Toiminnot

Ensimmäisten naisdiakonien rooli kirkossa (väitös)

Kohteesta Ortodoksi.net

Versio hetkellä 9. lokakuuta 2017 kello 20.47 – tehnyt Hannu (keskustelu | muokkaukset)

Väitös teologian alalta
Väittelijä TM Pauliina Pylvänäinen
Aika ja paikka: 15.9.2017, Joensuun kampus

TT Pauliina Pylvänäinen

---

Väitöskirja

Kristinuskon alkuaikoina naisilla oli merkittävä rooli seurakunnan jumalanpalveluksessa, auttamistyössä ja viestinnässä, osoittaa teologian maisteri Pauliina Pylvänäinen väitöstutkimuksessaan. Tutkimuksen tulokset laajentavat aiempaa käsitystä naisten tehtävistä varhaiskirkossa.

Englanninkielinen väitöskirja ”Agents in Liturgy, Charity and Communication. The Task of Female Deacons in the Apostolic Constitutions” (Liturgisia, karitatiivisia ja viestinnällisiä toimijoita. Naisdiakonien tehtävät Apostolisissa konstituutioissa) on tutkimus naisista tunnetussa ja kanonisoidussa varhaiskristillisessä dokumentissa. Kaksi tämänhetkisestä keskustelusta nousevaa teoreettista lähtökohtaa luovat tutkimuksen lähtökohdan: Viime aikoina sekä juutalaisten ja kristittyjen väliset suhteet kristinuskon ensimmäisinä vuosisatoina että diakoni-käsite (kr. διακονος / diakonos) ovat tulkittu uudelleen. Tutkimus luo synteesin näiden kahden lähtökohdan välille. Analysoitaessa diakoni-käsitettä, on otettu huomioon juutalais-kristilliset vaikutteet, jotka oletettavasti vaikuttavat lähdetekstin taustalla.

Tutkimuksen lähde on Apostoliset konstituutiot -niminen kirkkojärjestys. Todennäköisesti se on valmistunut vuonna 380 jKr. Antiokian alueella. Dokumentti on laadittu aiempia tekstejä kopioiden ja muokaten. Tekstin rakenne on jäänyt hajanaiseksi, minkä vuoksi sen tulkinta on haasteellista. Apostolisia konstituutioita pidettiin pitkään harhaoppisena tekstinä, mutta hiljattain tutkijat ovat huomanneet, että siinä on havaittavissa monenlaisia opillisia vaikutteita. Tällä hetkellä tutkimuksellinen mielenkiinto on kohdistunut opillisten seikkojen sijasta tekstin kulttuuriseen kontekstiin.

Lähdetekstiä sekä sen yksittäisiä naisdiakoneihin viittaavia käsitteitä ja jakeita, että niiden konteksteja, on tarkasteltu systemaattisen analyysin avulla. Dokumentin koko kokonaisuus on otettu huomioon analyysissa. Huomiota on kiinnitetty erityisesti juutalais-kristilliseen vuorovaikutukseen dokumentin taustalla sekä lähteisiin, joita laatija on käyttänyt tekstiä työstäessään.

Analyysi osoittaa, että Apostolisten konstituutioiden naisdiakonit ovat nimettömäksi jääviä naisia, jotka kuitenkin ovat naimattomia ja erityisellä tavalla tehtäväänsä valittuja. Kirkkojärjestyksen laatija viittaa heihin monenlaisia käsitteitä käyttäen. Käsitteet sopivat yhteen diakoni-käsitteen uudelleentulkinnan kanssa. Naisdiakonien on mahdollista hoitaa heille osoitettuja tehtäviä, mikäli he viettävät siveellistä elämää. Niin sanottu naisdiakonin ordinaatiorukous, joka on vanhin tunnettu tämäntyyppinen rukous, osoittaa, että Apostolisten konstituutioiden naisdiakonit ovat yhteisössään valittuja ja arvostettuja henkilöitä.

Naisdiakonien tehtävät Apostolisissa konstituutioissa voidaan jakaa kolmeen ryhmään:

  • Ensinnäkin laatija osoittaa heille seurakunnan liturgiseen elämään liittyviä tehtäviä. Naisdiakonit vartioivat kirkkorakennuksen sisäänkäyntejä, järjestävät paikkoja niitä tarvitseville naisille ja ovat läsnä, kun naiset osallistuvat ehtoolliselle. He myös avustavat naisia kastettaessa.
  • Toiseksi naisdiakoneilla on tehtäviä, joita on perinteisesti pidetty karitatiivisena palveluna. Diakoni-sanan uudelleentulkinnan vuoksi tehtäviä tarkastellessa on arvioitava, sisältävätkö ne todella karitatiivisia konnotaatioita. Analyysi osoittaa, että naisdiakonit lähetetään vierailemaan naisten kodeissa. Vierailut sisältävät esimerkiksi almujen jakamista ja ovat siten osa karitatiivista palvelua. Parantamisen ja matkustamisen tehtävät näyttävät myös olevan joissakin yhteyksissä luonteeltaan karitatiivisia.
  • Näiden tehtävien ohella naisdiakoneilla on tehtävä, joka ei ole liturginen eikä karitatiivinen: Kirjeiden kuljettajina he osallistuvat seurakunnan viestintään.

