Toiminnot

Ero sivun ”Karjalainen naispappi (AK: 1943)” versioiden välillä

Kohteesta Ortodoksi.net

(Ak: Uusi sivu: thumb|400 px|<center>Aamun Koiton nr. 4/1943 kansilehti</center> Noin 80 vuotta sitten Itä-Karjalassa sotatoimialueella toimivat ortodoksiset sotilaspapit...)
 
 
Rivi 1: Rivi 1:
[[Kuva:AK_04_1943.jpg|thumb|400 px|<center>Aamun Koiton nr. 4/1943 kansilehti</center>]]
+
[[Kuva:Sotilaspappeja02_val.jpg|thumb|400 px|<center><small>Ortodoksisia rintamalle lähetettyjä sotilaspappeja ryhmäkuvassa. Kuvasta löytyy varmaan myös artikkelin kirjoittaja.<br>(Kuva © Valamon luostarin kukavakokoelmista/ ON)</small></center>]][[Kuva:AK_04_1943.jpg|thumb|400 px|<center>Aamun Koiton nr. 4/1943 kansilehti</center>]]
 
Noin 80 vuotta sitten Itä-Karjalassa sotatoimialueella toimivat ortodoksiset sotilaspapit raportoivat Aamun Koiton sivuille tapahtumista ja hankalista kirkollisista oloista ”siellä jossakin”. Tämä kertomus on Äänislinnasta ja päivätty tammikuulle 1943 ja löytyy vuoden 1943 Aamun Koitosta nr. 4.
 
Noin 80 vuotta sitten Itä-Karjalassa sotatoimialueella toimivat ortodoksiset sotilaspapit raportoivat Aamun Koiton sivuille tapahtumista ja hankalista kirkollisista oloista ”siellä jossakin”. Tämä kertomus on Äänislinnasta ja päivätty tammikuulle 1943 ja löytyy vuoden 1943 Aamun Koitosta nr. 4.
  

Nykyinen versio 23. elokuuta 2022 kello 17.15

Ortodoksisia rintamalle lähetettyjä sotilaspappeja ryhmäkuvassa. Kuvasta löytyy varmaan myös artikkelin kirjoittaja.
(Kuva © Valamon luostarin kukavakokoelmista/ ON)
Aamun Koiton nr. 4/1943 kansilehti

Noin 80 vuotta sitten Itä-Karjalassa sotatoimialueella toimivat ortodoksiset sotilaspapit raportoivat Aamun Koiton sivuille tapahtumista ja hankalista kirkollisista oloista ”siellä jossakin”. Tämä kertomus on Äänislinnasta ja päivätty tammikuulle 1943 ja löytyy vuoden 1943 Aamun Koitosta nr. 4.

Karjalainen naispappi

Kun bolsheviikkien toimesta Itä-Karjalan piispat ja papit olivat melkein kaikki joko surmattu tai pantu vankeuteen, joutuivat maallikot itse toimittamaan jumalanpalveluksia ja tyydyttämään siten kansan uskonnollisia tarpeita. Tällaisina pappistehtävien hoitajina on joskus ollut naisiakin ja he ovat olleet esimerkillisiä kristittyjä ja tunteneet kirkollisen rituaalin.

Äänislinnan esikaupunkikylässä elää vieläkin yksi tuollainen naispappi. Anna nimeltään. Kansallisuudeltaan hän on karjalainen ja puhuu verraten hyvin karjalan murretta. Koko elämänsä hän on ollut tunnettu hurskaudestaan. Ennen vallankumousta hän on tehnyt pyhiinvaellusmatkan Jerusalemiin ja käynyt useissa Venäjän luostareissa sekä mm. kaksi kertaa Valamossakin. Bolsheviikkien aikana hän aluksi oli ollut kymmenkunta vuotta lukkarina, mutta kun pappi vietiin vankeuteen, joutui Anna jatkamaan papillisia tehtäviä. Kerran hän on mm. matkustanut Moskovaan presidentti Kalininin puheille kirkkonsa puolesta, kun se aiottiin riistää häneltä pois. Sillä kertaa hän saikin pitää kirkkonsa. Hän omaa ihmeteltävän hyvän muistin. Yksityiskohtaisen tarkasti hän kertoo retkistään ja laulelee matkoilla oppimiaan hengellisiä lauluja. Osaapa hän muutamia Jerusalemissa oppimiaan kreikankielisiä kirkkolauluja. Hyvän muistinsa ansiosta hän osaa myös suuren joukon kirkkojumalanpalveluksia ulkoa ja varsinkin niiden järjestyksen.

