Toiminnot

Pyhän Gregorios Palamaksen sunnuntaina (opetuspuhe 2)

Kohteesta Ortodoksi.net

Versio hetkellä 19. helmikuuta 2016 kello 15.16 – tehnyt Hannu (keskustelu | muokkaukset)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)

Ortodoksinen kirkko on omistanut suuren paaston toisen sunnuntain Tessalonikin arkkipiispa Gregorios Palamakselle (k. 1359).

Pyhä Gregorios syntyi Konstantinopolissa 1296. Hän opiskeli yliopistossa filosofiaa. Hän menestyi opinnoissaan ja Bysantin keisari Andronikos II suunnitteli isänsä menettäneelle nuorukaiselle virkamiehen uraa hovissa, mutta Gregoriosta kiinnosti enemmän Pyhien Isien Teologia ja luostarikilvoitus. Hän meni luostariin 1316.

Pyhä Gregorios puolusti Kirkon askeettista teologiaa

Pyhä Gregorios Palamas
ikoni Valamon luostarista
Kuva © Martinus Markoff

Pyhä Gregorios Palamas (k. 1359) kehitti bysanttilaisessa psykoterapeuttisessa teologiassa Jumalan tuntemisen empiirisen opetuksen, jonka mukaan Jumalan tunteminen merkitsee ihmiselle luomattoman valkeuden näkemistä.

Palamas rakensi teologisen opetuksensa Kirkon Pyhien Isien elävään kokemukseen. Siksi hän hylkäsi rationaalisen teologian käsitteelliset teoriat.

Jumalan tunteminen ylentää ihmisen sydämen rakastamaan Jumalan rakkautta. Pyhän Gregorioksen mukaan ihmiset tulevat sydämessään täyteen Jumalan ylistystä ja ihmetystä, kun he saavat nähdä Jumalan suurenmoisia tekoja.

Kun bysanttilaisessa perinteessä puhutaan Jumalasta, puhutaan myös Hänen luomattomista energioistaan, rakkaudestaan, oikeudenmukaisuudestaan ja pitkämielisyydestään. Kirkko ravitsee uskovia rakastavan äidin tavoin. Kirkko huolehtii lapsistaan ja ravitsee heitä kahdella rinnallaan eli kasteella ja pyhällä eukaristialla.

Pyhä Gregorios Palamas seurasi opetuksissaan bysanttilaisia Isiä ja mystisen teologian harjoittajia, jotka näkivät jumaloitumisen (kreik. teosis) ihmisen olemassaolon lopullisena päämääränä. Ihminen yhdistyy askeesissa luomattoman valkeuden näkemisessä Luojaansa ja jumalallinen tieto ylittää sellaisenaan kaiken inhimillisen tiedon ja kokemuksen.

Jumaloituminen ei koskaan pääty, vaan jatkuu ja ylittää ihmisluonnon voimat. Tätä voidaan kutsua sanan varsinaisessa merkityksessä jumaloitumiseksi. Jumaloituminen merkitsee sanan laajassa merkityksessä ihmisen kasvamista ihmisyyden täyteyteen.

Kirkon Pyhät Isät opettavat, että Jumala on olemukseltaan (kreik. ousia) tuntematon. Ihminen ei tunne Jumalan olemusta. Hän tietää vain, että Jumala on olemassa.

Mutta kuinka ihminen tietää tämän? Koska Jumala ilmoittaa hänelle kirkkautensa, energiansa ja valkeutensa. Kun ihminen näkee Jumalan valkeuden, hän ei ymmärrä, mitä Jumala on. Siksi voidaan sanoa, että Jumala on Pyhä Mysteerio.

Pyhät kilvoittelijat, jotka ovat askeesissa tulleet arvollisiksi näkemään luomattoman valkeuden, voivat pyhän Gregorios Palamaksen mielestä saavuttaa Jumalan todellisen tuntemisen. Jumalan näkeminen eroaa siten intellektuaalisesta ja filosofisesta valheteologiasta.

