Toiminnot

Dimitri Tarvasaho – Ortodoksisen kirkon pyhät toimitukset – Liite 2

Kohteesta Ortodoksi.net

Versio hetkellä 28. tammikuuta 2021 kello 21.48 – tehnyt Hannu (keskustelu | muokkaukset) (Kuuluisia ortodoksisia temppeleitä)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)

Dimitri TarvasahoOrtodoksisen kirkon pyhät toimitukset – Liite 1


Ortodoksisen kirkon taide


Ortodoksisen kirkon taiteen luonne


Ortodoksinen kirkko, jonka keskukseksi vuonna 1054 tapahtuneen idän ja lännen kirkkojen eroamisen jälkeen tuli ensin Bysantti ja sittemmin Venäjä, säilytti uskollisuutensa varhaiskristillisille perinteille taiteenkin alalla, lännen kirkon kulkiessa tässä suhteessa omia teitään.

Bysanttilainen taide sai alkunsa kristillisen kirkon alkuvuosisatoina ja saavutti loistokautensa jo 9. vuosisadalla. Kehityksen keskeytti vuonna 1453 tapahtunut Konstantinopolin ja koko Bysantin häviö.

Venäjän ortodoksinen kirkko jatkoi Bysantilta saamaansa perinnettä, mutta loi oman kansallisen ortodoksisen taiteensa, joka kuitenkin pysyi edelleenkin varhaiskristillisen kirkon perinteille uskollisena.

Samalla pohjalla ovat pysyneet muutkin kansalliset ortodoksiset kirkot. Niiden kirkollisessa taiteessa voidaan selvästi havaita kansallisia piirteitä, mutta juuret johtavat kauas muinaisuuteen.

Ortodoksisen kirkon taiteen alkujuuria on etsittävä hellenismistä. Hellenismin suuret keskukset Aleksandria, Antiokia, Efeso ym. ovat olleet myös kristillisen kirkon varhaisimmat keskukset. Siellä sai alkunsa kristillinen rakennus- ja maalaustaide, ornamentiikka, runous ja musiikki.

Hellenistinen taide ei sinänsä vastannut kristillisiä ihanteita, mutta sen pohjalta syntyi taide, joka vastasi sitä.

Kristillisen taiteen tunnusmerkkinä on sen liturginen ja palveleva luonne. Taide palveli kirkkoa, tehosti kirkon ja jumalanpalveluksen sanomaa.

Vain paras ja kaunein kelpasi tähän tarkoitukseen. Tästä johtuu ortodoksisen temppelin väri-ilo, kauneus ja loisteliaisuuskin.

Tietenkin maallisessa (profaani) taiteessa vallinneet suunnat ovat eri aikoina vaikuttaneet kirkollisen taiteen kehitykseen, mutta silmiinpistävä on ortodoksisen taiteen uskollisuus myös vanhoja muotoja kohtaan, sellaisia, muotoja, jotka parhaiten vastasivat ortodoksisen kirkon itsellensä asettamaa päämäärää.

Rakennustaide


Rakennustaiteessa vallitsi 5. ja 6. vuosisadalla basilikatyyli. Tämä rakennustyyppi on saanut alkunsa agora-nimisestä rakennuksesta, joka oli tarkoitettu kansankokouksia varten.

Basilika on pitkä, kolmilaivainen, puukattoinen rakennus. Keskuslaivan erottivat sivulaivoista pilaririvit, usein näitten pilarien varaan rakennettiin parvekkeet. Itää kohden rakennettu alttarihuone päättyi apsikseen, joka koristettiin mosaiikki- tai freskomaalauksin. Apsis kuvasi taivaallista Jerusalemia, lännestä alkava pitkä keskilaiva kuvasi tietä taivaalliseen Jerusalemiin. Alttaritila erotettiin muusta temppelistä matalalla kaiteella, josta myöhemmin kehittyi ikonostaasi. Piispan istuin oli apsiksessa, molemmin puolin sitä oli istuimia pappeja varten.

Kirkon etuosa, läntisin osa, oli usein erotettu seinällä varsinaisesta temppelistä. Se oli tarkoitettu opetettavia varten.

