Toiminnot

Juliana-yhteisö

Kohteesta Ortodoksi.net

Versio hetkellä 9. lokakuuta 2017 kello 20.05 – tehnyt Hannu (keskustelu | muokkaukset) (Katso myös)
Juliana-yhteisön asuinrakennuksia Heinolassa.
(Kuva © Hannu Pyykkönen / Ortodoksi.net)

Heinolassa sijaitseva Heinolan naisyhteisö, uudelta nimeltään Juliana-yhteisö on tarkoitettu naisille, jotka muuttuneen elämäntilanteen, avioeron, puolison kuoleman, vaikean kotitilanteen, yksinäisyyden tms. vuoksi haluavat asunnon, sekä turvallisen, elämää tukevan ympäristön. Yhteisö ei ole tarkoitettu vain ortodokseille, vaan se on avoin kaikille naisille tunnustuskunnasta, iästä ja varallisuudesta tai muistakaan vastaavista syistä riippumatta.

Naisyhteisöllä on käytössään vuonna 1997 rakennettu kymmenen vuokrakaksion käsittävä pienkerrostalo, jossa on myös yhteisiä tiloja muun muassa yhteiselle toiminnalle. Asuintalo sijaitsee Heinolassa aivan Heinolan ortodoksisen kirkon, Kristuksen taivaseenastumisen kirkon vieressä.

Naisyhteisön taustalla on Heinolan kaupungin, Lahden ortodoksisen seurakunnan ja Ortodoksisen kulttuurin säätiön vuonna 1992 perustama Naisyhteisösäätiö, jota johtaa entinen Lahden ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra, rovasti Olavi Merras.

Säätiön asunnoissa voi asukkaat asua omissa asunnoissaan ja viettää omaa yksityistä elämäänsä, mutta heille on tarjolla myös mahdollisuus kanssakäymiseen toisten asukkaiden kanssa. Näin on mahdollisuus elää ilossa ja surussa, arjessa ja juhlassa yhteistä elämää toinen toisiaan tukien.

Asuntoja vuokrataan pitempään vuokraukseen tai lyhyeenkin vierailuun ja kaikki asukkaat voivat osallistua yhteisön toimintaan. Yhteisön omilla kotisivuilla kerrotaan yhteisön toimintamuotoina olevan:

  • yhteinen ateria kerran päivässä (ei viikonloppuna)
  • jumalanpalvelus muutaman (n. 3-5) kerran viikossa ortodoksisessa kirkossa, jossa naiset toimivat laulajina ja lukijoina
  • kokoontumiset yhteisen teemakeskustelun ympärille
  • yhteiset leipomis- ja käsityöhankkeet, mm. kangaspuut käytettävissä
  • ulkopuolisille ryhmille tuotetut kokouspalvelut tarjoiluineen sekä Heinolan kaupungin kanssa toteutettavat hankkeet matkailun saralla
  • vuokraviljelmä, jossa viljellään luonnonmukaisesti omaan käyttöön sekä myyntiin puutarha tuotteita

Naisyhteisön asuintalo sijaitsee Heinolassa osoitteessa: Hämeenkatu 6, 18100 Heinola ja muut yhteystiedot löytyvät yhteisön omilta kotisivuilta. Naisyhteisön omat internetsivut löytyvät tämän osoitteen kautta: http://www.ort.fi/naisyhteisosaatio/

Kuvia yhteisöstä

  • Kuvat © Hannu Pyykkönen (klikkaa kuvaa hiirellä suuremmaksi)

Katso myös