Toiminnot

Nikeforos (erakkomunkki)

Kohteesta Ortodoksi.net

Versio hetkellä 30. huhtikuuta 2009 kello 16.48 – tehnyt Hannu (keskustelu | muokkaukset)
vanhurskas Nikeforos Athoslainen

Erakkomunkki Nikeforos eli Nikeforos Athoslainen – joissakin yhteyksissä hänestä käytetään myös nimeä Nikeforos Albanialainen – eli munkkina Athoksella 1200 -1300 -lukujen taitteessa. Hänen syntymästään ja ja kuolinajastaan ei ole varmaa tietoa. Joissakin yhteyksissä (muun muassa Filokaliassa) hänen sanotaan syntyneen vuonna 1340, kun taasen joissain toisissa yhteyksissä hänen sanotaan kuolleen ennen vuotta 1300. Saattaa myös olla, että hänestä kertoviin tietoihin on myös sekoittunut toisen samoihin aikoihin sijoittuvan Nikeforoksen – Nikeforos Gregorasin – tietoja. Myös Gregorasilla oli yhteyksiä Gregorios Palamakseen ja hän eli samoihin aikoihin (n. 1295 – 1360) kuin ensimmäinen Nikeforos.

Joka tapauksessa hän eli ja kilvoitteli munkkina Athoksella noihin aikoihin ja hänestä on sanottu, että hänellä oli mahdollisuus kilvoitella yksinäisyydessä keskittyen täysin sisimpänsä varjelemiseen vapaana maallisista huolista ja että siellä ollessaan toimi myös opettajana myöhemmin kuuluisaksi tulleelle pyhälle Gregorios Palamakselle, Tessalonikin arkkipiispalle.

Joidenkin tietojen mukaan hän oli syntyään roomalaiskatolinen, mutta kääntyi sitten ortodoksiksi matkustettuaan Albaniasta Bysantin keisarikuntaan.

Hänet tunnetaan myös hengellistä raittiutta käsittelevästä kirjoituksestaan ”Sisäisestä raittiudesta ja sydämen varjelemisesta”, joka on sisällytetty Filokaliaan (IV: 28-44). Siihen hän on koonnut otteita pyhien isien opetuksista ja elämäkerroista ja samalla täydentänyt niitä omalla kokemuksellaan ja siihen perustuvilla neuvoilla.

(lähde Filokalia IV)

HAP