Draamaa Lavrassa
Kohteesta Ortodoksi.net
---
Artikkelissa kerrotaan että Lavra ei ole kirkon omaisuutta. Se on kansallinen ja historiallinen kulttuurisuojelualue ja kuuluu Ukrainan kansalle. Kansallisomaisuutena Lavra on valtion hallinnoima yksikkö.
Moskovan patriarkaattiin kuuluva Ukrainan ortodoksinen kirkko oli kiinteistössä vuokrattoman vuokrasopimuksen mukaisesti, sopimuksessa ei ollut viimeistä voimassaolopäivää. Valtiolla vuokranantajana oli siis oikeus irtisanoa vuokrasopimus ja se toki ymmärsi että hätäinen lähtö on kaikille stressaavaa ja epämukavaa.
Keskustelu vuokralaisen vs. vuokranantajan oikeuksista kuuluvat Ukrainan lain piiriin. Muiden maiden lakien kautta asian katsominen helposti vain vääristää tilannetta entisestään. On syytä odottaa Ukrainan perustuslakituomioistuimen valituksia koskevia päätöksiä ja selvennyksiä.
Näiden selvitysten lisäksi on myös useita kysymyksiä, jotka kaipaavat lisäselvityksiä, ennen kuin voimme analysoida tilannetta tarkasti. Tällaisia kysymyksiä ovat muun muassa Ukrainan turvallisuuspalvelun tutkimat kirkon ja Venäjän valtion väliset yhteistyökuviot. On hieman ennenaikaista julistaa luostarin johtaja, metropoliitta Pavlo, vihollisen yhteistyökumppaniksi, ennen kuin hän on käynyt läpi asianmukaisen prosessin, riippumatta hänen lausuntojensa ja tekojensa törkeästä luonteesta.
Moskovan patriarkaatin alaisen Ukrainan ortodoksisen kirkon tiedottajat ovat myöntäneet, että heidän joukossaan on yhteistyökumppaneita. Tämä on vakava tunnustus, joka vaatii lisätietoja. On paljon asioita, joihin on saatava lisätietoa: keitä olivat välittäjät, agentit, toimijat, jotka loivat yhteistyöhön johtavia suhteita. Tutkijat, kirkkokansa, media odottavat dokumentaatiota näistä yhteyksistä.
Monella asiaa pohtivalla on mielessä kysymys, ylittikö epäily yhteistyöstä sen kynnyksen, joka pakotti vuokrasopimuksen irtisanomiseen ja sisällä olevien veljestön jäsenten poistamiseen luostarin tiloista? Voiko kirkko jossain muodossa palata tiloihin uudella vuokrasopimuksella? Valtion nopea toiminta joka tapauksessa synnytti voimakkaita tunnereaktioita kaikilla osapuolilla.
Tarvitaan lisätietoja, ennen kuin voidaan päätellä, yrittääkö valtio likvidoida Moskovan patriarkaatin alaisen Ukrainan ortodoksisen kirkon, koska sen pelätään olevan liian riippuvainen Venäjästä. Valmistellaanko sellaista lakia, joka kieltää uskonnollisen järjestön, jonka keskus on muualla kuin Ukrainassa, esimerkiksi Venäjällä?
Epäselvä tilanne aiheuttaa paljon hämminkiä, jopa salaliittoteorioiden tai muiden huhujen leviämistä, joka on pohjimmiltaan väärää tietoa. Liikkeellä on paljon heikkoja argumentteja, jotka ovat joko täysin vääriä tai tarkoituksella harhaanjohtavia.
Tunnepitoisesti väitteet siitä, että kirkon johtajat olisivat joko immuuneja rikolliselle toiminnalle tai oikeutettuja erityiskohtelun, ovat yhtä heikkoja. Taipumus rakentaa turvalinnoitus johtajan ympärille syyllisyyden torjumiseksi vain vahingoittaa organisaation perustaa. Ortodoksisen kirkon tapauksessa piispoille myönnetty diplomaattinen koskemattomuus on tarkoituksellisesti harhaanjohtavaa ja vahingollista kirkkoa kohtaan.
