Lähdekoodi sivulle Kanonit tähtäävät parantavaan kirkkoyhteisöön

''(Oulun hiippakunnan kannanotto Kaleva-lehdessä 3.6.2012)''
----
Sunnuntaina 27.5.2012 julkaistiin Kalevassa, Alakerta – palstalla Turun yliopiston oikeushistorian tutkijatohtorin '''Satu Lidmanin''' kirjoitus, joka koski ortodoksipappien toimituskieltoja. Lidman kyselee kolumnissaan itäisen kristikunnan kirkko-oikeudellisen käytännön suhdetta maamme lainsäädäntöön. Lidman viittaa tekstissään kanoneihin. 

Kanonit ovat kristikunnan vanhin säädöskokoelma, jotka muodostuivat oleellisena osana sitä historiallisten tapahtumien ketjua, jossa kirkon ensimmäisinä vuosisatoina rakennettiin; sen hengellisiä ja järjestykseen liittyviä muotoja. 

Tässä prosessissa ovat suurimman painoarvon saaneet: jakamattoman kirkon seitsemän (7) [[Ekumeeniset kirkolliskokoukset|ekumeenista kirkolliskokousta]]. Ne pidettiin vuosien 325-787 jKr. aikana ja ne joutuivat formuloimaan opillisia näkemyksiä vallitseviin uskonnollisiin virtauksiin nähden. Näiden synodien laatimat säädökset pitävät sisällään dogmaattista aineistoa. Ne sisältävät kirkon keskeisen teologisen ohjelman. Ekumeenisten synodien päätöksissä muun muassa torjutaan uskonnollisten näkemysten moninaisuus ja itsekeskeinen ajattelu kristillisen uskon dogmien suhteen. Yksityisajattelu on toki sallittua, mutta mikäli se ei seuraa kirkon konsiliaarista näkemystä, niin se ei myöskään edusta kirkon virallista kannanottoa. Mainituilla ekumeenisten synodien säädöksillä on yleisortodoksinen, koko kirkkoa koskeva sitovuus, sillä ne osoittavat uskon ykseyden rajoja. 

Kanoneihin luetaan myös paikallisten synodien päätökset, jotka sisältävät lähinnä kirkolliseen järjestykseen ja etiikkaan liittyviä opetuksia. Näiden suhteen on olemassa tulkinnanvaraisuutta. 

Kanonit eivät ole luonteeltaan lakikirja. Niiden säännöt ovat kirkon opettajien mukaan laadittu: ''"sielujen parantamiseksi ja epäjärjestyksen korjaamiseksi."'' Kirkon arkielämään liittyviä ohjeita sovelletaan paikallisten olosuhteiden ja arkisten mahdollisuuksien puitteissa. Ortodoksista kirkkolaivaa ohjataan kanonien, ''"Jumalan todistuksien"'' avulla.  

Ortodoksisen kirkon käsitys pappeudesta liittyy kiinteästi edellä kuvattuun kanoniseen järjestykseen. Pappeus on sakramentti ja kuuluu opillisen elämän piiriin. Pappi on myös vastuussa opettamisesta ja sielunhoitotyöstä, sekä hänen tulee olla kaikin tavoin esimerkillinen kristillisessä elämässä. Tämän vuoksi häntä koskettavat erityisen korkeat hengellis-siveelliset vaatimukset, niin Uudessa testamentissa (1. Tim.3), kuin kanoneissakin. Molemmissa korostetaan pappia käyttäytymään siviilielämässäänkin asiallisesti, pahennusta herättämättä. Papistolta edellytetään esimerkillisyyttä myös avioliitossa. Jos papin avioliitto purkautuu, niin pääsääntö on, ettei papin uutta avioliittoa pidetä hyvänä ratkaisuna. Tähän on tehty tietyissä erityistilanteissa poikkeuksia. Sen sijaan, niin maallikon kuin papinkin jäätyä leskeksi kirkko toivoo, ettei uutta avioliittoa solmittaisi. Näkemys perustuu siihen, että idän kirkko ymmärtää avioliiton sakramentin olevan side, joka kantaa myös yli kuoleman, aina taivasten valtakuntaan saakka.  
Maallikoiden kohdalla kirkko sallii uudelleen avioitumisen mahdollisuuden. 

Tutkijatohtori Satu Lidmanin esille nostama kirkko-oikeudellisen käytännön suhde maamme lainsäädäntöön liittyy siis edellä kuvattuun kokonaisuuteen. Suomen ortodoksinen kirkko on uskonnollinen yhdyskunta. Sillä on maamme uskonnonvapausperiaatteen mukaisesti, oikeus toimia oman opin ja tunnustuksensa mukaisesti. Ortodoksipappien toimituskielloilla ei ole mitään tekemistä syrjinnän tai YK:n ihmisoikeusjulistukseen liittyvän yksilövapauden rajoittamisen kanssa, kuten Lidman kolumnissaan pohtii. Jokainen toimessa oleva Suomen ortodoksisen kirkon pappi on suorittanut joko pappisseminaarin tai ylemmän korkeakoulututkinnon teologisessa tiedekunnassa.  Saadessaan pappisvihkimyksen, he ovat olleet erityisen tietoisia pappeuteen liittyvistä kirkon säännöistä ja asetuksista. Yllätyksiä ei pitäisi näissä asioissa tulla. Koko kirkon kanonisen tradition kantavana näkynä on rakentaa kirkosta, sen monilla eri tasoilla: parantava yhteisö. Tähän kontekstiin on myös kirkollinen ojennusmenettelykin asetettava.  

Laajempaa tutustumista ortodoksisen kirkon kanonisuuteen voi tehdä kirkkomme kunnioitetun piispan, edesmenneen kanonisten asioiden erikoistuntijan, [[Johannes Nikean metropoliitta|Nikean metropoliitta Johanneksen]] väitöskirjan avulla: Helsingin metropoliitta Johannes/ ''Ykseyden ja yhdenmukaisuuden suhde kirkossa ekumeenisten synodien tradition valossa''.

'''Oulun ortodoksisen hiippakunnan kanslia'''

[[Luokka:Hallinto]]