Toiminnot

Ison

Kohteesta Ortodoksi.net

Versio hetkellä 10. lokakuuta 2010 kello 11.34 – tehnyt X10 (keskustelu | muokkaukset)
ISON harjoituksissa Mikkelissä 13.2.2010
Foto © Ortodoksi.net / Pyykkönen

ISON-projektia pyörittävät nuoret kirkkomusiikkiopiskelijat pyrkivät saamaan nuoria mukaan kirkkoihin laulamaan järjestämällä kirkkomusiikkikoulutustapahtumia ympäri Suomea. Tähän mennessä olemme järjestäneet kolme viikonlopputapahtumaa, joista ensimmäisen järjestimme Jyväskylässä syksyllä 2009, toisen Mikkelissä laskiaisviikonloppuna 2010 ja kolmannen Rautalammilla 2010 keväällä. Seuraavan tapahtuman ajankohta ja paikkakin ovat jo selvillä ja siitä seuraavassa:

ISON 4 Nuorten Kirkkomusiikkitapahtuma 5.-7.11.2010 Iisalmessa

Tule neljänteen, huikeaan nuorille tarkoitettuun valtakunnalliseen ISON -kirkkomusiikkitapahtumaan, joka tällä kertaa järjestetään Iisalmessa.

Pääset tutustumaan ortodoksisen kirkkomusiikin perusteisiin ja karjalaisiin lauluihin, sekä laulamaan kuorona viikonlopun jumalanpalveluksissa.

Majoituksineen ja ruokailuineen koko paketti maksaa vain 10€.

Pelottaako, ettet osaa? Ei haittaa, tarkoitus on opetella, eikä keneltäkään edellytetä aikaisempaa tietämystä.

Ilmoittaudu siis 29.10.2010 mennessä osoitteeseen: ison@ort.fi tai soita ja kysy lisää: puh. 050 5010587 Ella puh. 050 5643926 Markus

Ilmoittautumiseen: Nimi, ikä, puhelinnumero ja ruoka-aineallergiat.


Taas tapahtuu! Tällä kertaa ISON osallistuu Rautalammin ortodoksisen kirkon praasniekkaan, kirkkokuoron, karjalaisten ja ties kenen yhteiseen juhlaan 14.5.-16.5.2010! Laulamme palveluksissa, harjoittelemme yhdessä ja esiinnymme juhlaväelle. Hinta vain 0€ sisältäen majoituksen, ruoan ja laadukkaan ohjelman.

Ilmoittaudu 1.5.2010 mennessä sähköpostilla osoitteeseen: ison(ät)ort.fi Mainitse ilmoittautuessasi nimesi, paikkakunta, josta tulet, syntymäaikasi, puhelinnumerosi ja mahdolliset ruokailuun liittyvät erityistarpeesi.

Rautalampi sijaitsee Jyväskylän ja Kuopion välissä. Rautalammille pääsee linja-autolla, junalla pääsee Suonenjoen asemalle, josta järjestelemme kyydit perille saakka.

Lisätietoja: ison@ort.fi

Ilmoittautumiset viimeistään 1.5. osoitteeseen: ison(ätt)ort.fi

Materiaalia menneistä tapahtumista:

Kuuntele laulua ISON-ryhmän Mikkelin viikonlopun lauantain harjoituksista 13.2.2010. -> Kuuntele

Kts. -> Mikkelin tapahtuma Facebookissa.