Toiminnot

Ison

Kohteesta Ortodoksi.net

Versio hetkellä 22. huhtikuuta 2012 kello 21.39 – tehnyt X10 (keskustelu | muokkaukset) (ISON 5-tapahtuma: paaston iki-ihanat veisut)
ISON harjoituksissa Mikkelissä 13.2.2010
Foto © Ortodoksi.net / Pyykkönen

ISON-projektia pyörittävät nuoret kirkkomusiikkiopiskelijat pyrkivät saamaan nuoria mukaan kirkkoihin laulamaan järjestämällä kirkkomusiikkikoulutustapahtumia ympäri Suomea. Tähän mennessä olemme järjestäneet kolme viikonlopputapahtumaa, joista ensimmäisen järjestimme Jyväskylässä syksyllä 2009, toisen Mikkelissä laskiaisviikonloppuna 2010, kolmannen Rautalammilla 2010 loppukeväästä ja neljännen tapahtuman Iisalmessa syksyllä 2010. Seuraavan tapahtuman ajankohta ja paikkakin ovat jo selvillä ja siitä seuraavassa:

ISON 5-tapahtuma: Pääsiäinen

Nuorten Kirkkomusiikkitapahtuma 4.-6.5.2012 Jyväskylässä

Tule viidenteen, huikeaan nuorille tarkoitettuun valtakunnalliseen ISON -kirkkomusiikkitapahtumaan, joka tällä kertaa järjestetään Jyväskylässä.

Tällä kertaa ohjelmassa hyvän seuran lisäksi pääsiäisveisujen ja uuden liturgiakirjan veisujen opettelua, kevyempää kuoromusiikkia ja viimeisintä hittiä - yksiäänistä musiikkia! Osallistujien ei tarvitse omata aikaisempaa kokemusta kuorolaulusta, vaan sen oppii tapahtuman aikana.

Ilmoittaudu osoitteeseen: ison.kuoro@gmail.com. Ilmoita nimi, ikä, puhelinnumero, sähköpostiosoite, ruoka-aineallergiat, erityisruokavalio, asuinkunta (mahdollisesti saat kyydin tapahtumapaikalle) ja laulukokemus.

Tapahtuma on ILMAINEN! Tervetuloa mukaan!

Ilmoittaudu siis osoitteeseen: ison.kuoro@gmai.com

puh. 050 5346111 Valeria puh. 050 5643926 Markus

Materiaalia menneistä tapahtumista

  • Kuuntele laulua ISON-ryhmän Mikkelin viikonlopun lauantain harjoituksista 13.2.2010. -> Kuuntele