Toiminnot

Kanoni edesmenneen puolesta

Kohteesta Ortodoksi.net

Versio hetkellä 8. joulukuuta 2008 kello 23.45 – tehnyt X1 (keskustelu | muokkaukset)

Kanoni edesmenneen puolesta on tapana lukea heti kuoleman jälkeen vainajan arkun ääressä. Jos läsnä on pappi, hän lukee sen. Kanoni sopii toimitettavaksi pyhäköissä ja kotona myös vainajan 40. päivän muistotilaisuudessa, yleisinä vainajien muistelupäivinä ja yleensä edesmenneitä muisteltaessa. Kanonin lukemisen aikana seistään palava tuohus kädessä. Irmossit lauletaan 8. kanonisävelmällä.

Jos pappi toimittaa, hän lausuu alkusiunauksen, muuten lukija aloittaa seuraavasti:

Lukija: Herra, Jeesus Kristus, Jumalan Poika, puhtaimman Äitisi ja kaikkien pyhien ihmisten esirukouksien tähden armahda meitä. Aamen.

Pyhä Jumala, pyhä Väkevä, pyhä Kuolematon, armahda meitä. (Kolmesti)

Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Kaikkein pyhin Kolminaisuus, armahda meitä. Herra, puhdista meidät synneistämme. Valtias, anna anteeksi rikoksemme. Pyhä, tule ja paranna heikkoutemme Sinun nimesi tähden.

Herra, armahda. (Kolmesti)

Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Isä meidän,joka olet taivaissa. Pyhitetty olkoon Sinun nimesi. Tulkoon Sinun valtakuntasi. Tapahtukoon Sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa. Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme ja anna meille anteeksi velkamme. Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan pästä meidät pahasta.

Pappi: Sillä Sinun, Isä, Poika ja Pyhä Henki, on valtakunta, voima ja kunnia nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Herra, armahda. (12. kertaa)

Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Tulkaa, kumartakaamme meidän Kuningastamme, Jumalaa. (Ps. 95:6).

Tulkaa, kumartukaamme ja langetkaamme Kristuksen, meidän Kuninkaamme ja Jumalamme eteen.

Tulkaa, kumartukaamme ja langetkaamme itse Kristuksen, meidän Kuninkaamme ja Jumalamme eteen.

Psalmi 91

Se, joka asuu Korkeimman suojassa ja yöpyy Kaikkivaltiaan varjossa, sanoo näin: "Sinä, Herra, olet linnani ja turvapaikkani. Jumalani, Sinuun minä turvaan."

Herra pelastaa sinut linnustajan ansasta ja pahan sanan vallasta. Hän levittää siipensä yllesi, ja sinä olet turvassa niiden alla. Hänen uskollisuutensa on sinulle muuri ja kilpi. Et pelkää yön kauhuja etkä päivällä lentävää nuolta, et ruttoa, joka liikkuu pimeässä, et tautia, joka riehuu keskellä päivää. Vaikka viereltäsi kaatuisi tuhat miestä ja ympäriltäsi kymmenentuhatta, sinä säästyt. Saat omin silmin nähdä, miten kosto kohtaa jumalattomia. Sinun turvanasi on Herra, sinun kotisi on Korkeimman suojassa. Onnettomuus ei sinuun iske, mikään vitsaus ei uhkaa sinun majaasi. Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua, missä ikinä kuljet, ja he kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen. Sinä poljet jalkoihisi leijonan ja kyyn, tallaat maahan jalopeuran ja lohikäärmeen.

Herra sanoo: "Minä pelastan hänet, koska hän turvaa minuun. Hän tunnustaa minun nimeäni, siksi suojelen häntä. Kun hän huutaa minua, minä vastaan. Minä olen hänen tukenaan ahdingossa, pelastan hänet ja nostan taas kunniaan. Minä annan hänelle kyllälti elinpäiviä, hän saa nähdä, että minä autan häntä." Kanoni

1. irmossi, 8. säv.

