Toiminnot

Neilos Askeetti

Kohteesta Ortodoksi.net

Versio hetkellä 13. toukokuuta 2009 kello 20.08 – tehnyt Hannu (keskustelu | muokkaukset)
Tiedosto:Neilos01.jpg
Neilos Askeetti
(kuva © Pyykkönen)

Filokalian ensimmäisessä osassa kokonaan rukoukselle on omistettu munkki Euagrioksen 153 kohtaa käsittävä opetus ”Rukouksesta”. Euagrios oli kasvanut Kappadokian suurten kirkkoisien Basileios Suuren ja Gregorios Teologin vaikutuspiirissä ja palveli pyhän Gregorioksen diakonina Konstantinopolissa tämän patriarkaattikautena. Euagrios sekaantui kuitenkin origeneslaisriitoihin ja puolusti mm. Origeneen opetusta sielujen ennalta olemisesta. Niinpä hänet julistettiin kuolemansa jälkeen V kirkolliskokouksessa vuonna 553 harhaoppiseksi yhdessä Origeneen kanssa. Harhaoppiset näkemykset eivät kuitenkaan heijastu hänen arvokkaista kilvoituselämää käsittelevistä teksteistään. Niitä ei tahdottu painaa unholaan, ja jotteivät munkit niitä karttaisi, niitä kopioitiin edelleen Neilos Askeetin nimellä. Euagrios vietti elämänsä viimeiset 17 vuotta erakkona Egyptissä. Voidaankin sanoa, että hänen opetuksissaan tiivistyy Egyptin isien opetus rukouksesta. Rukous on hänelle laaja käsite, joka vaatii elämän kaikilla aloilla tapahtuvaa kristillistä kilvoitusta.

(lainaus tekstistä: Filokalian isät rukouksen opettajina)

Nunna Kristoduli