Moskovan patriarkaatin alainen Ukrainan ortodoksinen kirkko on vakuuttanut, että se on ollut syrjinnän kohteena varsinkin sodan alkamisesta lähtien. Toisaalta kyseinen kirkko on toteuttanut julkista uhritkampanjaa myöhäisestä Neuvostoliitosta lähtien. Kampanja on viime aikoihin asti ollut suuresti liioiteltu ja harhaanjohtava. Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) ihmisoikeuskomissio on dokumentoitunut Ukrainassa erilaisia uhkailu- ja syrjintätapauksia varsinkin sodan alkamisen jälkeen. Tämä on huolestuttavaa, uskoipa Ukrainan kirkon tilanteesta mitä tahansa, varsinkin jos omantunnonvapautta ja uskonnollisia oikeuksia on loukattu.
Yleisön käsitys Lavra-draamasta näyttää meille, mikä on vaakalaudalla. Väite, että suurin osa ukrainalaisista tukee tätä tai toista ortodoksista ryhmää, on hyödytöntä. Luotettavien tutkimuksien perusteella tiedämme, että suurin osa ortodoksista ukrainalaisista tunnistaa itsensä ”pelkästään ortodoksiksi”, mikä tarkoittaa, että he eivät yksinkertaisesti ole kiinnostuneita tunnustuspolitiikasta. Moskovan patriarkaattiin kuuluneen ortodoksisen kirkon puolustusasento – vieläkin vahvempi kuin ennen sotaa – viittaa siihen, että kansa ei ole vakuuttunut siitä, että he ovat eronneet Venäjän ortodoksisesta kirkosta.
Nämä kaksi asiaa ovat tärkeitä useista syistä. Ensinnäkin ihmiset, jotka eivät pidä tunnustuspolitiikasta, voivat häiritä luostarin elämää. Se on aina ollut ja on edelleen julkinen pyhäkkö, todella pyhä paikka. Siellä tapahtuvat konfliktit eivät näytä hyvältä, niiden motivaatioista riippumatta. Nykyiset konfliktit voivat luoda uusia jakautumisia ukrainalaisten keskuudessa. On vaikea ymmärtää, kuinka nämä tapahtumat voivat edistää Moskovan patriarkaattiin kuuluvan ortodoksisen kirkon ja nykyisen Ukrainan oman ortodoksisen autokefaalisen kirkon eron paranemista.
Kiovan luolaluostarin asia koskee myös Ukrainan ulkopuolella olevia ihmisiä. Myös Kirkkojen maailmanneuvosto (KMN) on huomioinut asia. Miljoonat ihmiset maailmalla rakastavat tätä luostaria ja ja pyytävät sen perustajia ja pyhiä rukoilemaan heidän puolestaan. Maailma välittää siitä mitä Ukrainassa tapahtuu. Maailma on myös oppinut, että luostari on pyhä paikka ja tämä kohtaus on järkyttävä.
Tämän kriisin rauhallinen ja oikeudenmukainen ratkaisu on kaikkien edun mukaista, Monet ongelmat on vain ratkaistava. Ukrainan on puolustettava itseään, eikä se voi myöntää erityistä diplomaattista koskemattomuutta ihmisille, jotka voivat olla yhteistyökumppaneita viholliselle. Ukrainan eri kirkkojen ihmisten, seurakuntalaisten, tulisi voida kokoontua liturgiaan ja rukoukseen ilman uhkailun ja pelottelun pelkoa.
---
Alkuperäisen artikkelin, jota Ortodoksi.netin ylläpito on tässä referoinut on kirjoittanut Nicholas Denysenko, joka on Emil ja Elfriede Jochumin yliopiston professori ja teologian johtaja ja professori Valparaison yliopistossa Indianassa.
---
(lähde: https://publicorthodoxy.org/2023/04/10/drama-at-the-lavra/)