Kuljettuaan läpi veden ikään kuin kuivaa maata ja paettuaan siten Egyptin vaivasta Israel huusi: Veisatkaamme Lunastajallemme ja Jumalallemme.

Saata, Herra, lepoon nukkuneen palvelijasi sielu.

Laupias Vapahtaja, avaa minun suuni ja anna minulle sanat rukoillakseni edesmenneen puolesta, että saattaisit hänen sielunsa lepoon, oi Valtias.

Saata, Herra, lepoon nukkuneen palvelijasi sielu.

Sinä Vapahtaja, joka ihmisruumiissasi olet ollut kuollut ja kuolleiden joukkoon haudattu, sinä Laupias, anna palvelijasi sielulle lepo viheriöivässä paikassa, sillä Sinä olet armollinen.

Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle.

Kuule rukousääneni, kolmipersoonainen Jumala, ja saata edesmenneen sielu Abrahamin huomaan, oi Pelastaja.

Nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Puhtain Jumalansynnyttäjä, rukoile Poikaasi, jonka neitseellisesti synnytit, että Hän antaisi levon edesmenneelle palvelijallesi.

3. irmossi

Taivaan avaruuden Luoja ja kirkon Rakentaja, vahvista minua rakkaudessasi, Sinä, kaiken halajamisen täyttymys, uskovien tuki, oi ainoa ihmisiä rakastava.

Saata, Herra, lepoon nukkuneen palvelijasi sielu.

Kristus, ainoa laupias, anna edesmenneelle palvelijallesi lepo siinä viheriöivässä ja rauhallisessa paikassa, jossa pyhien joukot iloitsevat.

Saata, Herra, lepoon nukkuneen palvelijasi sielu.

Saata pyhien joukkoon palvelijasi, joka on palvellut Sinua koko sydämestään ja ottanut Sinun ikeesi harteilleen, Sinä ainoa elämän ja kuoleman Valtias.

Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle.

Taivaallinen Isä Kaikkivaltias ja ainosyntyinen Poika ja Isästä lähtevä Pyhä Henki, älä ota lukuun edesmenneen syntejä, vaan saata hänet ylistämään Sinua esikoisten seurakuntaan, kaikkien Sinua kelvollisesti palvelleiden joukkoon.

Nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Kaikkien Valtiatar, Jumalansynnyttäjä Maria, Sinä pyhimmän Jumalan pyhänä Äitinä rukoile Vapahtajaa kaikkien pyhien kanssa, että Hän saattaisi palvelijasi sielun lepoon taivaallisiin asuntoihin.

Katismaveisu, 6. säv.

Totisesti on kaikki turhuutta, ja elämä on vain varjoa ja unta, ja turhaan hyörii jokainen maan lapsi, sillä Raamattukin sanoo: Vaikka me koko maailman omaksemme voittaisimme, joudumme hautaan, jossa kuninkaat ja kerjäläiset yhdenarvoisia ovat. Oi Kristus Jumala, Sinä ihmisiä rakastava, saata edesmenyt palvelijasi lepoon.

Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Kaikkein pyhin Jumalansynnyttäjä, älä minua tässä ajassa hylkää äläkä usko minua ihmisten turviin, vaan itse puolusta ja armahda minua

4. irmossi

Minä kuulin, oi Herra, kaitselmuksesi salaisuuden, otin vaarin teoistasi ja ylistin jumaluuttasi.

Saata, Herra, lepoon nukkuneen palvelijasi sielu.

Sinä, Kristus, astuit tuonelaan ja herätit kanssasi kaikki kuolleet. Saata lepoon meidän luotamme lähtenyt palvelijasi, oi Vapahtaja, ainoa armollinen.

Saata, Herra, lepoon nukkuneen palvelijasi sielu.

Vain Sinä yksin olet synnitön, oi Herra. Sen tähden anna edesmenneelle syntien päästö ja saata hänet paratiisiin.

Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle.

Kuule, oi Pyhä Kolminaisuus, rukousääni, jonka kirkko kohottaa eteesi kuolonuneen nukkuneen puolesta, ja jumaluutesi valolla kirkasta sielu, jonka on pimentänyt kiintymys turhuuteen.

Nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Sinä, puhtain Neitsyt, synnytit neitseellisesti täydellisen Jumalan ja täydellisen ihmisen, joka ottaa pois meidän syntimme. Rukoile, oi Valtiatar, Häneltä edesmenneelle palvelijallesi lepoa. 5. irmossi

Valista minua käskyilläsi, oi Herra, ja kätesi siunauksella anna minulle rauhasi, oi ainoa ihmisiä rakastava.

Saata, Herra, lepoon nukkuneen palvelijasi sielu.

Kristus Jumala, Sinulla on valta yli elämän ja kuoleman. Saata lepoon luotamme eteesi saapunut, sillä Sinä, Vapahtaja, olet kaikkien lepo ja elämä.

Saata, Herra, lepoon nukkuneen palvelijasi sielu.

Pannen toivonsa Sinuun on nukkunut palvelijasi luotamme lähtenyt. Herra, ole hänelle armollinen, olethan ylen laupias Jumala.

Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle.

Pyhä Kolminaisuus, ylistetty Valtias, valista meidät, jotka rukoilemme Sinua, vastaanottamaan taivaallinen rauha ja saata rauhan majoihin sielu, joka on lähtenyt ajasta loppumattoman elämän toivossa.

Nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Oi puhtain Valtiatar, Neitsyt, saata rukouksillasi Poikasi päästämään edesmennyt vasemmalle puolelle joutuvien kohtalosta, sillä Sinä olet Vapahtajamme ja Jumalamme Äiti

6. irmossi

Minä vuodatan rukoukseni Herralle ja Hänelle murheeni ilmoitan, sillä sieluni on tullut täyteen kaikkea pahuutta ja henkeni on lähestynyt tuonelaa. Minä rukoilen kuin Joona: Johdata minut, oi Jumala, pois turmiosta.

Saata, Herra, lepoon nukkuneen palvelijasi sielu.

Kukistettuasi tuonelan Sinä, Herra, herätit aikojen alusta kuolleet. Saata, oi Jumala, nyt Abrahamin huomaan meidän tyköämme luoksesi tullut ja päästä laupeudessasi hänet synneistään.

Saata, Herra, lepoon nukkuneen palvelijasi sielu.

Minä rikoin Sinun käskysi, Jumala, ja niin minun oli kuoltava. Mutta Sinä, oi Herra, joka laskeuduit hautaan ja herätit aikojen alusta kuolleiden sielut, älä herätä minua kärsimykseen vaan lepoon. Näin edesmennyt rukoilee meidän kauttamme Sinua, oi ylen laupias.

Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle.

Me rukoilemme Sinua, aluton Isä, Poika ja Pyhä Henki, älä heitä tuonelan syvyyteen sielua, joka on turmelevan maailman ahsistuksesta Sinun, Luojansa, tykö tullut, oi Jumala Vapahtajani.

Nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Kuten muinoin kastetta tuli Gideonin levittämiin villoihin kaiken maan jäädessä kuivaksi, niin Kristus Jumalamme tuli taivaasta Sinuun, oi Puhtain, virvoittaen koko maailman ja kuivaten kaikki jumalattomuuden vesiuomat sekä kostuttaen koko maan ymmärryksensä virroilla. Rukoile, oi ainainen Neitsyt, että Hän antaisi levon edesmenneelle palvelijallesi.

Kontakki

Saata, oi Kristus, Sinun palvelijasi sielu lepoon pyhien joukkoon, missä ei ole kipua, ei surua eikä huokauksia, vaan on loppumaton elämä.


Iikossi, 8. säv.

Sinä itse, joka olet tehnyt ja luonut ihmisen, olet ainoa kuolematon, mutta me, kuolevaiset, olemme maasta luodut ja maahan me jälleen menemme. Sillä niin olet Sinä, minun Luojani käskenyt, kun olet sanonut minulle: Maasta sinä olet ja maahan olet jälleen menevä. Ja sinne me kaikki ihmiset menemme muuttaen hautaitkumme veisuksi: Halleluja, halleluja, halleluja.