Basilikan yhteyteen rakennettiin usein kastekirkkoja, jotka olivat ympyrän tai tähden muotoisia. Myöhemmin liitettiin basilikaan kellotorni.

Basilikan sivulaivojen lyhentyessä syntyi uusi kirkkorakennustyyli – ristibasilika. Tästä kehittyi 6. vuosisadalla varsinainen bysanttilainen kirkkorakennustyyli, jonka huomiota herättävin piirre on valtava keskuskupoli.

Bysanttilaisessa temppelissä keskuskupoli lepää kirkkorakennuksen neljän seinän varassa. Tästä tyylistä kehittyi myöhemmin Venäjällä ja Kreikassa yleisin rakennustyyli, missä kupoli on "kaulan" varassa. Lisäksi tuli tavaksi, varsinkin Venäjällä, pystyttää suurimman keskuskupolin rinnalle useita pienempiä. Alussa kupoleja oli viisi, myöhemmin enemmän: 7, 13 vieläpä 22, kuten on esim. Kižin puukirkossa Itä-Karjalassa.

Basilikasta kehittyneen kirkkorakennuksen symbolinen merkitys on toinen. Ristikupolikirkko kuvaa maailman kaikkeutta ja sen hyvää järjestystä. Keskuskupoli on taivaan symboli, sen koristeena on Kristus-Pantokratorin kuva, alhaalla seisovat uskovaiset edustavat maata. Alttarissa olevat apsiksen ikonit kuvaavat seurakunnallista elämää ja taivaallista seurakuntaa. Pylväissä olevat pyhäin kuvat kertovat pelastushistoriasta.

Venäjällä mosaiikit ja freskot on usein korvattu ikoneilla, ja apsiksen kuvat ikonostaasilla, mutta aatesisältö silti säilyi.

Rakennustaiteessa esiintyneet virtaukset ovat, tietenkin vaikuttaneet kirkkorakennustaiteeseen, mutta aatesisältöä ne eivät voineet muuttaa.

Kuuluisia ortodoksisia temppeleitä


Kuuluisin ortodoksinen temppeli on eittämättä Konstantinopolin (Istanbulin) Pyhän Sofian kirkko, se on valmistunut vuosina 532-537.

Basilikoista tunnetuimmat ovat Italiassa. Ravennan San Apollinare- ja San Vitale-basilikat tunnetaan ennen kaikkea niiden mosaiikkien vuoksi.

Kreikan tunnetuimmat temppelit ovat Salonikin p. Demetrioksen basilika (5.-6. vuosisata) ja p. Yrjön (Georgios Voittajan, toim.huom.) rotunda eli ympyrän muotoinen kirkko (400-luku), Ateenan lähellä oleva Dafnin luostarin kirkko (500-luku) ja pieni bysanttilainen Kaisariani-kirkko.

Venäjällä on eniten tunnettuja ortodoksisia temppeleitä. Moskovan Punaisella torilla seisova p; Vasiin kirkko lienee tunnetuin. Kirkko rakennettiin 1554-1560. Temppeli on siitä erikoinen, että samalle perustukselle rakennettiin yhdeksän kirkkoa, jokaisen kirkon kupoli on erilainen. Sisältä temppelit ovat pieniä ja pimeitä.

Kremlin kirkoista tunnetuimmat ovat Uspenskin katedraali (vv. 1475-1479) ja arkkienkeli Mikaelin katedraali (vv. 1505-1509). Molemmat ovat italialaisten arkkitehtien luomuksia.

Vanhimmat ortodoksiset kirkot Venäjällä ovat Kiovassa ja Novgorodissa, molemmat ovat Konstantinopolin p. Sofian kirkon mukaan p. Viisauden temppeleitä. Kiovan p. Sofian kirkko valmistuin. v. 1040 ja Novgorodin n. v. 1050.

Pohjoisessa kehittyi oma arkkitehtuurinsa. Neuvosto-Karjalassa (Venäjän Karjalassa, toim. huom) ovat säilyneet esim. Kižin Kirkastuksen kirkko (v. 1714), Kontupohjan Neitsyt Marian kirkko (v. 1774) (tuhoutui tulipalossa 2018, toim. huom.) sekä Kemin kirkko (v. 1711).