Pyhä Gregorios puolusti Kirkon askeettista elämää ja teologiaa. Hän erotti selkeästi toisistaan Jumalan viisauden ja filosofisen viisauden.

Teologia on Kirkon kokemusta, joka perustuu tekoihin ja elämään. Hengellinen täydellistyminen merkitsee sydämen puhdistumista, ihmismielen kirkastumista ja jumaloitumista. Hyveet ovat Jumalan luomattomia energioita ja Hän asettaa ne ihmissydämeen. Ihminen näkee vaivaa ja taistelee. Jumala ei jätä häntä yksin.

Pyhä hiljaisuus merkitsee teologista tiedettä

Pyhä Gregorios oli Athoksella kilvoitellut munkki, joka nuoruudessaan opiskeli Konstantinopolissa maallista filosofiaa. Hänet valittiin myöhemmin Tessalonikin metropoliitaksi. Palamas oli ennen muuta hesykasmin (kreik. hesykhia, hiljaisuus) puolustaja. Hän puolusti kirjoituksillaan autenttista ortodoksista askeesia ja hesykastista teologiaa. Hesykasmi merkitsee ortodoksisen elämän autenttista muotoa.

Kreikankielinen sana hesykhia tarkoittaa kilvoittelijan sielun syvää sisäistä hiljaisuutta ja sydämen rauhaa. Se merkitsee sielun olennaista keskustelua Jumalan kanssa tai keskittymistä Häneen. Hesykasti eli hiljaisuuden rukouksen harjoittaja elää Jumalan jatkuvassa läsnäolossa.

Hiljaisuuden rukouksen harjoittaja vapauttaa sielunvoimansa muuttuvaisten, ulkonaisten ja vaihtelevien tietojen pohdinnasta. Hän hylkää kaikki aistivaikutelmat ja keskeyttää omassa hallinnassa olevat ruumiin toimintonsa. Hän pakottaa itsensä kärsivällisyyteen, sillä sen kautta hän saavuttaa Jumalan Rakkauden. Sama pätee myös hiljaisuuden hengellisiin hedelmiin.

Näitä pyhän hiljaisuuden asioita ei opita sanoista tai pohdiskelusta, vaan askeettisen vaivan ja vaivannäöllä hankitun terapeuttisen kokemuksen kautta. Askeettinen kokemus kantaa hedelmäksi hengellisen hyödyn ja panee karttamaan väittelyn- ja esiintymishaluisten hedelmättömiä sanoja.

Ortodoksisessa kirkossa hesykhia merkitsee teologista tiedettä, joka johtaa ihmisen ajatusten, sydämen ja aistien parantumiseen. Se on täysin muuta kuin hiljaisuuden muodot esimerkiksi buddhalaisuudessa tai hindulaisuudessa. Bysanttilainen hesykhia merkitsee ihmisen mielen ja ajatusten varjelemista kaikenlaiselta pahuudelta.

Kirkon Pyhät Isät korostavat ortodoksisen hesykasmin suurta merkitystä. Pyhä hiljaisuus ja rukous ovat sielun tärkeitä hyveiden aseita, sillä ne puhdistavat mielen ja vahvistavat kilvoittelijan sisäistä elämää. Sielun hiljaisuus tarkoittaa, että ihmisen mieli saavuttaa voiman hylätä kaikenlaiset kiusaukset ja itsepetokset.

Ruumiin hiljaisuuden harjoittaminen auttaa sielua sisäisen hiljaisuuden saavuttamisessa. Ruumiin hiljaisuus merkitsee elintapojen ja aistien tuntemusta ja tilaa. Sielun hiljaisuus on ajatusten tuntemista ja riistämätön mieliala. Viisas kilvoittelija ei tarvitse sanoja, sillä sanat selviävät hänelle teoista.

