Toiminnot

Pukeutumisesta jumalanpalveluksiin

Kohteesta Ortodoksi.net

Versio hetkellä 17. huhtikuuta 2013 kello 11.21 – tehnyt Petja (keskustelu | muokkaukset) (Ak: Uusi sivu: Ajat muuttuvat ja vaatteet niiden mukana. Ei ole helppoa antaa yleispätevää vastausta. Ortodoksinen kirkko on nähnyt niin monta vaatetta (ja myös aatetta) tulevan ja menevän...)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)

Ajat muuttuvat ja vaatteet niiden mukana. Ei ole helppoa antaa yleispätevää vastausta. Ortodoksinen kirkko on nähnyt niin monta vaatetta (ja myös aatetta) tulevan ja menevän vuosituhansien aikana.

Lähtökohtana on kunnioittava pukeutuminen. Pukeudutaan siis asianmukaisesti. Sehän on itsestään selvää, että eri tilainteisiin pukeudutaan eri tavalla. Jumalanpalveluksiin ei tulla kuin vaikkapa rannalle tai soramonttuun pukeutuneena.

Yleisohjeena sanoisi seuraavaa. Hartiat ja polvet on oltava peitettynä, tämä koskee sekä miehiä että naisia. Miehet - ja myös pojat - ottavat mahdollisen päähineensä päästä. Monessa maassa naiset ja tytöt peittävät päänsä kirkossa. Itse suosittelisin naisille pään peittämistä, sama koskee hametta, mutta tehköön kuinka itse haluaa. Miehet ja pojat ottavat ehdottomasti päähineensä päästä. En ota kantaa onko kengät juhlakengät vai lenkkarit. Enkä myöskään, onko paita kaulus- tai t-paita. Siistit farkut tai farkkuhame käy hyvin, ei kaikkien tarvitse suorissa housuissa tai vekkihameessa olla.

Olemme erilaisia. Pukeudumme eri tavoilla. Kaikilla on omat mieltymyksensä. Pukeutuminen jumalanpalveluksiin ei ole yhdenmukaistamista, sillä ei se ole pohjoiskorealainen sotilasparaati yhdenmukaisine univormuineen ja liikkeineen. Persoonallisuus saa tietenkin näkyä, mutta kuten monessa muussakin asiassa, on kunnioitettava toisia. Esimerksiksi t-paidassa ei voi lukea ihan mitä tahansa - kirosanoja tai muuta sopimatonta.

On myös huomiotava, että jumalanpalveluksia on sekä juhlavia että arkisempia, sekin saa näkyä pukeutumisiessa. Vuodenaika myös varmaankin vaikuttaa pukeutumiseen.

Yhteen asiaan aion ottaa voimakkaasti kantaa. Se liittyy huulipunaan ja -rasvoihin. Ikoneita ja muita pyhiä esineitä suudellaan paljon jumalanpalveluksissa. Ne kärsivät paljonkin huulipunasta ja -rasvoista. Ehtoolliselle tullaaan puhtain huulin, ilman huulipunaa ja -rasvaa (niitä voi jumalanpalveluksen jälkeen lisätä). Valamon konservointilaitoksen johtava konservaattori Riikka Köngäs on blogissaan todennut seuraavaa: "Oma lajinsa ovat vauriot, joiden kanssa ei oikein tiedä miten päin olisi... Nyt puhun huulipunista! Ikoneita suudellaan ahkerasti, ja jos voisin päättää, kieltäisin huulipunien käytön kirkossa tykkänään. Huulipunatahrojen poistaminen on ehkäpä ikävintä puuhaa mitä tiedän, sitäpaitsi usein vaikeaa, joskus jopa mahdotonta. Tahrat ikäänkuin syöpyvät lakkakerroksen läpi maalikerrokseen, vaurioittaen jopa siis värikerrosta."

Pienenä loppukevennyksenä pieni tarina. Eräs katedraalin kirkkoherra vaati papeiltaan ehdottomasti mustien kenkien pitämistä (kohtuullinen ja oikea vaatimus). Hän kuitenkin teki kerran poikkeuksen tästä vaatimuksesta. Henkilöllä oli punaiset kengät - ja hän oli paavi Johannes Paavali II (k. 2005).

Lars Ahlbäck

Teksti julkaistu alun perin Sana papilta blogissa, joka löytyy osoitteesta http://sanapapilta.blogspot.fi/.

Katso myös