Leningradin (nykyisin Pietarin, toim. huom.)ortodoksiset kirkot edustavat uusinta arkkitehtuuria, etupäässä barokkia ja empiretyyliä. Tunnetuimmat ovat lisakin kirkko ja Kažanin kirkko, molemmat ovat nykyisin museoina (Kažanin katedraali on nykyisin Pietarin pääkirkko, toim. huom.).

Kirkkokuntamine vanhimmat kirkot ovat 1800-luvulta. Turun ortodoksinen kirkko on J. C. L. Engelin piirtämä, samoin Helsingin p. Kolminaisuuden kirkko. Ne edustavat empireä. Kotkan kirkko on ortodoksisen barokin edustaja.

Vuosina 1950-1960 rakennettiin maahamme 13 kirkkoa ja 42 rukoushuonetta. Ne ovat suomalaisten arkkitehtien piirtämiä ja edustavat uusasiallista tyyliä säilyttäen kuitenkin ortodoksiselle temppelille ominaiset piirteet. Rukoushuoneet rakennettiin etupäässä karjalaista tyyliä seuraten.

Uusimmista kirkoistamme kauneimmat ovat ehkä Iisalmen ja Kajaanin ortodoksiset kirkot, rukoushuoneista ovat Kuivajärven, Myllykosken ja Valkeakosken tšasounat puhdastyylisimmät. [1965]

Maalaus- ja kuvanveistotaide


Kristillinen maalaustaide alkoi kehittyä varsin varhain. Katakombeissa tavataan freskoja ja veistoksia, joissa on selvästi havaittavissa antiikin vaikutus. Suosituin veistoksellinen aihe oli karitsaa kantava paimen. Kuvanveisto ei kuitenkaan saanut jalansijaa ortodoksisessa taiteessa naturalisminsa vuoksi. Vain reliefi- eli korkokuvataide saavutti jonkinlaisen aseman.

Ortodoksinen kirkko löysi itsensä mosaiikki-, fresko- ja ennen kaikkea ikonitaiteessa. Kaikki kolme taidelajia tarjosivat mahdollisuuden esittää näkymättömän näkyväisenä, kerran tulevaa nyt olevana.

Varsinkin ikonin julistava luonne on silmiinpistävä. Ikoni esittää aatetta, julistaa, mikä on maailman ja ihmisen tarkoitus. Se vakuuttaa, että maailma on pelastettavissa sen nykyisestä alennustilasta, että ihmisen ulottuvilla on uusi, kirkastettu olotila. Ikoni ilmaisee ortodoksisen kirkon uskoa lunastetun maailman tulevasta voitosta. Ikoni on mahdollinen, koska Jumala itse on tullut lihaksi, näkymätön on tullut näkyväiseksi.

Mosaiikki- ja freskotaide saavuttivat kehityksensä huipun 1200-luvulla, ikonitaiteen kehitys jatkui aina 1600-luvulle asti.

Kirkoissamme tavattavat ikonit voidaan ryhmittää seuraavasti:

Kristusikonit


Yleisin on Kristus-Pantokrator, Kristus Kaikkivaltias. Tunnusmerkkinä on Vapahtajan vasemmassa kädessä oleva suljettu tai avoin evankeliumi, oikea käsi on siunaavassa asennossa. Ikoni on tavallinen alttaritauluna ja kuvaseinässä pyhän oven oikealla puolella. Harvemmin tavattava Kristusikoni on ns. käsittätehty kuva, liinalla olevat Kristus-kasvot. Vielä harvinaisempi on Kristus-Immanuel, parraton Kristus.

Neitsyt Marian ikonit


Niitä on monia kymmeniä tyyppejä. Oranta-tyypissä Neitsyt Maria esitetään kohotetuin käsin, Kristuslapsi on medaljongissa Neitsyt Marian rinnalla. Eleusatyypissä on etualalla, äidin rakkaus poikaansa. Kristus-lapsi painaa poskensa äitinsä poskea vasten. Hodigitria-tyypissä on Neitsyt Maria esitetty kuningattarena, joka osoittaa poikaansa. Kristuslapsi on joko oikealla tai vasemmalla käsivarrella, Konevitsan Neitsyt Marian ikoni on Hodigidria-tien osoittajatyyppiä.

