Toiminnot

Liturgiset vaatteet

Kohteesta Ortodoksi.net

Versio hetkellä 19. toukokuuta 2014 kello 10.31 – tehnyt Hannu (keskustelu | muokkaukset)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)
Suuri omofori (© Pyykkönen)
Pieni omofori (© Pyykkönen)
Arkkipiispa Leo pukeutuneena pieneen omoforiin (© Pyykkönen)
Piispa Arseni pukeutuneena vyöhön (© Pyykkönen)
Vyö (© Pyykkönen)
Hihat (© Pyykkönen)

Jumalanpalvelustekstiileiden käyttöä voidaan pitää suhteellisen yhtenäisenä ortodoksisessa kirkossa. Jumalanpalvelusvaatteiden käytölle löytyy useampia merkityksiä. Ensinnäkin kirkkorakennuksen tavoin liturgiset vaatteet ja muut tekstiilit kuvaavat Jumalan valtakunnan kauneutta. Toiseksi, jumalanpalvelusvaatteet kuvaavat tietynlaista pysyväisyyttä, johon eivät alati muuttuvat maalliset ja katoavaiset muotivirtaukset voi vaikuttaa. Kolmanneksi nämä vaatteet erottavat jumalanpalvelusten toimittajat muista läsnäolijoista ja samalla kuvaavat heidän tehtäväänsä jumalanpalveluksessa.(1

Kun pappi pukeutuu jumalanpalveluspukuun, niin hän ei edusta enää itseään, vaan hän erottautuu palvelemaan Kristusta ja toisaalta myöskin edustamaan Kristusta. Jumalanpalvelusvaatteisiin pukeutunut henkilö näkyy meidän silmissämme uudenlaisena ihmisenä, jonka inhimillisiä vajavuuksia emme ajattele samalla tavoin. Pukeutuminen jumalanpalvelusvaatteisiin vaikuttaa sekä pukeutujaan (2, että niihin ihmisiin, joiden edessä seisojana hän jumalanpalveluksessa toimii. Asiaa voi ajatella myös käänteisesti sillä tavoin, että likaiset tai muutoin huonokuntoiset jumalanpalveluspuvut voivat kääntää kaiken epäedustavaksi. Tämän vuoksi kirkkorakennuksen kuntoon ja yleisilmeeseen tulisi kaikessa kiinnittää erityistä huomiota. Ortodoksista kirkkorakennus on yleensä erityisen kaunis ja koristeellinen. Joidenkin muiden kuin ortodoksien silmissä tuo koristeellisuus ja kauneus nähdään myös kielteisenä ja tarpeettomana asiana ja usein kuuleekin sanottavan, että ”ei Jumala tarvitse tuollaista koristeellisuutta”. Isä Alexander Schmemann on pohtinut liturgiaan ja kirkkorakennukseen liittyvää kauneutta ja sanookin tästä hyvin osuvasti:

”Liturgia on ennen kaikkea niiden iloinen kokoontuminen, joiden on määrä tavata ylösnoussut Herra ja astua Hänen kanssaan häähuoneeseen. Juuri tätä odotuksen iloa ja ilon odotusta ilmaisevat laulu, jumalanpalvelusmenot ja –puvut, suitsutus ja koko tuo liturgian ”kauneus”, joka niin usein on tuomittu tarpeettomana, jopa synnillisenä.
Tarpeetonta se tosiaan on, sillä olemme ”tarpeellisen tuolla puolen”. Kauneus ei ole koskaan tarpeellista, toiminnallista tai hyödyllistä. Kun odottaessamme meille rakasta ihmistä panemme pöydälle kauniin liinan ja koristamme sen kynttilöin ja kukin, emme tee sitä siksi, että se olisi tarpeellista vaan rakkaudesta. Kirkko on odotusta ja iloa. Se on ortodoksisen perinteen mukaan taivas maan päällä. –Ja ilon sakramenttia toimittava pappi esiintyy kauniissa pyhissä vaatteissa, koska hän pukeutuu Jumalan valtakunnan kunniaan, koska ihmisenkin hahmossa ilmestyessään Jumala ilmestyy kunniassa.” (3


Jumalanpalveluspukujen käytön voi todellakin tiivistää kuitenkin kauneuteen, jota ei tule ymmärtää vain ulkoisena kauneutena, jonka tarkoituksena on vain miellyttää ja liikuttaa ihmistä. Ne kuvaavat paratiisin kauneutta, Jumalan valtakunnan loistoa, jonka Kristus rinnastaa opetuksessaan myös hääjuhlaan. Tämä periaate ei liity vain tekstiileihin, vaan todellakin myös kirkkomusiikkiin, ikonitaiteeseen, sakraaliesineisiin ja koko kirkkoarkkitehtuuriin. Tämän vuoksi on selvää, että tuohon juhlaan myös pukeudutaan kauniilla ja arvokkaalla tavalla. Tämä syvällinen jumalanpalveluspukujen ja toisaalta koko kirkon kaunistamisen teologinen viisaus tulee esille profeetta Jesajan sanoissa:

”Minä riemuitsen Herrasta, minä iloitsen Jumalastani! Hän pukee minun ylleni pelastuksen vaatteet, hän kietoo minut vanhurskauden viittaa, niin että olen kuin sulhanen, joka laskee hiuksilleen juhlapäähineen, tai kuin morsian, joka koristautuu kauneimpiinsa”. (Jes. 61:10)

Historiaa

Ortodoksinen liturginen elämä on luonteeltaan mystistä ja siksi monia asioita ei edes yritetä selittää puhtaasti historiallisilla faktoilla. Lähes kaikki liittyy Kristukseen ja teologiaa lähtökohdat ovat taivaallisemmassa ulottuvuudessa joka on aina myös mystistä. Tämän vuoksi liturgisia asioita on esimerkiksi bysanttilaisella ajalla enemmänkin tulkittu, kommentoitu ja niihin on monesti liitetty symbolisia selityksiä. Tuohon aikaan kiinnostusta esimerkiksi jumalanpalveluspukujen historiaan ei ole liiemmin ollut ja siksi näiden vaatteiden kehityshistoriaa ei ole ollut niin helppo tutkia. Jo aiemmin on jo todettu, että historia auttaa meitä ymmärtämään tätä päivää, jolloin kaikki asiat pystytään perustelemaan myös muulla tavoin kuin pelkästään symbolisin selityksin.

Kirkon varhaisilta vuosilta ei löydy suoria viittauksia erillisten jumalanpalveluspukujen käytöstä. Puvut eivät siis siirtyneet suoraan juutalaisesta temppelipalveluksesta, vaikka tällaisiakin olettamuksia on esitetty. Toisen Mooseksen kirjan 28. Luku kuvailee pappien pukuja ja erikseen mainitaan rintakilpi, efodi-kasukka, viitta, kirjottu paita, turbaani ja kangasvyö. (4 Nämä edellä mainitut vaatekappaleet olivat kuitenkin ulkoisesti hyvin loisteliaita ja arvokkaita. On vaikea kuvitella, että kristityillä olisi edes ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia käyttää tämänkaltaisia vaatteita. Kristittyjä vainottiin ja jumalanpalvelusten toimittamisen puitteet olivat kaikin puolin vaatimattomat. Varhaiskristillinen jumalanpalveluselämä ei saanut muutoinkaan vaikutteita niinkään juutalaisesta temppelipalveluksesta, vaan ulkoisesti paljon yksinkertaisemmasta synagogapalveluksesta. (5

Me emme voi kuitenkaan kieltää jumalanpalveluspukujen teologista kytköstä Vanhaan Testamenttiin ja juutalaiseen temppelipalvelukseen. Tämä seikka alkoi korostumaan entistä enemmän, kun pukuihin alettiin liittää raamatullista symboliikkaa. (6 Tähän asiaan palaamme vielä myöhemmin. Yleisesti voidaan todeta, että ensimmäisinä vuosisatoina jumalanpalveluksen toimittajat pukeutuivat yleisesti käytössä olleisiin vaatteisiin, mutta ne oli kuitenkin varattu jumalanpalveluksia varten, jolloin niitä ei käytetty esimerkiksi arkivaatteina. (7 Jumalanpalveluksissa käytettiin pääsääntöisesti valkoisia ja puhtaita vaatteita, jotka kuvasivat samalla pyhyyttä ja puhtautta. Tältä osin tietysti löydämme yhteyden juutalaiseen temppelipalvelukseen, sillä sielläkään papit eivät saaneet toimittaa jumalanpalvelusta tavallisissa vaatteissa. Liturgisia vaatteita ei keksitty täysin tyhjästä, vaan niillä oli selvä yhteys sen ajan pukeutumiseen.

Ensimmäiset maininnat erillisestä liturgisesta vaatteesta ovat 300-luvun alkupuolelta. Vuodelta 330 on maininta, jossa kerrotaan keisari Konstantinuksen lahjoittaneen kultakirjoillun puvun Jerusalemiin, joka oli varattu nimenomaan piispalle pääsiäisen kastejumalanpalvelusta varten. (8 Lännestä löytyy maininta Rooman piispa Sylvesteristä (paavina 314-335), joka antoi diakoneille ohjeeksi käyttää jumalanpalveluksessa albaa (tunica dalmatica). (9 300-luvun jälkipuoliskolla kokoontunut Laodikean synodissa oli määritelty jo se, että alempaan kleerukseen kuuluvat eivät saaneet kantaa oraria. (10

Bysantissa jumalanpalvelusvaatteiden kehitys oli yhteydessä siihen, että papisto laskettiin osaksi keisarikunnan virkamiehistöä, joka joutui asemansa puolesta käyttämään tietynlaisia vaatteita. Ei ollut näet soveliasta, että keisarin virkamiehet olisivat pukeutuneet tavallisesti ja lisäksi laki vaati, että vikamiesten tuli pukeutua asemansa mukaisesti. (11 Olemme jo aiemmin todenneet, että kristinuskon virallistaminen antoi kirkolle aivan uuden vapauden toimia, mutta samanaikaisesti virallinen asema pakotti kirkon asettumaan tietynlaiseen muottiin. Lisäksi tätä virallisuutta pyrittiin yhdenmukaistamaan koko keisarikunnan alueella. Kaiken kaikkiaan Bysantissa kirkon ja valtion suhde oli poikkeuksellinen ja synerginen, jonka vuoksi myös vaatetuksessa oli paljon rinnakkaisuuksia.