On syytä muistaa, että pyhän hiljaisuuden harjoittaminen ei tarkoita pelkästään ihmisen pyrkimystä palauttaa mieli itseensä. Kyseessä ei ole yksinomaan askeettisen elämän tekninen metodi. Pyhä Henki ohjaa ja innoittaa ortodoksista hesykastista metodia, joka ilmaistaan kilvoittelijan katumuksessa ja hengellisessä murheessa.

Kirkon Pyhät Kilvoittelijat opiskelivat autiomaassa pyhää hiljaisuutta oppiakseen tuntemaan Jumalan elämässään. Hiljaisuus merkitsi autiomaakilvoittelijoille rakkauden ensimmäistä velvollisuutta, ensimmäistä vaatimusta selviytyä askeettisessa yhteisössä.

Hiljaisuus kuvastaa odottamista, tarkkaavaisuutta ja kuuntelemista. Hiljaisuus ei merkitse tyhjyyttä, vaan täyteyttä. Hiljaisuus on kilvoittelijan hengellistä tietoisuutta Jumalan rakastavasta ja hoitavasta läsnäolosta.

Bysanttilaiset Isät yhdistävät mielen hiljaisuuden ja katumuksen. Pyhän hiljaisuuden metodin harjoittaminen yhdistyy katumuksen kyyneliin, suruun ja omantunnon pistoksiin. Ilman niitä hiljaisuuden harjoittaminen on mahdotonta. Hiljaisuuden päämääränä on ihmisen sydämen ja mielen puhdistuminen, joka ei onnistu ilman kyyneleitä ja murehtimista.

Pyhän Gregorios Palamaksen mukaan Kirkon uskovien elämä perustuu kokemukselliseen ja voimalliseen suhteeseen Jumalan ja ihmisen välillä. Bysanttilaisessa teologiassa tätä kokemuksellista suhdetta kutsutaan jumaloitumiseksi.

Pyhä Gregorios ilmaisi Pyhien Isien ja kirkollisen elämän kokemuksen kokonaisuudessaan aikana, jolloin Bysantin keisarikunnassa elettiin poliittisesti vaikeita aikoja. Hänen opetuksensa Jumalan tuntemisesta yhdistyy Pyhien Isien opetuksiin uskovien elämästä Pyhässä Hengessä.

Ortodoksinen kirkko näkee synnin sairautena

Ortodoksisen kirkon hengellisen elämän traditio perustuu Kirkon terapeuttisuuteen. Ortodoksia eroaa tässä ratkaisevasti läntisistä uskontunnustuksista. Siinä, missä läntinen uskonnollisuus näkee synnin juridisesti, ortodoksinen kirkko lähestyy syntiä lääketieteellisesti Pyhän Raamatun ja Pyhien Isien näkökulmasta käsin.

Jumala loi aikojen alussa ihmisen ja asetti hänet paratiisiin. Luoja kaunisti ihmisen hyveillä ja kielsi häntä syömästä paratiisin keskellä olevasta puusta. Ihminen eli paratiisissa rukoillen ja Jumalaa katsellen, aisteiltaan terveenä ja luonnon mukaisessa tilassa.

Mutta ihminen ei totellut Jumalaa, vaan söi kiellettyä hedelmää (1. Moos. 3:6). Hänet karkotettiin pois paratiisista. Ihminen suistui luonnonmukaisesta jumalallisesta tilastaan synnin luonnottomaan tilaan, jossa himot vallitsivat hänet ja johtivat synnin sairauteen.

Ortodoksisen kirkon perinne näkee synnin sairautena, joka seurasi siitä, että ihminen erottautui Jumalasta. Aadam sairastui, koska hänen mielensä pimeni. Synti tarkoittaa ihmisen mielen ja sydämen pimenemistä.

Synti on ihmisen luonnoton tila, joka herättää hänessä pelkoa, levottomuuttta ja itsekkyyttä. Himot ohjaavat ihmisen luonnottomiin ajatuksiin ja tekoihin.

