Toiminnot

Herran armeija

Kohteesta Ortodoksi.net

Versio hetkellä 18. maaliskuuta 2013 kello 20.10 – tehnyt Hannu (keskustelu | muokkaukset)
Herran armeijan mitali
(Kuva © Oastea Domnului)
Isä Iosif Trifa
(Kuva © Oastea Domnului)
Herran armeija (romaniaksi: Oastea Domnului) on Romanian ortodoksisessa kirkossa vaikuttava järjestö, jonka perusti vuonna 1923 isä Iosif Trifa. Maaliskuun 3. päivänä (2013) hänen syntymästään tuli kuluneeksi 125 vuotta.

Määritellessään Herran armeijan tehtävää isä Iosif sanoi sen olevan "Ristiinnaulitun Jeesuksen Kristuksen löytäminen ja Hänestä julistaminen."

Vuoden 1948 jälkeen liike joutui menemään kommunistien pelossa maan alle. Vuonna 1990 järjestö rehabilitoitiin eli todettiin syyttömäksi syytöksiin, joita kommunistivalta oli esittänyt. Romanian ortodoksisen kirkon Pyhä synodi palautti liikkeelle sille kuuluvan arvostuksen.

Herran armeijan pääpaikka Sibiu,jossa sijaitsevat liikkeen kustannustoiminta, kirjasto ja kirjapainot. Siellä painetaan Romanian ortodoksisen kirkon Pyhän synodin siunauksella viikottain ilmestyvä lehti "Iisus Biruitorul" (Jeesus Voittaja) sekä nuorisolle tarkoitettu lehti "Timotheos". Sibiussa toimii myös Herran armeijan oma radioasema "Radio Oastea Domnului".

Herran armeijaa johtaa Neuvosto, johon kuuluu noin 30 jäsentä eri alueilta. Herran armeija toimii lähes kaikkialla Romanian alueelle ja myös jonkin verran sen ulkopuolella. Järjestön työ perustuu maallikkovapaaehtoisiin, mutta liikkeen piirissä ja sen johdossa on papistoakin.

Herran armeijan jäsenet kokoontuvat kirkoissa, seurakuntien tiloissa ja kodeissa kirkon jumalanpalvelusten jälkeen. Kokoukset sisältävät rukousta, kirkkoveisuja, uskonnollisia runoja ja opetuspuheita sekä toimintaa lapsille sekä nuorille. Myös alueellisesti ja maakunnallisesti Herran armeijalla on paljon toimintaa vankiloissa ja erilaisissa humanitaarisissa laitoksissa.

Isä Ioan Bria, tunnettu professori ja ortodoksinen teologi, kuvaa järjestön kokouksia teoksessa "Liturghia de după Liturghie" (Liturgia liturgian jälkeen):

"Herran armeija on kirkon lapsi. Se syntyi ja asui kirkon siipien alla. Herran armeija ei ole jotain ortodoksisuutta suurempaa, vaan enemmänkin pieni perhe, evankelisen veljeyden yhteisö, joka ajattelee elämää intensiivisemmin tarkasti Raamatun ja kirkon opin mukaan.”
"Me uurastamme yhteisössä kasvaaksemme Herrassa sielumme pelastukseksi. Herran armeijalla ei ole dogmaattisia tai kanonisia vaatimuksia. Meillä ei ole mitään lisättävää kanoneihin. Herran armeija ei hallitse eikä halua hallita tai olla kirkkoa vastaan. Mutta Herran armeija haluaa elää kaikkien olemassa olevien kirkon sääntöjen mukaan.” (ote järjestön periaateohjelmasta vuodelta 1937).

HAP

Katso myös