Toiminnot

Positiivista radikalismia (opetuspuhe)

Kohteesta Ortodoksi.net

Versio hetkellä 9. marraskuuta 2011 kello 09.37 – tehnyt Mikko (keskustelu | muokkaukset)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)

Koko Suomi on järkyttynyt Jokelan koulusurmien johdosta, ja niin olemme täällä luostarissakin. Moni sisaristossamme on koulutukseltaan opettaja tai muuten jossain elämänsä vaiheissa toiminut opetustehtävissä ja pystyy siten näkemään asian paitsi perheiden myös kouluyhteisön kannalta.

Omasta puolestani päädyin muun ohella ajattelemaan vakavasti nuorten radikalismia ja sen purkautumisteitä. En ihmettele, että moni nuori kokee yhteiskunnan innostamattomana ja tuntee, että häntä ollaan sullomassa ahtaaseen häkkiin, jossa arvona on tuottavuus. Se ei kuitenkaan kelpaa elämän tarkoitukseksi. Ja niin nuori alkaa etsiä jotakin muuta ja radikaalimmat ja peräksi antamattomimmat päätyvät usein johonkin vaaralliseen ja yhteiskunnanvastaiseen ääri-ilmiöön.

On kuitenkin olemassa yksi radikaaliliike, joka on jo vuosisatoja imenyt sisäänsä niitä, jotka etsivät ”jotakin muuta”. Ja se on luostarilaitos. Sikäli kuin olen tutustunut nuoremman polven athosvuorelaisten munkkien elämäntarinoihin, monet heistä ovat olleet lahjakkaita nuoria ihmisiä takanaan loistava koulutodistus ja, jos luostari ei ole tullut kuvaan heti lukion jälkeen, myös korkeakoulututkinto. Ja useat heistä myös kertovat vaikeista etsinnän vuosistaan ja kuinka he olivat jo olleet epätoivon partaalla, kunnes mieleen oli juolahtanut onnellinen ajatus vierailla Athoksella. Aluksi ehkä ilman toivoa löytää mitään vain sen vuoksi, että katsotaanpa nyt tätäkin. Mutta sieltä he olivat sitten löytäneet tavoitteen, joka kelpasi heille ja oli tarpeeksi haastava. Eli kuten Arkkipiispa Paavali kirjoittaa yhdessä kirjeessään: ”Tavoitteet on todella asetettu korkealle, mutta niinhän Herrammekin on tehnyt sanoessaan: Olkaa täydelliset, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen. Ihmisen osa on pyrkiä saavuttamattomaan päämäärään (alleviivaus arkkipiispan), ja siinä on hänen autuutensa, jolle ei ole rajoja.”

Koko energiallaan nämä entiset etsijät saattoivat vihdoinkin heittäytyä tavoittelemaan jotakin, mitä pitivät tavoittelemisen arvoisena. Ulkonaisia olosuhteitakin oli tarjolla monenlaisia: yhteiselämäluostarit viisaan igumenin johdossa, skiittamajat pienine veljestöineen ja äärilajina erakkomajat taivaan ja maan välillä Karulian jyrkänteillä. Yksin mutta ei kuitenkaan yksin vaan ohjaajavanhuksen silmälläpidon alaisena vuosisataisen tradition piirissä yhtenä munkkien suuresta joukosta.

Kaikista Athoksen kävijöistä ei tietenkään tule munkkeja, mutta he saavat sieltä mukaansa maailmaan jotakin olennaista. Isä Paisioksen elämäkerrassa kerrotaan nuoresta miehestä, joka oli menossa tekemään itsemurhaa syöksymällä mopollaan rotkoon, kun hän muisti Athosvuoren ja isä Paisioksen siellä. ”Paljon puhutaan tuosta Paisioksesta. Käynpä ensin katsomassa häntä ja sitten teen tämän”, hän ajatteli ja kääntyi kotiinsa. Tapaaminen isä Paisioksen kanssa toteutui, ja nuorukaisen elämä asettui aivan uusiin uomiin, joissa itsetuhoisille ajatuksille ei ollut sijaa.

Suomalaisessa ajattelutavassa luostarivaihtoehto on kuitenkin jotakin täysin vierasta. Käsitys luostareista perustuu vielä pitkälti uskonpuhdistuksen ajan kielteiseen propagandaan. Näin ei luostari radikaalina vaihtoehtona edes juolahda elämäntuskansa kanssa kamppailevan nuoren ihmisen mieleen. Valitettavasti, koska muualla maailmassa moni on löytänyt siitä ratkaisunsa.

Nunna Kristoduli