7. irmossi

Juudean nuorukaiset Babyloniassa muinoin Kolminaisuuteen uskoen tallasivat pätsin liekkejä ja lauloivat: Kiitetty olet Sinä, isiemme Jumala.

Saata, Herra, lepoon nukkuneen palvelijasi sielu.

Valtias Kristus Jumala, kun Sinä tahtosi mukaan tulet tuomitsemaan maailmaa, ole silloin armollinen palvelijallesi,jonka olet meidän tyköämme luoksesi ottanut ja joka veisasi: Kiitetty olet Sinä, isiemme Jumala.

Saata, Herra, lepoon nukkuneen palvelijasi sielu.

Paratiisin ihanuudessa iloitsevien, Sinua palvelleiden vanhurskasten sielujen joukkoon lue, oi Kristus, myös palvelijasi sielu, joka veisasi: Kiitetty olet Sinä, isiemme Jumala.

Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle.

Sinä kolmessa persoonassa ylistetty, joka pelastit kolme juutalaista nuorukaista tulesta, päästä ikuisesta tulesta kuolemaan nukkunut, joka uskossa veisasi: Kiitetty olet Sinä, isiemme Jumala.

Nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Jesaja nimitti Sinua sauvaksi, oi puhdas, Daniel koskemattomaksi vuoreksi, Hesekiel portiksi, josta Kristus on käynyt, mutta me, Sinua todella Jumalansynnyttäjäksi nimittäen, ylistämme Sinua.

8. irmossi

Kaldealaisten hirmuvaltias seitsenkertaisesti kuumensi vihan vimmassa hurskaille nuorukaisille pätsin, mutta kun näki heidät korkeimman voiman pelastamina, niin hän huusi heille: Nuorukaiset kiittäkää Luojaa ja Lunastajaamme, papit, veisatkaa, ihmiset, ylistäkää Häntä kaikkina aikoina.

Saata, Herra, lepoon nukkuneen palvelijasi sielu.

Elämänkulkunsa päätettyään edesmennyt rukoilee nyt Sinun puoleesi kääntyen, oi Herra: Päästä minut synneistäni, Kristus Jumala, äläkä tuomitse minua syylliseksi, kun tulet kaikkia tuomitsemaan, sillä uskossa minä veisaan Sinulle: Kiittäkää, kaikki Herran teot, Herraa ja ylistäkää Häntä iankaikkisesti.

Saata, Herra, lepoon nukkuneen palvelijasi sielu.

Vaikka palvelijasi ei aina kantanut harteillaan Sinun iestäsi, Herra, eikä Sinun kevyttä kuormaasi, saata kuitenkin vanhurskauden majoihin hänen sielunsa, joka veisasi Sinulle, Kristus Vapahtaja: Nuorukaiset, kiittäkää; papit, veisatkaa; ihmiset, ylistäkää Häntä kaikkina aikoina.

Me kiitämme Herraa, Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä.

Aluton Pyhä Kolminaisuus, Isä, Poika ja Pyhä Henki, lue pyhien joukkoon edesmenneen palvelijasi sielu ja päästä hänet ikuisesta tulesta, jotta hän iankaikkisesti ylistäen kiittäisi Sinua: Nuorukaiset, kiittäkää; papit, veisatkaa; ihmiset, ylistäkää Häntä kaikkina aikoina.

Nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Sinusta, Neitsyt, profeetat ovat edeltä puhuneet. Katsellen Sinua profeetallisilla silmillään he nimittivät Sinua sauvaksi, itäiseksi portiksi, ihmiskäsin koskemattomaksi vuoreksi. Mutta me tunnustamme Sinut todella Jumalansynnyttäjäksi, joka synnytit kaikkeuden Jumalan. Rukoile Häneltä edesmenneelle iankaikkista lepoa.

9. irmossi

Taivas ihmetteli ja maan ääret hämmästyivät siitä, että Jumala ilmestyi ihmisille ruumiissa ja että Sinun povesi tuli taivasta avarammaksi. Sen tähden Sinua, oi Jumalansynnyttäjä, enkelein ja ihmisten joukot ylistävät.