Contents / Sisällysluettelo

  • ABSTRACT
  • FOREWORD
  • LIST OF ABBREVIATIONS
  • LISTOF FIGURES
  • 1 INTRODTJCTION
    • 1.1 Theoretical Premises for the Study
      • 1.1.1 Unparted Ways of Jews and Christians
      • 1.1.2 Reinterpreted Deacons
      • 1.1.3 Need for Synthesis
    • 1.2 Source and Aim of the Study
    • 1.3 Method of the Study
    • 1.4 Course of the Study
  • 2 APOSTOLIC CONSTITUTIONS AS AN EARLY CHRISTIAN SOURCE
    • 2.1 Origin of the Document
      • 2.1.1 Pseudepigraphical Authority
      • 2.1.2 Site of the Compilation Process
      • 2.1.3 Dating the Document
      • 2.1.4 Identity and Number of the Compiler(s)
    • 2.2 Composition of the Compilation
      • 2.2.1 Previous Church Orders
        • 2.2.1.1 Didache
        • 2.2.1.2 Apostolic Tradition
        • 2.2.1.3 Didascalia Apostolorum
      • 2.2.2 Other Sources
    • 2.3 Interpretational Implications
      • 2.3.1 Literary Genre
      • 2.3.2 Living Literature
    • 2.4 Editions and Manuscripts
      • 2.4.1 Editions previous to Metzger's
      • 2.4.2 Manuscripts used by Metzger
  • 3 THEOLOGICAL TENDENCIES IN THE APOSTOLIC CONSTITUTIONS
    • 3.1 Arian Constructions
    • 3.2 Other Doctrinal Elements
      • 3.2.1 Neo-Arian Formulations
      • 3.2.2 Argumentation Against Arian and Neo-Arian Interpretations
      • 3.2.3 Towards Manifold Readings
    • 3.3 Jewish Christian Influences
      • 3.3.1 Anti-JewishVerses
      • 3.3.2 Synagogue Prayers
      • 3.3.3 Sabbath and Sunday
      • 3.3.4 Use of Scripture
        • 3.3.4.1 Hermeneutical Technique
        • 3.3.4.2 Parallelisin with the Talmud
    • 3.4 Summary of Chapter 3
  • 4 FEMALE DEACONS IN THE APOSTOLIC CONSTITUTIONS
    • 4.1 Multiple Terms
      • 4.1.1 Cognates of διακονέω in Earlier Sources
      • 4.1.2 Invention of διακόνισσα
      • 4.1.3 Stress on γυνή
      • 4.1.4 Interpretational Consequences
    • 4.2 Prerequisites and Position
      • 4.2.1 Unmarried Women
      • 4.2.2 Chosen Women
    • 4.3 Summary of Chapter 4
  • 5 TASKS IN LITURGICAL CONTEXT
    • 5.1 Prohibited Tasks
    • 5.1.1 Teaching
    • 5.1.2 Baptizing
      • 5.1.3 Blessing and Laying on of Hands
      • 5.1.4 Separating
    • 5.2 Tasks during Baptism
    • 5.3 Function in the Assembly
      • 5.3.1 Frame of the Assembly
      • 5.3.2 Tasks in the Assernbly
      • 5.3.3 In the Role of Levites
      • 5.3.4 In the Place of the Holy Spirit
    • 5.4 Summary of Chapter 5
  • 6 TASKS LINKED WITH CHARITY
    • 6.1 Charity in the Apostolic Constitutions
    • 6.2 Visiting the Houses
    • 6.3 Charitable Serving?
      • 6.3.1 Θεραπεύειν
      • 6.3.2 Άγγέλλειν
      • 6.3.3 Έκδημειν
      • 6.3.4 Ύπηρετειν
      • 6.3.5 Δουλεύειν
      • 6.3.6 Final Remarks
    • 6.4 Summary of Chapter 6
  • 7 CONCLUSIONS
    • 7.1 Main Results
    • 7.2 Further Reflection
  • 8 BIBLIOGRAPHY
  • LIST OF FIGURES
    • Figure 1.1 The "Parting of the Ways" model based on Goodman's illustration
    • Figure 1.2 The various modes of self-perception among Jews and Christians during the first Christian centuries
    • Figure 2.1 The network of the ancient church orders and the AC as a partofit
    • Figure 3.1 The perspectives on proposed Arian impacts on the AC and the argumentation against them
    • Figure 4.1 The Greek forms used of the female deacons inthe AC
    • Figure 5.1 The pian of a typicai ancient Syrian church
    • Figure 7.1 The tasks of the femaie deacons in the AC

Katso myös