Synti kuolettaa ihmisen elävän suhteen lähimmäisiin. Ihminen palvelee itseään ja toteuttaa elämässään maailmallisia tarpeita, mutta on kyvytön kasvattamaan itseään askeesissa ja rukouksessa. Pienissä asioissa kiittämätön ihminen on suuremmissakin epärehellinen ja epäoikeudenmukainen.

Syntiinlankeemuksessa ihmisen sielu täyttyi himoilla ja hänen ruumiistaan tuli eläimen kaltainen. Ihminen pukeutui kuolevaisuuteen ja muuttui Jumalan kuvasta järjettömän eläimen kaltaiseksi. Ihmisen sielu lankesi läpipääsemättömään pimeyteen, jossa pahat henget työskentelevät ihmisen kanssa.

Pyhä Gregorios Palamas kuva terapeuttisesti ihmisen sielun sairautta, orjuutta, saastaisuutta ja kuolemaa. Synti lietsoo ihmisessä itsekkyyttä, pelkoa ja levottomuutta. Se kuolettaa ihmisen yhteyden Jumalaan ja lähimmäiseen. Jokainen synti merkitsee Aadamin synnin toistamista ja jokainen synti tarkoittaa sielun pimenemistä ja kuolemaa. Ihminen löytää itsensä kuuttomasta yöstä.

Pyhä Gregorios tähdentää, että ihminen tarvitsee sen vuoksi hengellistä eheytymistä ja parantumista. Ortodoksisen teologisen opetuksen mukaan Kristuksen ihmiseksi syntymisen tarkoituksena ei ollut, kuten läntinen teologia olettaa, Jumalan oikeudenmukaisuuden tyydyttäminen, vaan ihmisen parantaminen itserakkaudesta. Jumala ei ole hengellinen oikeudenharjoittaja, vaan Lääkäri, joka parantaa ihmisiä.

Se, että Palamas ilmaisee synnin sairautena tarkoittaa, että ihminen tarvitsee sielun, sydämen ja ajatusten parantumista. Tämä tulee esille myös Kirkon pyhissä kanoneissa ja elämässä.

Kirkon terapeuttisen metodin päämääränä ei ole tehdä ihmisestä pelkästään moraalisesti ja sosiaalisesti tasapainoista olentoa, vaan eheyttää hänessä suhde Jumalaan ja lähimmäisiin. Eheyttäminen merkitsee sielun haavojen parantamista ja himojen hoitamista.

Pyhän Tessalonikin arkkipiispan opetus on ajankohtaista, sillä paikalliskirkossa korostetaan yksipuolisesti hallintoa. Hallinto ei tarvitse ihmisiä, kirkko sen sijaan elää ihmisissä eukaristisena yhteisönä. Kirkon jäsenten hengellinen parantuminen ei kasva maallisesta hallintomallista, vaan Kirkosta Kristuksen Ruumiina.

Sielun hiljaisuudesta ja terveydestä

Pyhä Gregorios Palamas opettaa, että kun ihminen saavuttaa Jumalan näkemisen, hän osoittaa olevansa hengellisesti terve. Jumalan näkeminen todistaa sielun terveydestä.

Pyhien Isien opetuksen mukaan jumalalliset hyveet merkitsevät ihmisessä ennalta ehkäisevää lääkettä sielun sairauksia ja ihmisen sielunelämän luonnottomia impulsseja vastaan. Jumalan näkeminen tarkoittaa sielun terveyden hedelmää, joka jumaloittaa sielun. Tämä osoittaa selkeästi eron, mikä vallitsee Kirkon ja modernin psykologian välillä terveyteen liittyvässä opetuksessa.

Bysanttilaisessa teologiassa Pyhä Kolminaisuus: Isä, Poika ja Pyhä Henki on kristillisen rakkauden, yhteenkuuluvuuden ja persoonallisuuden esikuva. Autiomaakilvoittelijat opiskelivat pyhää hiljaisuutta oppiakseen tuntemaan askeettisessa elämässään Jumalan. Hiljaisuus merkitsi heille rakkauden ensimmäistä velvollisuutta, ensimmäistä vaatimusta selviytyä askeettisessa yhteisössä. Kun abba Arsenios vetäytyi autiomaahan, hän kuuli äänen sanovan: ”Arsenios, pakene, vaikene, elä hiljaisuudessa. Sillä nämä ovat synnittömyyden juuret”.

Hiljaisuus on hengellisen odottamisen, tarkkaavaisuuden ja kuuntelemisen tie, joka osoittaa kilvoittelijalle, mitä hänen sisällään ja ympärillään tapahtuu. Hiljaisuus ei ole pelkästään sanojen puuttumista. Hiljaisuus yhdistää kilvoittelijan asenteet ja toiminnot Jumalan Rakkauden kanssa. Hiljaisuus merkitsee askeesin täyteyttä. Se ei ole tyhjyyttä eikä poissaoloa, vaan kilvoittelijan tietoisuutta Jumalan läsnäolosta.

Askeetin kilvoituskammio symboloi sielun toimintaa. Kuten autiomaa myöskään kammio ei ole vain paikka, vaan ylevä Hengen tie. Kilvoittelijan kärsivällisyydessä hänestä katoavat vähitellen pahat ajatukset ja demonit. Kilvoittelija valvoo sekä ulkoisesti että sisäisesti. Kilvoittelijan kammio on askeesin lähtökohta, mutta myös päätepiste.

Autiomaakilvoittelijoiden syvin ja sisäisin vakaumus on, että Jumala rakastaa heitä ja hoitaa heitä kilvoituksessa. Kilvoittelija kohtaa autiomaassa todellisen itsensä ilman naamioita ja myyttejä.

Ihmisen persoonallisen muuttumisen ensimmäinen askel tulee kilvoittelijan sisältä. Sieltä kasvaa sielun terveys ja eheys. Siksi kilvoittelijan tulee kohdata askeesissa kiusauksensa, sillä ilman tätä kohtaamista ei ole tietä iankaikkiseen elämään.

Pyhä Gregorios on ajankohtainen Kirkon opettaja

Pyhä Gregorios Palamas on ajankohtainen Kirkon opettaja. Kirkon Teologia on hänelle pyhää askeesin kokemusta ja elämää. Hän ei pidä oikeana sanojen ja ajatusten kautta löydettyä tietoa, vaan jumallista tietoa, joka osoitetuksi elämässä ja teoissa.

Palamas on Kirkon Tradition Teologi. Se on empiiristä Teologiaa. Ortodoksinen usko ei toteudu ihmisessä ilman Kristuksessa tapahtuvaa eheytymistä ja parantumista.

Ihmiselämän päämäärä on hengellinen parantuminen, joka tekee ortodoksisesta teologiasta psykoterapeuttisen tieteenalan. Pyhän Gregorioksen mukaan ortodoksista teologiaa ei ole ilman sielun ja ruumiin puhdistumista ja parantumista.

Pyhän Tessalonikin Esipaimenen opetukset ovat erityisen tärkeitä ajassamme. Narsistisessa uskonnollisessa nykymenossa ortodoksinen kokemuksellinen kirkollisuus leimataan usein säälittäväksi, naurettavaksi ja epä-älylliseksi.

Maallistunut uskonnollisuus pyrkii kaikin tavoin vääristämään kirkollisen hengen. Sen edustajat rakastavat itseään. He ovat täynnä itseään ja haluavat muuttaa kaiken omakseen. He ovat rakkaudettomia, panettelevia, häikäilemättömiä ja järjettömiä.

Ortodoksisen kirkon kutsumuksena on vaikuttaa maailmassa terapeuttisena sairaalana Kristuksessa. Kirkon sosiaalisuus on pyhän hiljaisuuden teologian hedelmää.

Pyhä Esipaimen Gregorios opettaa, että ihmisen tulee nähdä aineelliset hyvyydet Jumalan lahjana. Ihmisen tulee kiittää tuosta lahjasta Luojaansa antamalla se takaisin armeliaisuuden tekoina. Ihmisen on syytä kiinnittää huomiota iankaikkisiin hyvyyksiin.

Pyhän Gregorios Palamas opettaa ajattomasti elämällään, että ortodoksinen rakkaus edellyttää uskovilta hoitavaa ja myötäkärsivää ihmisyyttä Kristuksessa.

Palamas kehottaa Kirkon jäsentä viettämään askeettista elämää, jolloin ihminen omistautuu kokonaan Jumalalle ja yhdistyy Häneen täydellisellä rakkaudella.

Bysantin kirkon rikas hymnografia ja ikonografia asettavat pyhän Gregorios Palamaksen Kirkon neljänneksi suureksi esipaimeneksi ja teologiksi pyhien Basileios Suuren, Gregorios Teologin ja Johannes Krysostomoksen jälkeen.

Pyhä Gregorios Palamas on Kirkon Pyhän Perinteen Teologi. Kirkon Pyhä Perinne on hänelle Jumalan Rakkauden tapahtumaa eli Jumalan ja ihmisen luovaa rakkauden kohtaamista Kirkon askeesissa ja pyhissä mysteerioissa.

Isä Jarmo Hakkarainen

Kirjallisuutta

  • Abba Dorotheos, 1979, Abba Dorotheoksen kaksitoista opetuspuhetta. Suomentanut Kyllikki Härkäpää. Juva.
  • Chryssavgis, John, 2003, In the Heart of the Desert. Spirituality of the Fathers and Mothers. Bloomington.
  • Gregorios Palamas, pyhä
    • 1993, Pyhää vaikenemista harjoittavien puolustus. Filokalia IV osa. Pyhien kilvoittelijaisien kirjoituksia. Vanhasta kreikasta suomentanut sisar Kristoduli (Lampi). Pieksämäki
    • 2008, The Saving Work of Christ. Sermons by Saint Gregory Palamas. Edited by Christopher Veniamin. Mount Thabor Publishing. Waymart PA.
    • 2009, The Homilies. Edited and translated from the Original Greek with an introduction and notes by Christopher Veniamin. Mount Thabor Publishing. Waymart PA.
  • Hakkarainen, Jarmo
    • 2007, Autiomaan sydämessä. Näkökohtia autiomaakilvoittelijoiden hengellisyydestä. Lehdessä Ortodoksinen Kulttuuri. 6:2007. Joensuu.
    • 2011, Pyhä Gregorios Palamas – Kirkon hesykastisen tradition puolustaja. Teoksessa Bysantin terapeuttista teologiaa ja länsimaisen elämänmenon perikatoa.
    • 2013, Bysantin kaksi maailmaa: Kirjoituksia Bysantin keisarikunnasta ja Pyhien Isien terapeuttisesta teologiasta. Joensuu.
    • 2016, Ortodoksista psykoterapiaa. Joensuu.
  • Hierotheos, archmandrite, 1994, Orthodox Psychotherapy, The Science of the Fathers. Translated by Esther Williams. Levadia.
  • Hierotheos, metropolitan of Nafpaktos
    • 1997, Saint Gregory as a Hagiorite. Translated by Esther Williams. Levadia.
    • 2007, Hesychia and Theology. The Context form Man’s Healing in the Orthodox Church. Translated by sister Pelagia Selfe. Levadia.
    • 2010, The Science of Spiritual Medicine. Orthodox Psychotherapy in Action. Translated by sister Pelagia Selfe. Levadia.
  • Pyhittäjä Johannes Siinailainen, 1986, Portaat. Suomentanut Johannes Seppälä. Ortodoksisen kirjallisuuden julkaisuneuvosto. Pieksämäki.
  • Romanides, John S., 2008, Patristic Theology. The University Lectures of Fr. John Romanides. Uncut Mountain Press.