Saata, Herra, lepoon nukkuneen palvelijasi sielu.

Jeesus, Jumalani ja Vapahtajani, Sinä armollinen otit kantaaksesi Aadamin rikoksen ja koit kuoleman vapauttaaksesi siitä ihmiset. Sen tähden rukoilemme Sinua, oi laupias: Saata hyvyydessäsi edesmennyt lepoon pyhiesi kartanoihin, sillä Sinä olet ainoa hyvä ja armollinen.

Saata, Herra, lepoon nukkuneen palvelijasi sielu.

Vain yksin Sinä olet synnitön, armollinen Jeesus Kristus, joka otat pois koko maailman synnit. Sen tähden puhdistaen palvelijasi hänen rikkomuksistaan ota hänet pyhiin kartanoihisi, sillä Sinä olet kaikkien Sinua kelvollisesti palvelleiden elämä ja lepo, valkeus ja ilo.

Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle.

Koko ihmisolemus hämmästyi, kuinka Sinä aluttoman Isän ainokaisena Poikana tulit Pyhän Hengen vaikutuksesta lihaksi Neitseestä ja kärsit ihmisen lailla herättääksesi kuolleet. Sen tähden me hartaasti rukoilemme Sinua, oi hyvä: Saata myös luotamme lähtenyt elävien maahan.

Nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Me nimitämme Sinua, oi puhtain, näkymättömän Isän morsiameksi ja Sinusta Pyhän Hengen kautta lihaksi tulleen Pojan äidiksi ja esiintuomme Sinut nukkuneen palvelijasi esirukoilijaksi, sillä Sinä olet meidän kuolevaisten auttaja, Sinua me rakastamme ja veisuilla ylistämme.

Totisesti on kohtuullista ylistää autuaaksi Sinua, Jumalansynnyttäjä, aina autuas ja viaton ja meidän Jumalamme Äiti. Me ylistämme Sinua, joka olet kerubeja kunnioitettavampi ja serafeja verrattomasti jalompi, Sinua, puhdas Neitsyt, Sanan synnyttäjä, Sinua, totinen Jumalansynnyttäjä.

Pyhä Jumala, pyhä Väkevä, pyhä Kuolematon, armahda meitä. (Kolmesti)

Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Kaikkein pyhin Kolminaisuus, armahda meitä. Herra, puhdista meidät synneistämme. Valtias, anna anteeksi rikoksemme. Pyhä, tule ja paranna heikkoutemme Sinun nimesi tähden.

Herra, armahda. (Kolmesti)

Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Isä meidän, joka olet taivaissa. Pyhitetty olkoon Sinun nimesi. Tulkoon Sinun valtakuntasi. Tapahtukoon Sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa. Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme. Ja anna meille anteeksi velkamme, niin kuin mekin annamme anteeksi velallisillemme. Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta.

Pappi: Sillä Sinun, Isä, Poika ja Pyhä Henki, on valtakunta, voima ja kunnia nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen.

Lukija: Aamen.

Luetaan tai lauletaan litanian troparit:

Saata, oi Vapahtaja, Sinun palvelijasi sielu lepoon edesmenneiden vanhurskasten henkien kanssa ja kätke hänet autuaalliseen elämään Sinun tykönäsi, oi ihmisiä rakstava.

Sinun lepoosi, oi Herra, jossa kaikki Sinun pyhäsi lepäävät, saata palvelijasi sielu, sillä Sinä olet ainoa, joka ihmisiä rakastat.

Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle.

Sinä olet Jumala, joka menit alas tuonelaan ja päästit vangitut irti kahleista, Sinä itse, oi Vapahtaja, saata lepoon palvelijasi sielu.

Nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Oi ainoa puhdas, viaton Neitsyt, joka neitseellisesti Jumalan synnytit, rukoile pelastusta nukkuneen sielulle.

