Toiminnot

Ero sivun ”Palestiinalaisen kaanonin historia - Laki (Tôrâ)” versioiden välillä

Kohteesta Ortodoksi.net

(Ak: Uusi sivu: <center><small>Sisällysluettelo</small></center> '''TT Hannu Pöyhönen''': 4.A. Palestiinalaisen kaanonin historia - Laki (Tôrâ) ----...)
 
 
(4 välissä olevaa versiota samalta käyttäjältä ei näytetä)
Rivi 1: Rivi 1:
 
<center><small>[[Vanha testamentti ja sen kaanon#Sisällys|Sisällysluettelo]]</small></center>
 
<center><small>[[Vanha testamentti ja sen kaanon#Sisällys|Sisällysluettelo]]</small></center>
'''TT Hannu Pöyhönen''': 4.A. Palestiinalaisen kaanonin historia - Laki (Tôrâ)
+
'''TT Hannu Pöyhönen''':  
----
+
== 4.A. ==
 +
Palestiinalaisen kaanonin historia - Laki (Tôrâ)
  
 +
Juutalaisella perimätiedolla on siis voimakas taipumus nähdä Pyhien Kirjojensa synty Esran kertakaikkisesti vastaanottamana yliluonnollisena ilmoituksena tai vähintäänkin luonnollisena tapahtumasarjana, joka päättyi häneen. Nykytutkimus on kuitenkin yksituumaisesti ja samalla vastaansanomattomasti osoittanut tämän perimätiedon historiallisesti kestämättömäksi kummassakin muodossa. Sen mukaan kyseessä on näet pitkä, yli tuhat vuotta kestänyt prosessi, joka on kehittynyt vaiheittain ja jonka eteneminen on tapahtunut juutalaisen kaanonin kirjakokoelmien keskinäistä seurantoa noudattelevassa järjestyksessä. Niinpä Vanhan testamentin vanhinta ainesta kokoelmana edustaa '''Laki''' ja nuorinta '''Kirjoitukset''',  '''Profeettojen''' sijoittuessa syntyaikansa suhteen niiden välimaastoon. Juuri kaanonin historiallisen kasvun perspektiivistä käy täysin ymmärrettäväksi myös se meille tuttu seikka, että juutalaiset voivat tarkoittaa Lailla ja Profeetoilla koko kolmiosaista Pyhien kirjojensa kokoelmaa tai että he jopa voivat nimittää sitä vain Laiksi kokoelman vanhimman ja arvovaltaisimman ryhmän mukaan.
 +
 +
Vanha juutalainen perimätieto on siis saanut väistyä [[Eksegetiikka|nykyeksegetiikan]] tieltä kaanonia koskevassa kysymyksessä, mutta ei silti täysin kaltoin kohdeltuna tai häväistynä – itse asiassa päin vastoin. Monet aikamme tutkijat nimittäin auliisti myöntävät, että Esran aika ja hänen persoonansa oli merkittävä kulminaatiopiste siinä pitkässä prosessissa, joka lopulta johti nykyisten Vanhan testamentin kirjojen kanonisen aseman vahvistamiseen. He eivät kuitenkaan sijoita Esraa prosessin viimeiseksi lenkiksi, vaan sen alkuun, tapahtumasarjan käynnistäjäksi. [[Mooseksen laki]], joka aikamme vallitsevan, joskin samalla kritisoidun tieteellisen näkemyksen mukaan on kooste neljästä alkuperin toisistaan erillisestä lähteestä, on näet todennäköisesti saanut jotakuinkin lopullisen muotonsa juuri Esran aikaan ja mahdollisesti myös hänen toimestaan tai ainakin aloitteestaan. Näin ollen Vanhan testamentin kaanonin vanhin kiinteä ja itsenäinen kokonaisuus olisi valmiina nykyistä vastaavassa muodossaan viidennellä esikristillisellä vuosisadalla.
  
 
----
 
----

Nykyinen versio 25. toukokuuta 2009 kello 19.41

Sisällysluettelo

TT Hannu Pöyhönen:

4.A.

Palestiinalaisen kaanonin historia - Laki (Tôrâ)

Juutalaisella perimätiedolla on siis voimakas taipumus nähdä Pyhien Kirjojensa synty Esran kertakaikkisesti vastaanottamana yliluonnollisena ilmoituksena tai vähintäänkin luonnollisena tapahtumasarjana, joka päättyi häneen. Nykytutkimus on kuitenkin yksituumaisesti ja samalla vastaansanomattomasti osoittanut tämän perimätiedon historiallisesti kestämättömäksi kummassakin muodossa. Sen mukaan kyseessä on näet pitkä, yli tuhat vuotta kestänyt prosessi, joka on kehittynyt vaiheittain ja jonka eteneminen on tapahtunut juutalaisen kaanonin kirjakokoelmien keskinäistä seurantoa noudattelevassa järjestyksessä. Niinpä Vanhan testamentin vanhinta ainesta kokoelmana edustaa Laki ja nuorinta Kirjoitukset, Profeettojen sijoittuessa syntyaikansa suhteen niiden välimaastoon. Juuri kaanonin historiallisen kasvun perspektiivistä käy täysin ymmärrettäväksi myös se meille tuttu seikka, että juutalaiset voivat tarkoittaa Lailla ja Profeetoilla koko kolmiosaista Pyhien kirjojensa kokoelmaa tai että he jopa voivat nimittää sitä vain Laiksi kokoelman vanhimman ja arvovaltaisimman ryhmän mukaan.

Vanha juutalainen perimätieto on siis saanut väistyä nykyeksegetiikan tieltä kaanonia koskevassa kysymyksessä, mutta ei silti täysin kaltoin kohdeltuna tai häväistynä – itse asiassa päin vastoin. Monet aikamme tutkijat nimittäin auliisti myöntävät, että Esran aika ja hänen persoonansa oli merkittävä kulminaatiopiste siinä pitkässä prosessissa, joka lopulta johti nykyisten Vanhan testamentin kirjojen kanonisen aseman vahvistamiseen. He eivät kuitenkaan sijoita Esraa prosessin viimeiseksi lenkiksi, vaan sen alkuun, tapahtumasarjan käynnistäjäksi. Mooseksen laki, joka aikamme vallitsevan, joskin samalla kritisoidun tieteellisen näkemyksen mukaan on kooste neljästä alkuperin toisistaan erillisestä lähteestä, on näet todennäköisesti saanut jotakuinkin lopullisen muotonsa juuri Esran aikaan ja mahdollisesti myös hänen toimestaan tai ainakin aloitteestaan. Näin ollen Vanhan testamentin kaanonin vanhin kiinteä ja itsenäinen kokonaisuus olisi valmiina nykyistä vastaavassa muodossaan viidennellä esikristillisellä vuosisadalla.


<- edellinen osa: Osa 4. Palestiinalaisen kaanonin historia ~ seuraava osa: Palestiinalaisen kaanonin historia - Profeetat (Něbî’îm) ->


© Hannu Pöyhönen

Sisällysluettelo