Toiminnot

Kesän 2012 praasniekat

Kohteesta Ortodoksi.net

Versio hetkellä 15. toukokuuta 2012 kello 08.19 – tehnyt X8 (keskustelu | muokkaukset)

Tähän listaan on tarkoitus kerätä kaikki Suomen ortodoksisen kirkon piirissä kesäaikaan 2012 tapahtuvat kirkolliset juhlat, kuten praasniekat, suuremmat ja juhlalliset ristisaatot, kirkkojen vuosipäivät (esim. 50 v, 100 v, jne.) sekä muut suuremmat yhteiset juhlat.


Jos huomaat listassa virheen tai puutteen, ilmoita siitä meillekin oheisesta linkistä aukeavalla palautteella:
-> Palaute

Praasniekka on pyhäkön ja samalla koko seurakunnan juhlapäivä. Suomessa kesä on suorastaan praasniekkojen ruuhka-aikaa.

Usein praasniekkaan liittyy edellisenä päivänä toimitettava ehtoopalvelus tai vigilia ja vedenpyhitys liturgian yhteydessä. Varmista palveluksien ja mahdollisen muun ohjelman tarkka aikataulu vaikkapa kyseisen seurakunnan nettisivuilta. Seurakunta on suluissa paikkakunnan jälkeen.

(listaa ei ole kaikilta osin tarkistettu, koska kaikki seurakunnat eivät ole halunneet jostain syystä ilmoittaa tietoja juhlista ja siksi siinä saattaa olla virheitä ja puutteita, sinisellä merkityt ovat seurakunnan tai järjestävän tahon varmistamia, osa tiedoista kerätty internetistä, tarkista tiedot seurakunnan omilta sivuilta)

Toukokuu

  • 8.5. Johannes Teologi
    • Arkkipiispan kotikirkko (Kuopio)
  • 17.5. Helatorstai, Kristuksen taivaaseen astuminen
    • Huhus (Ilomantsi)
    • Kontiolahti (Joensuu)
    • Vantaa, Tikkurila (Helsinki)
    • Heinola (Lahti)
  • 27.5. Johannes Venäläinen
    • Pyhän Johannes Venäläisen tsasounan praasniekka lauantaina 26.5.2012 klo 9:30. Osoite: Nopanperäntie 586, Viljakkala. www.tsasouna.fi
  • 27.5. Helluntai, Pyhän Kolminaisuuden päivä
    • Helsingin Kolminaisuuden kirkko,
    • Kitee (Joensuu),
    • Lahti,
    • Lapinlahden Alapitkä (Iisalmi)
      • Stroitsanpäivän pruasniekka. La 26.5. klo 18 vigilia ja tsuajutarjoilu.
      • Su 27.5. klo 9 liturgia ja vedenpyhitys sekä ruokailu ja tsasounan 60-vuotisjuhla koululla palveluksen jälkeen.
    • Lintulan luostari,
    • Oulu,
    • Valtimo (Nurmes)
    • Nellim (Inari, Lappi)
  • 28.5. Pyhä Henki
    • Outokumpu (Taipale)

Kesäkuu

  • 3.6. Kaikkien pyhien sunnuntai
    • Parppeinvaara (Ilomantsi),
    • Lapinlahti (Iisalmi)
      • La 2.6. klo 18 vigilia ja su 3.6. klo 9 liturgia ja vedenpyhitys sekä kirkkokahvit
    • Lohjan Metsola (Helsinki)
  • 12.6. Arseni Konevitsalainen
    • Haukiputaan Martinniemi (Oulu),
    • Keitele (Kuopio),
    • Saarijärvi (Jyväskylä)
  • 24.6. Johannes Kastaja
    • Kemi (Oulu),
    • Nilsiä (Kuopio),
    • Parikkala (Lappeenranta),
    • Polvijärvi (Taipale),
    • Honkavaara (Joensuu),
    • Valamon hautausmaan tsasouna,
    • Valtimon Rasimäki (Nurmes),
    • Vesanto (Rautalampi)
  • 26.6. Tihvinäläinen Jumalanäidin ikoni
    • Viinijärvi (Taipale)
  • 28.6. Sergei ja Herman Valamolaiset
    • Valamo: Pyhittäjäisien Sergei ja Herman Valamolaisten muistopäivä
  • 29.6. Apostolit Pietari ja Paavali
    • Hamina
    • Hattuvaara (Ilomantsi),
    • Visulahti (Mikkeli)
      • to 28.6. klo 18 vigilia, pe 29.6. klo 9 vedenpyhitys ja liturgia
    • Nurmes,
    • Puroniemi (ONL),
    • Saariselkä (Lappi),
    • Sukeva (Iisalmi)
      • Pe 29.6. klo 9 liturgia ja vedenpyhitys sekä kirkkokahvit. Uusien kullattujen ristien siunaaminen.
    • Tornio (Oulu),
    • Tuusniemi (Kuopio)
    • Pielavesi (Kuopio)