Jos kanoni luetaan edesmenneen arkun ääressä, edellä olevien tropareiden sijaan lauletaan seuraavat troparit 6. sävelmällä:

Kristus, joka olet ainoa luonnoltasi eläväksi tekevä ja todella hyvyyden tutkimaton syvyys, katso nyt edesmennyt palvelijasi kelvolliseksi valtakuntaasi, sillä Sinä ainoa olet armosta rikas ja kuolematon.

Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Valtiatar, joka synnytit elämän lähteen, maailman Vapahtajan Herran Jeesuksen, rukoile hartaasti, että Hän tekisi edesmenneen palvelijasi osalliseksi loppumattomaan elämään, sillä Sinä ainoa olet kristittyjen tunnustettu auttaja.

Herra, armahda. (12 kertaa)

Jos pappi toimittaa, hän lausuu tropareiden jälkeen ektenian ja lukee rukouksen edesmenneen puolesta, jonka jälkeen lauletaan: Aamen.

Herra, meidän Jumalamme, muista uskossa ja iankaikkisen elämän toivossa edesmennyttä palvelijaasi, veljeämme/sisartamme (nimi). Sinä, joka annat hyvyydessäsi ja ihmisrakkaudessasi anteeksi synnit ja pyyhit pois vääryydet, vapahda ja pelasta hänet, anna anteeksi hänen kaikki syntinsä, jotka hän on vapaasta tahdostaan tai tahtomattaankin tehnyt. Päästä hänet ikuisista kärsimyksistä ja helvetin tulesta ja suo hänen nauttia iankaikkisista hyvyyksistäsi, jotka on valmistettu Sinua rakastaville. Jos hän onkin syntiä tehnyt, ei hän kuitenkaan luopunut Sinusta, vaan horjumatta uskoi Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen, Sinuun, Kolminaisuudessa ylistettävään Jumalaan, ja viimeiseen hengenvetoonsa asti oikeauskoisesti tunnusti Ykseyden Kolminaisuudessa ja Kolminaisuuden Ykseydessä. Ole laupias hänelle ja tekojen asemesta lue hänen uskonsa Sinuun hänen hyväkseen ja armollisesti suo hänelle lepo pyhiesi joukossa. Sillä ei ole ihmistä, joka eläessään ei olisi syntiä tehnyt. Vain Sinä yksin olet synnitön ja Sinun vanhurskautesi on vanhurskaus iankaikkisesti. Sinä yksin olet armon, laupeuden ja ihmisrakkauden Jumala, ja me kunniaa kannamme Sinulle, Isä, Poika ja Pyhä Henki, nyt ja aina ja iankaikkisesti. Aamen.

Lauletaan: Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Herra, armahda. (Kolmesti)

Herra, siunaa.

Lukija: Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, puhtaimman Äitisi ja kaikkien pyhien ihmisten esirukouksien tähden saata lepoon nukkuneen palvelijasi (nimi) sielu ja armahda meitäkin.

Lauletaan: Ole iäti muistettu, iäti muistettu, iäti muistettu.

Papin toimittaessa palvelus päätetään seuraavasti:

Pappi: Se on viisautta.

Lauletaan: Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Herra, armahda. (Kolmesti)

Siunaa.

Pappi lausuu loppusiunauksen: Kuolleista ylösnoussut Kristus, totinen Jumalamme, puhtaimman Äitinsä, pyhien, kunniallisten ja korkeasti kiitettyjen apostolien, jumalankantajien pyhittäjäisiemme ja kaikkien pyhiensä esirukouksien tähden vieköön poismenneen palvelijansa sielun vanhurskaiden asuntoihin, saattakoon hänet lepoon Abrahamin huomaan ja lukekoon vanhurskaiden joukkoon ja meitäkin armahtakoon hyvyydessään ja ihmisrakkaudessaan.

Pappi: Anna, Herra, ikuinen rauha autuaalliseen kuolonuneen nukkuneelle palvelijallesi (nimi) ja suo hänelle iankaikkinen muisto.

Lauletaan: Ole iäti muistettu, iäti muistettu, iäti muistettu.