Lapsiystävällinen juhla (opetuspuhe)

Jumalansynnyttäjä temppeliin käymisen juhlaa kutsutaan myös kaikkein lapsellisimmaksi juhlaksi. Miksi ja mistä se muistuttaakaan meitä aikuisia?

Lapsi kirkossa
(Kuva © Ortodoksi.net / HAP)

Vanhassa kirkollisessa ymmärryksessä uskonnollinen elämä alkoi täyspainoisesti vasta 30-vuotiaana. Siksi pappien oli ainakin aiemmin tapana aloittaa työnsä seurakunnan paimenena vasta tuossa iässä. Tuossa iässä ihminen saavuttaa mielen ja sielun kypsyyden. Kolmenkymmenen vuoden ikä oli myös julkiseen palveluun astumisen ikä. Muistathan, että pyhä Johannes Edelläkävijä (Kastaja) alkoi saarnata ja Jeesus Kristus alkoi opettaa ja julistaa Totuutta tuossa iässä. Ennen tuota ikää ihmistä ei pidetty – ainakaan aiemmin – täysin kehittyneenä, ei vakiintuneena eikä aina täysin ymmärrettävänä.

Jumalansynnyttäjän temppeliin käymisen juhla osoittaa meille toisin: Lapsen sisäinen maailma voi olla rikkaampi hengellisessä mielessä kuin aikuisen. Itse asiassa pyhän Johannes Edelläkävijän esimerkki jo puhui tästä: Hän lepäsi äitinsä kohdussa, kun pyhä Neitsyt Maria tuli käymään hänen sukulaisensa Elisabetin luona. Ajattele: Lapsi kohdussa tunsi Vapahtajan äidin. Näin ollen lapsuuden osoitetaan olevan pyhitetty.

Ensimmäiset kristityt marttyyrit olivat myös lapsia – Beetlehemin pienokaisia. Autuas Theofylast Ohridilainen kirjoittaa tuosta tapahtumasta. Nuo pienokaiset olivat puhtaita, joilla ei ollut henkilökohtaisia syntejä ja heidän puhtautensa mahdollisti heidän nousemisensa marttyyriuteen. Siksi kirkko on tehnyt päätelmän: Kaikki eivät ole marttyyrien kruunun arvoisia – heidän pitäisi olla sisäiseltä puhtaudeltaan noiden pienokaisten kaltaisia.

Muistatteko, kun apostolit väittelivät ja kysyivät: Kuka on suurin taivaan valtakunnassa? Silloin Kristus laittoi heidän eteensä lapsen ja sanoi:

”Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan.” (Matt.18:3)

Olemme pian joulun syntymäjuhlassa. Syntymätapahtuma kertoo itsekin lapsuuden pyhästä puhtaudesta. Miksi Jumala ilmestyy maailmaamme pienenä lapsena? Autuas Augustinus tarjosi tälle selityksen: Me olemme liian täynnä syntisyyttä kompleksisuuksissamme ja huonoissa tavoissamme. Synti on päällämme niin paksuna kerroksena, ettemme enää tunne syntisyyttämme. Mutta Vapahtajamme kasvojen edessä, Hänen, joka tuli lapseksi, ollen samalla iänikuinen Jumala, me vapisemme – ja tämä syntien kuori murtuu ja alamme olla tietoisia siitä, kuinka syntisiä oikeastaan olemmekaan.

Ja Jumalanäiti – vielä lapsi – ei vain astu temppeliin. Mietipä: Hänet vietiin Kaikkein pyhimpään – jonne kenelläkään ylipappia lukuun ottamatta ei ollut oikeutta mennä. Ja hänkin sai mennä sinne siis vain kerran vuodessa. Ylipappi astui sisään pelolla, toimittaakseen tietyt rituaalit ja lähti sieltä pelolla, koska sinne ei ollut mahdollista jäädä, kuten Aaronin poikien (3.Moos.): Heidät poltettiin – jumalallinen tuli tuhosi heidät. Se oli rangaistus heidän väärästä teostaan. Ja nyt ylipappi inspiraation vaikutuksesta johti tämän tyttölapsen tähän pyhään paikkaan. Se on samalla kuva lapsuuden pyhyydestä. Lapsuus on siveyden tila, se on puhtautta, ennen kaikkea puhtautta kaikesta pahasta, jota muodostuu ajan myötä ihmisen elämässä, aina lapsuudesta alkaen. Niinpä sanotaan: ”Nuoruudessa monet intohimot taistelevat minua vastaan, mutta lapsuudessa ihminen on vielä vapaa näistä intohimoista.”

Jumalansynnyttäjän temppeliinkäynti on symbolinen tapahtuma, koska Neitsyt Maria oli pyhitetty jo äidin kohdussa – pyhät isät vakuuttavat asian olevan näin. Ortodoksit eivät tunnusta Neitsyt Marian puhdasta sikiämistä, mutta tiedämme, että pyhittyminen äidin kohdussa on mahdollista. Raamattu kertoo tämän asian monista Vanhan testamentin profeetoista. Neitsyt Maria oli myös pyhitetty äitinsä kohdussa. Niinpä ylienkeli Gabriel, joka ilmestyi hänelle, sanoi: ”Terve, armoitettu!” tai kuten se Raamatun nykykäännöksessä kuuluu (Luuk.1:28):

”Ole tervehditty, Maria, sinä armon saanut! Herra kanssasi!”

Ja myöhemmin on ollut puhtaita sieluja niin, että he tunsivat Jumalan ennen syntymäänsä, kuten esimerkiksi pyhä Sergei Radonežilainen, joka julisti Pyhän Kolminaisuuden kunniaa äitinsä kohdusta äidin ollessa liturgiassa.

Miksi tämä juhla, joka kunnioittaa lapsuuden pyhyyttä, on niin tärkeä meille aikuisille? Siksi, että muistaisimme meidänkin olleen kerran kuin enkeleitä. Enkeli on hepreaksi ”kruph” ja arameaksi ”kruphya”, jotka tarkoittavat ”kuin lapsia”. Raamatun tutkija, eksegeetti, selittää, että tämän vuoksi kerubit ovat kuvatut lapsenkasvoisina. Jehovan todistajille kaikilla enkeleillä on parta heidän julkaisuissaan, koska he näin korostavat enkelien lihaksikkuutta ja voimaa, mutta oman Kirkomme Traditiossa he ovat puhtaita pienokaisia. Tällainen tulkinta perustuu Raamatun teksteihin.

Kun Kristus sanoo ”tule lasten kaltaisiksi” ja viittaa siis lapseen, Hänen sanansa voidaan myös kääntää ”tulemaan enkelten kaltaisiksi” – loppujen lopuksi Hänhän puhui arameaa ja käytti siis sanaa ”kruphya”.

Kun asiat ovat vaikeita aikuiselle, anna hänen muistella joitain kirkkaita hetkiä lapsuudesta, hetkiä, joihin liittyi uskonnollinen kokemus. Tällainen muisto auttaa häntä raapaisemaan synnin aiheuttamaa kypsyytensä kuorta ja tuntemaan itsensä hieman lapseksi – Jumalan lapseksi – Luojansa edessä.

Älkäämme unohtako lapsuuden pyhää puhtautta ja kumarrettavaa Neitsyttä, joka astuu Kaikkein Pyhimpään.

(Teksti on alun perin rovasti 'Oleg Tenjajevin kirjoittamasta opetuspuheesta ”Самый детский праздник” Ortodoksi.netin vapaasti ja olosuhteisiimme soveltuen suomentama.)