jopa liian kevytmielisesti. Apostoli Paavali varoitti tästä esimerkiksi Korintin seurakuntaa hyvin voimallisesti. (1.Kor.11:17-34).

”Teidän kokoontumisenne eivät ole oikeaa Herran aterian viettämistä, koska jokainen syö omia ruokiaan, niin että toinen on nälissään ja toinen juovuksissa. Ettekö voi syödä ja juoda kotonanne? Vai halveksitteko te Jumalan seurakuntaa niin että häpäisette niitä, joilla ei ole ruokaa?” (1.Kor.11:21-22)

Varhaisseurakunnan kokoontuminen ja eukaristian viettäminen olivat yhteydessä aterioimiseen. Kaiken olisi pitänyt apostolien opetuksen mukaisesti olla yhteistä. Kuitenkin oli niitä, jotka halusivat aterioida erossa muista ja nauttia omat eväänsä jakamatta niistä muille. Olettaa saattoi, että seurakunnan sisälle oli syntynyt omia kuppikuntia, jotka pitivät itseään muita parempina. Nämä tahot eivät olleet halukkaita jakamaan omiaan kenellekään tai sitten ainoastaan harvoille ja valituille. Paavali ei luonnollisesti voinut hyväksyä tällaista, sillä sellainen toiminta yhdistämisen sijaan jakoi ja hajotti seurakuntaa.

Paavali halusi myös kirjeessään muistuttaa seurakuntalaisia siitä, että Ehtoolliseen ei kerta kaikkiaan voinut suhtautua kevytmielisesti:

”Jokaisen on tutkittava itseään, ennen kuin syö tätä leipää ja juo tästä maljasta. Se, joka syö ja juo ajattelematta, että kysymys on Kristuksen ruumiista, syö ja juo itselleen tuomion.” (1.Kor.11:28-29)

Jälleen kerran on varmasti oikeutettua todeta, että pakanuudesta kääntyneiden oli huomattavasti vaikeampaa ymmärtää Ehtoollisen syvällisempää merkitystä kuin juutalaisten, joilla oli vahvemmat perinteet liittyen juuri uskonnollisiin aterioihin. Tämä tosiasia aiheutti myös sisäisiä jännitteitä, koska juutalaisuudesta kääntyneet pitivät itseään parempina verrattuna suoraan pakanuudesta kääntyneisiin. Tähänkin asiaan apostoli Paavali joutui tarttumaan moneen otteeseen.

Vääränlaista suhtautumista Ehtoolliseen on edelleen tänäkin päivänä nähtävissä. Erheellisesti Ehtoollista pidetään vain yhtenä osana liturgiaa, eikä sen keskipisteenä, mitä se kuitenkin todellisuudessa on. Ehtoollisen suhteen tehdään myös ylilyöntejä puolin ja toisin. Siihen suhtaudutaan joko liian välinpitämättömästi, tai sitten sellaisella ylihurskaudella ja pelolla, että siihen ei käytännössä tuolloin osallistuta laisinkaan. Me emme kuitenkaan tässä yhteydessä ryhdy sen tarkemmin tutkimaan ehtoolliskäsitystä, sillä se on syytä käsitellä perinpohjaisemmin omana lukunaan.

Tähän ja jo edellä olleisiin huomautuksiin liittyen oli ilmeisen selvää, että joissakin seurakunnissa jäsenten keskuudessa oli selvää eriarvoisuutta. Tämä liittyi nimenomaan ihmisten taustoihin. Juutalaisuudesta kääntyneet pitivät itseään muita parempina ja lisäksi seurakuntiin saattoi syntyä muitakin kuppikuntia. Tällainen seurakuntalaisten jaottelu eri luokkiin ei ole valitettavasti poistunut vielä tänä päivänäkään. Yhä edelleen voi kuulla puhuttavan ”syntyperäisistä ortodokseista”, jotka haluavat asettaa itsensä muiden edelle. Tähän ei voi todeta muuta kuin sen, että eihän kukaan voi olla syntyperäinen ortodoksi, sillä vasta kasteen ja mirhalla voitelun kautta ihmisestä tulee seurakunnan jäsen. Nämä muutamat esimerkit muistuttavat meitä siitä, että varhaisseurakunnissa esiintyneet ongelmat näyttävät olevan 2000 vuotta myöhemmin lähes samankaltaiset. Vähintä mitä tässä tilanteessa voisi tehdä, on ottaa oppia apostoli Paavalin opetuksesta, jossa hän ei siis puhuttele pelkästään varhaisseurakuntia, vaan yhtä lailla myös meitä.

Isä Andrei Verikov