Heti suomalaisten valtaantulon jälkeen Anna yhdessä uskonsisartensa kanssa paikallispäällikön luvalla järjesti asuntonsa yhteydessä olevan ison kamarin rukoushuoneeksi. Kaksi seinää tuli ikoneja täyteen, kaikki määrätyssä järjestyksessä. Alttaripöytä koristettiin liinoilla ja kirkkoesineillä joita Anna oli huolellisesti hoitanut ja suojellut.

Sain tilaisuuden olla mukana hänen toimittamassaan jumalanpalveluksessa. Kansaa oli kokoontunut rukoushuone täyteen. Anna sytytti lampukat ikonien edessä, laittoi puhtaan liinan rukouspöydälle ja etsi tarvittavat kirjat. Kansa viritti Annan valmistamia tuohuksia palamaan kynttilänjalkoihin. Kaikkien kasvoilta kuvastui syvä hartaus. Anna aloitti laulavalla äänellä jumalanpalveluksen ja kansa yhtyi hänen lauluunsa. Innokkaasti he lauloivat, neliäänisesti ja verraten kauniisti. Välillä Anna laulavalla äänellä lukee rukouksen ja taas jatkuu yhteinen laulu. Ennen epistolaa Anna ottaa käteensä suitsutusastian ja suitsuttaa ikonien edessä ja lopuksi kansalle, joka silloin painaa päänsä hartaana alas. Suitsutuksen suloinen tuoksu täyttää ilman. Hartain mielin kansa seisoo rukouksessa välillä polvistuen, päät painuvat lattiaan ja kädet tekevät tuon tuostakin hartaan ristinmerkin. Seuraa epistola ja evankeliumi, jotka Anna lukee laulavalla äänellä alkaen matalalta ja nousten ääni sitä mukaa ylöspäin, mikäli lukeminen jatkuu. Evankeliumin jälkeen palvelus jatkuu Annan lukiessa rukouksia ja kansan laulaessa. Lopuksi Anna pitää lyhyen saarnan. Hän puhuu päivän merkityksestä ja viimein ilmoittaa seuraavan jumalanpalveluksen. Tämän jälkeen kaikki käyvät suutelemassa pöydällä olevaa ristiä.

Papisto on Annan luo aina tervetullut ja erikoisen iloinen hän on silloin, jos pappi suostuu toimittamaan jumalanpalveluksen hänen rukoushuoneessaan. Iloisuudellaan ja yksinkertaisella herttaisuudellaan hän on saanut paljon ystäviä. Hänen asuntonsa on vaatimaton, muistuttaen nunnien keljoja. Silmät innosta loistaen hän kertoo menneen ajan kirkoista ja luostareista sekä pyhiinvaellusmatkoistaan. Erikoisen mielellään hän kertoo Jerusalemin matkoistaan ja on iloinen siitä, että Jumala salli hänen nähdä Palestiinan pyhät paikat. Kertomusten välillä hän laulaa kauniilla alttoäänellään oppimiaan hengellisiä tai kirkkolauluja. Hänen läheisyydessään on aina lämmin, hengellinen ilmapiiri ja hänen yksinkertainen uskonnollisuutensa tempaa mukaansa uskonnolle kylmätkin ihmissydämet.

Anna on yksi parhaimpia Itä-Karjalan uskonnollisen kansan edustajia ja ortodoksisen hurskauselämän säilyttäjiä. Tällaisten yksilöjen avulla kristinusko ja sen tavat säilyivät Itä-Karjalassa silloinkin kun kirkon varsinaiset työntekijät, papit, oli melkein kokonaan syrjäytetty omista tehtävistään.

(Tämän Sortavalassa painetun ja ilmestyneen lehden numeron päätoimittajan oli rouva Fiina Saarikoski.)

(Teksti on julkaistu Ortodoksi.netin sivuilla PSHV:n komitean kirjallisella luvalla. Artikkeli on alkuaan julkaistu Aamun Koitossa nr. 4/1943, joka ilmestyi helmikuun 28.päivänä 1943, sivuilla 58-59 [10-11].)