Toiminnot

PSHV - Alustava suunnitelma 2010

Kohteesta Ortodoksi.net

Pyhien Sergein ja Hermanin Veljeskunta ry

Alustava suunnitelma Suomen ortodoksisen kirkon tuen käytöstä vuonna 2010

124-vuotias Pyhien Sergein ja Hermanin Veljeskunta ry on ortodoksisen kirkon perinteeseen sitoutunut sisälähetystyötä tekevä seurakuntien tukijärjestö, joka toiminnallaan vahvistaa jäsentensä hengellistä kasvua, elävää yhteyttä kirkkoon ja yhteisöllisyyttä. Ihmisen hengellinen kasvu tapahtuu kirkossa osana seurakuntayhteisöä. Elävä yhteys kirkkoon syntyy, kun kirkon jäsen löytää oman paikkansa seurakunnassa. Yhteisöllisyys toteutuu, kun kirkon jäsenet löytävät oman tehtävänsä seurakunnassa ja hänen annetaan kantaa vastuuta omasta yhteisöstään. Veljeskunnan voimavarana ja työvälineinä ovat sen jäsenet. Veljeskunta julkaisee ortodoksista kirjallisuutta, järjestää pyhiinvaelluksia, kursseja, leirejä ja hengellisiä tapahtumia. Toimintaa toteutetaan yhteistyössä hiippakuntien, seurakuntien, ortodoksisten järjestöjen ja Valamon kansanopiston kanssa. Veljeskunta toimii tiistaiseuroiksi kutsuttujen ortodoksisten keskustelu- ja toimintapiirien, kirkkokuorojen ja muiden ortodoksisten kuorojen, ikonimaalauspiirien ja ortodoksiakerhojen jäsenten keskusjärjestönä.

Vuoden 2010 toiminnan painopistealueita

”Kirkko – luomakunnan toivo” - ortodoksiset kirkkopäivät Joensuussa 11.-13.6.2010

Nämä valtakunnalliset suuret kirkkopäivät kokoavat yhteen Joensuuhun tuhansia ortodokseja ja kirkostamme kiinnostuneita ihmisiä. Ortodoksisuus näkyy ja kuuluu Joensuussa laajasti noiden päivien aikana. PSHV koordinoi tapahtuman järjestelyjä.

”Elämän suolat”- hanke

Hankkeen tarkoituksena on kehittää PSHV:n valtakunnallista tiistaiseuratoimintaa rekrytoimalla vapaaehtoisia ja tukemalla heidän hyvinvointia kurssein ja hiljaista tietoa kokoamalla, tukemalla ikäihmisten kotona asumista ja maahanmuuttajien kotoutumista, kehittämällä Elämän suolat-sivuston ikäihmisten, maahanmuuttajien sekä heidän parissaan toimivien tietoverkostoksi eri kielillä sekä kartoittamalla minkälaisia palveluita ikäihmiset haluavat tulevaisuuden turvakseen. Hanke on suunniteltu kolmivuotiseksi ja sille on haettu rahoitusta Raha-automaattiyhdistykseltä.

Aikuiskasvatus- ja perhetyö

Vuoden 2010 aikana järjestetään useita perheille suunnattuja leirejä ja tapahtumia sekä perheseminaari yhteistyössä ONL:n ja Valamon kansanopiston kanssa. Seminaarin materiaalista tehdään julkaisu. Aikuiskasvatustyöhön paikallistasolla tuotetaan materiaalia. Koulutustapahtumia järjestetään sekä valtakunnallisesti että hiippakunnallisesti ja vapaaehtoistoimijoita koulutetaan Valamon kansanopiston kanssa yhteistyössä. Lähialueyhteistyötä Pohjoismaihin vahvistetaan järjestämällä Ortodoksisuus Pohjolassa -seminaari yhteistyössä Valamon kansanopiston kanssa. Tavoitteena on luoda yhteistyöverkosto eri toimijoiden kesken.

Alustava järjestötyön talousarvio

Tulot Menot Kirkon tuen käyttö €
Kirkon avustus 40 000 Tapahtumat, kurssit, pyhiinvaellukset 31 000 15 000
Opintokeskuksen tuki 5 000 Henkilöstökulut 55 000 15 000
Kolehdit/Jäsenmaksut 18 000 Muut kulut (* 20 000 10 000
Tapahtumat, kurssit, pyhiinvaellukset 30 000 Yhteensä 106 000 -
Muut tuotot 13 000 - - -
Yhteensä 106 000 - - -

*Muut kulut sisältää toimisto- ja hallintokulut, tiedotuksen sekä taloushallinnon.

Katso myös