Heinäkuu

  • 1.7. Valamon kukkien päivä
    • Valamo
      • Valamon luostarin perinteisellä luontoretkellä tutustutaan lähimetsän ja rannan kasveihin sekä tarkkaillaan hyönteisiä ja lintuja. Lisäksi kuljetaan tänä vuonna 100 vuotta täyttävän luostarin kuusikujan läpi. Vuoden teemalajina on Luhtalemmikki. Luonto-oppaina biologit Jorma Aho ja Leena Pulkkinen. Kokoontuminen klo 14 luostarin vastaanottokeskuksen edessä. Retki on maksuton. Varaa luontoon sopiva vaatetus ja kosteaan maastoon sopivat jalkineet. Lisätietoja retkestä: Erkki Vesterinen, puh. 040 547 3898.
  • 4.7. Andrei Rublev
    • Sotkamon Petäjävaara (Kajaani)
  • 8.7. Kazanilainen Jumalanäidin ikoni
    • Järvenpää (Helsinki),
    • Loviisa (Kotka)
  • 10.7. Konevitsalainen Jumalanäidin ikoni
    • Lontsinniemi (Lieksa)
    • Valamo: Jumalansynnyttäjän Konevitsalaisen ihmeitätekevän ikonin juhla, ristisaatto Lintulaan
  • 19.7. Serafim Sarovilainen
    • Lapua (Vaasa)
  • 17.- 19.7. Iljan ristisaatto
    • Ristisaatto Elian praasniekkaan Koverosta – Sonkajaranta – Sonkaja – Elian kirkkoon Ilomantsiin
  • 20.7. Profeetta Elia
    • Helsingin hautausmaan kirkko,
    • Ilomantsi
    • Juuka (Nurmes),
    • Lieksa,
    • Polvijärven Sotkuma (Taipale),
    • Tervo (Rautalampi)
    • Pyhäsalmi (Kiuruvesi)
      • Pe 20.7. klo 10 Liturgia ja vedenpyhitys, 50–vuotispruasniekka
  • 21.7. Evakon pruasniekka
    • Iisalmi
      • La 21.7.: klo 10 toritapahtuma, aamuhartaus sekä ohjelmaa ja piirakkatori Iisalmen torilla; klo 12.30 pruasniekkajuhla Nuorisotalo; klo 15 seminaari, Evakkokeskus; klo 18 vigilia Pr. Elian kirkko; klo 19.30 näytelmä, Evakon teatteri, Evakkokeskus
      • Su 22.7.: klo 8.45 litania ja seppeleenlasku Karjalaan jääneiden muistopaadella; klo 9 liturgia Pr. Elian kirkko; klo 10.30 ristisaatto ja vedenpyhitys Paloisvirta; klo 11.15 kirkkokahvit, Pr. Elian kirkko
  • 22.7. Magdalan Maria
    • Hanko (Helsinki)
  • 24.7. Marttyyrit Boris ja Gleb
    • Inarin Keväjärvi (Lappi)
  • 25.7. Herran äidinäiti Anna
    • Kaunisniemi (Helsinki)
  • 26.7. Pyhittäjämarttyyri Paraskeva
    • Lintulan luontopolun tsasouna
  • 29.7. Kaikki Valamon pyhät
    • Valamon vanha kirkko