Juhlapäiväikonit


Niitä on sekä ryhmäikoneja (menologiot) että yksityisiä juhlia esittäviä. Turun ortodoksisessa kirkossa on vuosimenologion. Noin 100 x 70 cm alalla on yli 360 kuvaa. Tämänkaltainen ikonitaide on lähinnä miniatyyritaidetta.

Pyhien ihmisten ikoneja on tietenkin hyvin runsaasti, koska kirkkokalenterissa jokainen päivä on omistettu jonkun tai useammankin pyhän ihmisen muistolle.

Ikonin maalareista tiedämme hyvin vähän. He ovat olleet luostarien asukkaita eivätkä maalanneet omaksi, vaan Jumalan kunniaksi. Tämän vuoksi ei ikoneissa ole taiteilijan nimeä.

Kuuluisin ikonimaalari on Andrei Rublev (1360-1430). Hänen ikoneistaan Pyhä Kolminaisuus on maailman tunnetuin ikoni.

Koulukunnat


Ikonitaiteessa on erotettavissa joukko koulukuntia. Varhaisin on bysanttilainen maalaustyyli (1100-1200-luku), tunnusmerkkinä on rikas väritys ja juhlallisuus. Venäläinen varhaistyyli 1300-luvulla seuraa vielä bysanttilaista tyyliä, mutta ikonihahmojen juhlallisuus alkaa hävitä. Novgorodin koulukunta 1400-luvulla edustaa uusia pyrkimyksiä, värit ovat puhtaita ja kirkkaita, ääriviivat selkeät. Moskovalainen koulukunta 1500-luvulla aloittaa uuden hienostuneen ikoni-maalauksen. Korkea elintaso ja asunto-olojen parantuminen tuo mukanaan halun koristaa koti taideteoksilla, sellaiseksi tuli tällöin ikoni, joka sitä ennen oli ollut ensisijaisesti temppeliin kuuluva kulttiesine.

1600-luvulla joutui ikonitaide länsimaisten taidevaikutusten alaiseksi ja alkoi menettää alkuperäisen tyylinsä. Tältä aikakaudelta tunnetaan runsaasti signeerattuja, nimellä varustettuja ikoneja. 1700-1800-luvulla ikonitaide menetti lopullisesti omalaatuisuutensa ja muuttui naturalistiseksi taiteeksi.

Meidän maassamme satakunta vuotta toiminut Valamon luostarin ikonimaalaamo kuuluu viimeksi mainittuun suuntaan [1964]. Valamolaisia ikoneja on Kajaanin, Lieksan, Tampereen ja Turun ortodoksisissa kirkoissa.

1900-luvulla on ikonitaide elpynyt. Pyritään seuraamaan vanhoja perinteitä. Monen uuden kirkon kuvaseinän ikonit noudattavat parhainta 1400-1500-luvun ikonimaalaustyyliä.

Maamme ehkä tunnetuin [1964] ikonimaalari oli Martha Neiglick-Platonoff (1889-1964). Hän on maalannut ikoneja mm. Pielaveden kirkkoon sekä Hoilolan ja Kuivajärven rukoushuoneisiin.

Runous ja musiikki


kehittyivät ortodoksisessa kirkossa rinnakkain. Tämä olikin luonnollista, koska kirkkomusiikilla ei ole koskaan ollut tarkoituksena viihdyttää rukoilijan esteettisiä tunteita, vaan korostaa ja tuoda esille laulettavan runonveisun sisältö.

Varhaisin kirkkorunous on 300-400-luvulta. Tuntemattomat runoilijat sepittivät psalmien säkeitten väliin omia säkeitä eli stikiiroja ja tropareja. Näistä kehittyi itsenäisiä hymnejä, joista yksi, "Oi Jeesus Kristus"-ehtooveisu on edelleenkin käytössä. Runoilijat sepittivät myös musiikin runoihinsa, mutta se ei ole säilynyt. 400-luvulla elänyt Efraim Syyrialainen oli tunnetuin tämän aikakauden runoilija.

