Toiminnot

Jerusalemin uskontunnustus (kirja)

Kohteesta Ortodoksi.net

Kirjan kansi
Kirkkoisä Kyrillos: Jerusalemin uskontunnustus. Kyrillos Jerusalemilaisen katekeesit
Alkuteos: Κυρίλλου Ιεροσολύμων, Κατηχήσεις ΙΗ' Φωτιζομένων
Suomentaja: Johannes Seppälä
ISBN 978-888-677-1
Julkaisija/kustantaja: Perussanoma
Julkaisupäivämäärä: 2013
Sivumäärä: 327 sivua
Koko: 235 x 140 mm
Sidos: Liimasidottu / pehmytkantinen

Luterilainen kirjakustantamo Perussanoma Oy on julkaissut ortodoksisen rovasti, isä Johannes Seppälän kreikankielestä kääntämät pyhän Kyrillos Jerusalemislaisen tekstit sopivaan aikaan. Tekstit on käännetty jo vuosia sitten, mutta ne julkaistaan kirjana vasta nyt. samaan aikaan on julkaistu kaksi muutakin suomenkielistä oivallista kirjaa katekumeeneille. Tämä kirja täydentää mainiosti tuota opetuskirjojen puutetta, joka meidän maatamme on näiltä osin aiemmin vaivannut. Tämä kirja, Ortodoksinen katekismus ja Seisokaamme hyvin antavat hyvät eväät katekumeeniopetukselle ortodoksisessa kirkossa ja samalla ne tuovat oivallisella tavalla ortodoksista uskoa tutuksi myös muunuskoisille.

Hannu Pyykkönen
29.11.2013

Jerusalemilainen uskontunnustus:

  1. Uskomme yhteen Jumalaan, Isään kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan, kaikkien näkyväisten ja näkymättömäin Luojaan.
  2. Ja yhteen Herraan, Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, joka on ennen kaikkia aikoja Isästä syntynyt totinen Jumala ja jonka kautta kaikki luodut ovat.
  3. Joka tuli lihaksi ja tuli ihmiseksi (Neitseestä ja Pyhästä Hengestä).
  4. Ristiin naulittiin ja haudattiin.
  5. Joka kolmantena päivänä nousi kuolleista.
  6. Ja astui ylös taivaisiin ja istuu Isän oikealla puolella.
  7. Ja on kunniassa tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita ja jonka valta¬kunnalle ei tule loppua.
  8. Ja yhteen Pyhään Henkeen, Lohduttajaan, joka on puhunut profeetoissa.
  9. Ja yhteen katumuksen kasteeseen, syntien anteeksi antamiseksi.
  10. Ja yhden pyhän, yhteisen (katolisen) kirkon.
  11. Ja ruumiin ylösnousemisen.
  12. Ja iankaikkisen elämän.

Takakannen teksti:

Kirkkoisä Kyrillos toimi Jerusalemin piispana vuosina 384-386, aikana, jolloin kaupungista tuli kristityn maailman pyhiinvaelluskohde numero yksi. Pyhän Haudan Kirkon ympärille kasvoi yhteisö, jonka rikas jumalanpalveluselämä huipentui vuosittain pääsiäisenviettoon. Kyrillos on kirkon historian ensimmäisiä merkittäviä jumalanpalvelusjärjestyksen kehittäjiä. Hän korosti palmusunnuntain, kiirastorstain ja pitkäperjantain asemaa kirkkovuoden kohokohtina. Kyrillos oli myös ensimmäisten joukossa valikoimassa ja järjestelemässä raamatuntekstejä luettavaksi kirkkovuoden eri ajankohtina.

Kyrilloksen katekeesit ovat esitelmiä, joita hän piti pääsiäisyönä kastettaville katekumeeneille, kasteoppilaille. Vahvasti Raamattuun perustuvat ja erityisesti uskontunnustusta selventävät esitelmät piirtävät mielenkiintoisen kuvan siitä, kuinka kristillistä uskoa opetettiin vasta-alkajille juuri niinä vuosikymmeninä, jolloin Rooman valtakunnasta virallisesti tuli kristillinen. Opetuksessaan Kyrillos hyödyntää pedagogisesti taitavasti myös Jerusalemin pyhiä paikkoja.