Elokuu

  • 31.7.- 1.8. Kunniallisen ja eläväksitekevän ristin esiintuominen
    • Lapinlahden Alapitkä
      • Ti 31.7. klo 18 vigilia; Ke 1.8. klo 7 liturgia. Liturgian jälkeen aamiainen ja ristisaatto lähtee kävellen kohti Pajujärveä. Piispa Arsenin kotona Mäntyrinteellä lounas ja vedenpyhitys. Pajujärveltä ristisaatto kulkee kohti Alapitkän tsasounaa, jossa ehtoopalvelus ja iltatee. Ristisaatto kulkee kauniin luonnon keskellä, vanhaa tietä pitkin ja matkan varrella on useita rukous- ja laevähdyshetkiä sekä tarjolla juotavaa. Ristisaaton ruokailut ja huoltopalvelut 20 eur. Mukaan voi ottaa myös omat eväät. Ilmoittautumiset ruokailuja varten 29.7. mennessä puh. 017-817441.
  • 6.8. Kristuksen kirkastuminen
    • Kajaani,
    • Nivalan Karvoskylä (Kiuruvesi)
      • La 4.8. klo 18 Ehtoopalvelus ja iltajuhla, pruasniekka
      • Su 5.8. klo 10 Liturgia ja vedenpyhitys, ruokailu, Karvoskylän kirkon ja Kytökylän sekä Pyhäsalmen tsasounan yhteinen 50-vuotisjuhla
    • Lieksan Kirkkopuisto,
    • Maaningan Käärmelahti (Kuopio),
    • Porvoo (Helsinki),
    • Valamon pääkirkko,
    • Viitasaari (Jyväskylä)
    • Saarivaara (Tuupovaara / Joensuu)
  • 7.8. Valamolainen Jumalanäidin ikoni
    • Valamo: Jumalansynnyttäjän Valamolaisen ihmeitätekevän ikonin juhla
  • 9.8. Herman Alaskalainen
    • Espoon Tapiola (Helsinki),
    • Valamon hautausmaan tsasouna
    • Vehmersalmi (Kuopio)
    • Kovero (Joensuu)
  • 15.8. Jumalanäidin kuolonuneen nukkuminen
    • Vuonisjärvi (Lieksa),
    • Sonkajärvi (Iisalmi)
      • La 18.8. klo 18 vigialia ja tsuajutarjoilu; su 19.8. klo 9 liturgia ja vedenpyhitys sekä kirkkokahvit.
    • Uspenskin katedraali (Helsinki),
    • Kotkan Langinkoski,
    • Siilinjärven Toivala (Kuopio),
    • Äänekoski (Jyväskylä)
  • 16.8. Käsittätehty Kristus -ikoni
    • Heinävaara ja Tuupovaara (Joensuu)
  • 29.8. Johannes Kastajan mestaus
    • Ahvenisto (Hämeenlinna)
  • 30.8. Aleksanteri Syväriläinen
    • Mellunmäki (Helsinki),
    • Kaavin Luikonlahti (Kuopio),
    • Harjujärvenkylä (Mikkeli)
    • Tohmajärvi (Joensuu)

Syyskuu

  • 1.9. Sofian praasniekka
    • Kulttuurikeskus Sofia: Pyhän Viisauden kappelin temppelijuhla Helsingin Vuosaaressa. Ohjelmassa mm. liturgia ja vedenpyhitys sekä lounas ja musiikkiohjelmaa.
  • 5.9. Profeetta Sakarias ja vanhurskas Elisabet
    • Savonlinna (Varkaus)
  • 6.9. Ylienkeli Mikael
    • Summassaari (Jyväskylä)
  • 8.9. Jumalanäidin syntymäjuhla
    • Mutalahti (Ilomantsi),
    • Kausala (Lahti)
    • Pieksämäki (Mikkeli)
    • Karstula (Jyväskylä)
    • Kytökylä, Haapavesi (Kiuruvesi)
      • Pe 7.9. klo 18 Juhlavigilia
      • La 8.9. klo 10 Vedenpyhitys ja liturgia, 50 –vuotispruasniekka
  • 11.9. Sergei ja Herman Valamolaiset
    • Valamo: Pyhittäjäisien Sergei ja Herman Valamolaisten pyhäinjäännösten palautus Novgorodista Valamoon v. 1163, talvikirkon temppelijuhla
  • 14.9. Ristin ylentäminen
    • Kouvola (Hamina)
    • Sonkaja (Ilomantsi)
    • Joensuun hautausmaan tsasouna
    • Pyhäkankaan leirikeskus (Jyväskylä)
    • Haatala, Maaninka (Kuopio)
    • Salon tsasouna
  • 28.-29.9. Porin kirkon 10-vuotisjuhlat
    • pe 28.9. ehtoopalvelus ja la 29.9. liturgia, vedenpyhitys, ristisaatto. Palveluksen jälkeen juhla Teologin salissa. Porin Seudun Tiistaiseuran 50-vuotishistoriikki julkaistaan.