400-500-luvulla syntyi uusi runomuoto - kontakkirunous Tälle oli ominaista kiinteä muoto, juhlallinen ja opettavainen sisältö. Kontakit muodostivat veisusarjan, jossa ensimmäinen kontakki oli mallisäkeistö, jonka runomitalla muut kirjoitettiin. Esim. joulukontakki "Tänä päivänä Neitsyt yliolennollisen synnyttää…" on mallikontakki 23 seuraavalle kontakille, jotka kaikki päättyvät sanoihin: "sillä meidän tähtemme on syntynyt lapsukainen iankaikkinen Jumala". Tunnetuin kontakkirunoilija oli Romanos Melodos (Suloveisaaja) 450-luvulta. Hän on kirjoittanut n. 500 kontakkia ja joukon stikiiroja. Kontakit 6/1, 2/2, 6/8 ja 25/3 ovat Romanos Melodoksen kirjoittamia.

Uusi kirkkorunouden muoto syntyi 600-luvulla. Sitä ruvettiin nimittämään kanoniksi rakenteensa vuoksi. 700-luvulla elänyt Johannes Damaskolainen oli tunnetuin kanonien sepittäjä. Runoilija, kokosi myös vanhat sävelkaavat yhtenäiseksi kokoelmaksi, josta on tullut kirkkolaulun peruskirja Kahdeksansävelmistö.

Kirkkovuosi ja sen tapahtumat antoivat runsaasti aiheita runoilijoille 700-luvun jälkeenkin, mutta uusia runomuotoja ei syntynyt akatistoa lukuunottamatta. Stikiirat, troparit, kanonit ja kontakit säilyttivät asemansa ortodoksisessa runoudessa, joskin tietenkin uusia runoilijoita syntyi. Heidän parhaat teoksensa otettiin kirkon käyttöön. Nykyisin juhlapäivien jumalanpalvelusveisusto on monen, eri aikoina eläneen runoilijan työtä. Vuonna 1959 ilmestynyt Karjalan valistajile omistettu jumalanpalvelus on ensimmäinen kirkkokuntamme omin voimin laadittu veisujen kokonaisuus. Muut jumalanpalveluksissa laulettavat veisut ovat suomennoksia.

Musiikin kehitys jatkui vielä 12. ja 13. vuosisadalla, uusia melodioita otettiin käyttöön varsinkin luostareissa. Bysanttilainen kirkkolaulu juurtui myös Venäjällä, missä se oli vallitsevin 1700-luvulle asti.

1700-1800-luvulla vaikutti Venäjän ortodoksiseen kirkkomusiikkiin italialainen oopperamusiikki. Eräitä veisuja, ns. ordinaria-veisuja, jotka lauletaan jokaisessa liturgiassa tai vigiliassa, ruvettiin säveltämään. Sävellys noudatti usein maallisen musiikin suuntaa. Esim. vingilian alkupsalmia veisataan kirkkokunnassammekin N. Bachmetjevin, P. Nosovin, A. Archangelskin, Sartin ja Allemanovi sävellyksinä. Kerubiveisujen sävellyksiä on useita kymmeniä.

Tunnetuimmat venäläiset kirkkolaulujen säveltäjät ovat edellä mainittujen lisäksi esim. P. Tschaikovski (uskontunnustus), D. Bortnjanski (Te Deum, "Sinun armosi suojaan..."), piispa Feofan (Eukaristia), Strokin ("Iloitse Jumalan Äiti..."), Krupitski (Ps. 137).

Kirkkokuntamme säveltäjistä tunnetuimpia [1965] ovat B. Jakubov, P. Akimov, A. Krasnostovski ja P. Attinen.

Muita taidemuotoja


Keskiajalla korkealle kehittynyt miniatyyrimaalaus liittyi tavallaan ikonimaalaukseen, sillä moni etevä ikonimaalari koristi käsinkirjoitetut evankeliumit miniatyyreillä.

Taidetaontaa tarvittiin kirkollisen kaluston valmistamisessa. Tekstiilitaiteilijat palvelivat kirkkoa kudontatöillään.

Kaksi viimeksi mainittua taidemuotoa ovat eniten olleet muotivirtausten vaikutuksen alaisina. Niinpä ikonin metallikehyksen ornamentiikka ilmaisee paremmin ikonin iän kuin itse maalaus, joka on ajaton.


Sisällysluetteloon