Jumalanpalveluspukujen käyttö näyttäisi olleen pyhän Germanos Konstantinopolilaisen aikaan (n. 715) jo pitkälti samankaltainen kuin nykyisin. Hän mainitsee diakonin kohdalla stikarin ja orarin. Papilla taas oli stikari, epitrakiili, vyö ja feloni. Piispa taas käytti edellä kuvattujen papin vaatteiden lisäksi omoforia. Huomioitavaa on, että Germanos ei mainitse kenenkään kohdalla mitään hihojen käytöstä. Hihat saattoivat olla vakiintuneet maalliseen tai jopa kirkolliseen pukeutumiseen, mutta Germanos ei nähnyt niissä vielä erityisen suurta liturgista arvoa tai symbolista merkitystä. Huomionarvoista on myös se, että piispan kohdalla ei ole myöskään mitään mainintaa sakkoksesta, epigonaatiosta, mitrasta, sauvasta, dikiristä, trikiristä tai kotkanmatosta. (12 Tätä edellä mainittua varhaisempaa pukeutumissääntöä tukee esimerkiksi Jaakobin liturgian toimittamiseen liittyvä ohjeistus:

”Piispa ei pukeudu sakkokseen vaan papilliseen feloniin, ja sen ylle hän pukee suuren omoforin ja pitää sen päällään palveluksen loppuun saakka. Piispa ei myöskään käytä ristiä, enkolpionia eikä mitraa. Dikiriä ja trikiriä sekä kotkamattoja ei myöskään käytetä, mutta kylläkin piispansauvaa ilman peitettä.” (13


Eräs jumalanpalvelusvaatteiden perusperiaatteista on ollut se, että niiden määrä lisääntyy pappeuden eri asteiden myötä. Tunnusomaisimmat puvut ovat diakonilla stikari, papilla feloni ja piispalla omofori (sakkosta ei käytetty vielä ensimmäisellä vuosituhannella). Käytännössä piispa pukee päällensä ensimmäisenä stikarin, sitten felonin ja viimeisenä omoforin. Kuten edellä on jo mainittu, niin piispat pukeutuivat vielä ensimmäisellä vuosituhannella feloniin, eivätkä sakkokseen, jonka käyttö yleistyi vasta 1000 - luvun taitteen jälkeen. Alunperin sakkos oli pelkästään Konstantinopolin patriarkan käyttämä vaate. Yleisesti voidaan sanoa, että muutkin pukeutumiseen ja kirkollisen hierarkiaan ulkoisista tunnusmerkkeihin liittyvistä asioista kokivat voimakkaamman kehityksen Bysantissa vasta 1100-1300 – luvulla. Tämän lisäksi omana lukuna voidaan pitää 1600-1800-luvun Venäjää, josta olemme saaneet paljon vaikutteita myös Suomeen.

isä Andrei Verikov


Viitteet

1) Cheslyn Jones, Geoffrey Wainwright,. Edward Yarnold (eds.) 1992, s. 546.
2) Eräs pappi muisteli, kuinka alttariapulaisena toimineet pojat kokivat lähes täydellisen muutoksen pukeutuessaan stikariin. Pukeutumisen myötä he suhtautuivat omaan tehtäväänsä aivan uudella tavalla ja nuoresta iästään huolimatta he käyttäytyivät kirkossa hyvin asiallisesti.
3) Schmemann 1974, s.34-35.
4) 2.Moos. 28:2-4. ”Teetä Aaronille pyhät vaatteet, jotka ovat hänelle kunniaksi ja kaunistukseksi. –Heidän on tehtävä seuraavat vaatteet: rintakilpi, efodi-kasukka, viitta, kirjottu paita, turbaani ja kangasvyö.” Pukeutumisohjeiden lopussa mainitaan seuraavasti: ”Aaronilla ja hänen pojillaan tulee olla ne yllään, kun he menevät pyhäkkötelttaan tai kun he astuvat alttarin ääreen suorittamaan pyhiä palvelustehtäviään.” (2.Moos. 28:43)
5) Chrysostomos 1981, s.19.
6) Lännessä Karolingisen renessanssin aikana noin vuonna 850 Mainzin arkkipiispa Rabanus Maurus esitti ensimmäisenä teesinsä siitä, että kristittyjen liturgiset vaatteet oli tehty Mooseksen lain sääntöjä mukaillen. (Chrysostomos 1981, s.27)
7) Kucharek 1971, 236.
8) Kucharek 1971, 235.
9) Chrysostomos 1981, s. 35.
10) West 2013, s.60.
11) West 2013, s. 61.
12) Chrysostomos 1981, s. 31.
13) Jaakobin liturgia, 1989, s.7-8.