Esikatekeesi sekä kaikki 18 kastekatekeesia ilmestyvät nyt ensimmäistä kertaa suomeksi. Katekeesit kreikkalaisesta alkutekstistä kääntänyt isä Johannes Seppälä on Ruotsissa asuva suomalainen ortodoksinen pappi, kirjailija ja kääntäjä. Johdantoartikkelin kirjaan on kirjoittanut professori Pekka Metso.

Sisällysluettelo

  • Johdanto (Pekka Metso)
    • Kuka oli Kyrillos Jerusalemilainen?
    • Kyrilloksen kirjallinen tuotanto
    • Piispana oppiriitojen myllerryksissä
    • Ekumeenisen uskontunnustuksen muotoilija
    • Kyrilloksen opetus Jumalasta
      • Oppi Pyhästä Kolminaisuudesta
      • Oppi ihmiseksi syntyneestä Jumalan Pojasta
      • Oppi Pyhästä Hengestä
    • Pyhän kaupungin piispa
    • Katekeettiset puheet varhaisen katekumeeniopetuksen dokumentteina
    • Katekeettisten opetuspuheitten sisältö
      • Opetuksen kohderyhmä: opetettavat
      • Kasteopetuksen ainutkertaisuus
      • Usko ja elämä, oppi ja Kirjoitukset
      • Hyvän ja pahan välinen rajankäynti
    • Lopuksi
  • Kirjallisuus

KYRILLOS JERUSALEMILAISEN KATEKEESIT

  • ESIKATEKEESI

OPETETTAVIEN 18 KATEKEESIA

    • I KATEKEESI (opetettavien johdatus)
    • II KATEKEESI (opetettaville katumuksesta)
    • III KATEKEESI (opetettaville kasteesta)
    • IV KATEKEESI (opetettaville kymmenestä dogmista)
      • Jumalasta
      • Kristuksesta
      • Neitseestä syntymisestä
      • Rististä
      • Hautauksesta
      • Ylösnousemuksesta
      • Taivaaseen astumisesta
      • Tulevasta tuomiosta
      • Pyhästä Hengestä
      • Ihmisen rakenteesta
        • Sielusta
        • Ruumiista
        • Ruuista
        • Vaatetuksesta
        • Ylösnousemuksesta
        • Kasteesta
      • Jumalallisista kirjoituksista
    • V KATEKEESI (opetettaville uskosta)
    • JERUSALEMILAINEN USKONTUNNUSTUS
    • VI KATEKEESI (opetettaville Jumalan yksinvaltiudesta, uskosta yhteen Jumalaan, harhaopeista)
      • Harhaopeista
    • VII KATEKEESI (opetettaville Isästä)
    • VIII KATEKEESI (opetettaville Kaikkivaltiaasta)
    • IX KATEKEESI (opetettaville taivaan ja maan, kaikkien näkyväisten ja näkymättömien Luojasta)
      • Lisäys IX katekeesiin
    • X KATEKEESI (opetettaville sanoista "ja yhteen Herraan Jeesukseen Kristukseen)
    • XI KATEKEESI (opetettaville sanoista "Jumalan ainoaan Poikaan, joka on ennen kaikkia aikoja Isästä syntynyt totinen Jumala ja jonka kautta kaikki luodut ovat)
    • XII KATEKEESI (opetettaville sanoista "Joka tuli lihaksi ja tuli ihmiseksi")
    • XIII KATEKEESI (opetettaville sanoista "ristiin naulittiin ja haudattiin")
    • XIV KATEKEESI (opetettaville sanoista "Joka kolmantena päivänä nousi kuolleista. Ja astui ylös taivaisiin ja istuu Isän oikealla puolella")
    • XV KATEKEESI (opetettaville sanoista "ja on kunniassa tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita ja jonka valtakunnalla ei ole loppua")
    • XVI KATEKEESI(opetettaville sanoista "ja yhteen Pyhään Henkeen, Lohduttajaan, joka on puhunut profeetoissa")
      • Lisäys XVI katekeesiin
    • XVII KATEKEESI (opetettaville siitä, mitä Pyhästä Hengestä on vielä sanottava)
    • XVIII KATEKEESI (opetettaville sanoista "ja yhden pyhän, yhteisen (katolisen) kirkon, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän")