Toiminnot

Rippi-isä ja katumuksen mysteerio (opetuspuhe)

Kohteesta Ortodoksi.net

Versio hetkellä 21. toukokuuta 2009 kello 17.31 – tehnyt Petja (keskustelu | muokkaukset)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)

Uskonmukainen elämä tarkoittaa sitä, että pyrimme kulkemaan kohti Jumalaa. Tämä ei ole helppoa, ja aika ajoin tuleekin tilanteita, joissa hengellisen elämän suuntaa olisi hyvä tarkistaa. Moni on kuitenkin nykypäivänä sitä mieltä, että Jumalan kanssa asiat voidaan hoitaa ihan kahden kesken, ilman välikäsiä. Totta onkin, että vastaamme omista teoistamme Jumalalle, ja on paljon asioita, joita voi ja tuleekin hoitaa henkilökohtaisesti.

Katumus tai paremmin sanoen mielenmuutos on kuitenkin asia jota ei voi hoitaa yksin, esimerkiksi omien iltarukousten yhteydessä. Mielenmuutos lähtee kyllä liikkeelle ihmisestä itsestään, hän tuntee mielenmuutoksen, kaipuun parempaan elämään joka on Jumalaan yhteydessä olemista. Tämä samainen tunne oli Tuhlaajapojalla, kun hän sikolätissä tajusi oman tilanteensa ja halusi palata takaisin isänsä luo. Syntien anteeksi saaminen edellyttää kuitenkin katumuksen sakramenttiin osallistumista.

Jumalan luo palaaminen edellyttää, että tiedostamme ja tuomme esille kaikki ne asiat, joilla olemme rikkoneet Häntä vastaan. Voimme luetella mielessämme syntejämme, mutta varsinainen synninpäästö tapahtuu itse katumuksen mysteeriossa. Tähän liittyy olennaisella tavalla pappi, joka ei ole Jumalan korvike taikka tuomari, vaan ennemmin todistaja ja neuvonantaja, ja syntien tunnustaminen katumuksessa tapahtuu itse Jumalalle!

Pyrkimyksenä on, että osallistuminen katumukseen mysteerioon olisi säännöllistä, ja että osallistusimme siihen saman papin luona. Tällöin voidaan puhua omasta rippi-isästä.

Rippi-isä on pappi tai piispa, jota me olemme henkilökohtaisesti pyytäneet toimimaan omana sielunhoitajanamme. Hän on henkilö, jonka puoleen voimme turvallisin mielin kääntyä aina tarvittaessa. Me emme voi ottaa kuitenkaan ketään pappia rippi-isäksemme kysymättä asiaa häneltä itseltään. Voi olla mahdollista, että papilla on jo niin paljon rippilapsia, etteivät hänen voimavaransa enää riitä huolehtimaan laajemmasta joukosta. Yhtä lailla rippi-isän vaihtaminen, esimerkiksi paikkakunnalta muuton tai jonkin muun syyn vuoksi edellyttää sitä, että ilmoitamme tästä rippi-isälle itselleen.

Mistä minulle rippi-isä?

Syntien tunnustaminen on asia, joka vapauttaa meidän suurista taakoista. Meidän tulisi lähestyä katumuksen mysteeriota rohkein mielin ja toivorikkaana siitä, että voimme parantua. Kysymys on kuitenkin myös tilanteesta, joka edellyttää mitä suurinta luottamusta. Ei ole helppoa kertoa sellaisista asioista, joita ei ole välttämättä ikinä elämänsä aikana sanonut ääneen. Luonnollisesti rippisalaisuus tarkoittaa sitä että pappi ei millään tavoin, ei sanoin tai elein tai muullakaan käytöksellään saa kertoa katumuksessa käsiteltyjä asioita eteenpäin. Tässä yhteydessä voisi todeta, että rippilapsenkaan ei ole tarpeen ruveta tarjoamaan rippi-isältään saamia ohjeita muille. Kysymys on henkilökohtaisista neuvoista, jotka on tarkoitettu avuksi juuri siihen tilanteeseen. Harvemmin me ryhdymme tarjoamaan omia reseptilääkkeitämmekään tuttavillemme.

Rippi-isän löytäminen ei ole välttämättä helppoa. Inhimillistä ja hyvin ymmärrettävää onkin, että koemme keskustelun jonkun henkilön kanssa luontevampana ja helpompana kuin jonkun toisen kanssa. Tämän vuoksi rippi-isää saa ja oikeastaan tuleekin etsiä. Yhden papin seurakunnissa valinnanvara on pienempi, mutta nopeiden kulkuyhteyksien vuoksi rippi-isän ei tarvitse välttämättä olla oman seurakunnan pappi. Luonteva rippi-isä aikuisiällä kirkkoon liittyneille olisi se pappi, joka on vastannut katekumeeniopetuksesta ja toimittanut mirhallavoitelun mysteerion.

Meillä on siis valinnanvapaus oman rippi-isämme suhteen. Rippi-isää valittaessa on kuitenkin hyvä kiinnittää huomiota joihinkin asioihin. Ei ole oikein, että etsimme rippi-isän sijaan itsellemme mieleistämme vastausta. Toisin sanoen, etsimme rippi-isäksemme papin joka on kanssamme kaikista asioista samaa mieltä. Mitä tämä hyödyttää? Menemmekö lääkärinkin luokse vain jutustelemaan, vai haluammeko myös lääkettä? Usein on niin, että mitä karvaampaa tuo lääke on, sen tehokkaammin se myös vaikuttaa.

Rippi-isän ei myöskään sovi olla liian tuttu henkilö. Vaikka perhetutun papin kanssa joistakin asioista voi puhua hyvinkin vapautuneesti, on myös asioita joista puhuminen koetaan kiusalliseksi juuri tuon läheisyyden vuoksi. Täytyy myös muistaa että pappikin voi joutua kantamaan liian suuren taakan jos hän joutuu keskustelemaan asioista jotka koskettavat hänen omaa lähipiiriään. Kuten aiemmin jo todettiin, pappi ei voi missään tilanteessa sanoin, teoin tai millään muullakaan tavoin voi osoittaa, mitä hän on kuullut synnintunnustuksessa.

Rippi-isä - Hengellinen lääkäri

Mikä on hyöty siinä, että käymme saman papin luona katumuksen mysteeriossa? Tähän on helppo löytää rinnastus maalliselta saralta. Onhan parempi käydä saman lääkärinkin luona. Silloin potilashistoriamme ja lääkityksemme ovat varmasti hänen tiedossaan ja lääkitys ja hoito-ohjeet saadaan varmemmin kohdalleen.

Kaiken parantumisen edellytyksenä on halumme parantua. Jos todella haluamme parantua on meidän kerrottava tarkasti itsessämme havaitsemamme oireet. Vasta tällöin voidaan selvittää mistä oireet ovat lähtöisin ja että mikä on se todellinen sairaus ja kaiken alkusyy. Eihän kukaan mene lääkärille ja luettele pelkästään oireitaan ja sitten poistu tyytyväisenä paikalta. Haluamme myös lääkettä, jotta tauti paranisi, ja oireet häviäisivät pysyvästi. Muutoinhan saamme mennä saman asian tiimoilta lääkärille yhä uudestaan ja uudestaan. Tämän vuoksi on ensisijaisen tärkeää että ymmärrämme katumuksen oikealla tavalla ja meissä on todellinen halu parantua. Eihän lääketiede voi auttaa ihmistä joka ei ole halukas parantumaan. Jumala on antanut ihmiselle vapaan tahdon ja tätä Hän kunnioittaa. Sen vuoksi Jumalakaan ei väkipakolla muuta meitä, vaan kaikki lähtee liikkeelle ihmisestä itsestään.

Katumukseen kuuluu siis se, että tunnustamme Jumalalle sen, millä tavoin olemme loitontuneet Hänestä. Tämän jälkeen meidän tulisi pohtia sitä miten toimitaan, jotta tulevaisuudessa voisi välttää ne synnit, joihin helposti syyllistyy. Tässä on yksi mielenmuutoksen tärkeimmistä piirteistä. Kyse ei ole siitä, että ainoastaan pahoitellaan sitä mitä tuli tehtyä tai jätettyä tekemättä. Mielenmuutoksessa luodaankin katse eteenpäin ja yritetään varmistaa, että tuolta pahalta voitaisiin tulevaisuudessa välttyä! Nimenomaan tässä korostuu rippi-isän merkitys. Hänen tehtävänä on seurata rippilapsensa hengellistä edistymistä, aivan kuten opettaja seuraa oppilaansa kehittymistä. Rippi-isän ei ole tarkoitus sanella mitä tehdään, vaan keskustelun kautta yhdessä oivaltaa mikä on paras tapa toimia kulloisessakin tilanteessa.

Ihmisen elämä iloineen ja suruineen on vertauskuvallisesti kuin laiva, joka kulkee aavalla merellä. Me otamme tietyn suunnan, jota kohti lähdemme kulkemaan. Tuulet ja myrskyt kuitenkin painavat meitä pois oikealta kurssilta. Voidaan pitää luonnollisena, että aika ajoin kurssia tarkistetaan. Muutoin saatetaan ajautua niin pahasti pois reitiltä että siitä seuraisi vahinkoa itsellemme tai lähimmäisillemme. Katumuksen mysteerio ei siis lopulta ole “kertakäyttötoimitus” tai tapahtuma, jossa pahoitellaan menneitä, mutta ei katsota yhtään eteenpäin. Mielenmuutoksessa on kysymys lopulta jatkuvasta parantumisesta ja eheytymisestä. Tämä edellyttää, että säännöllisesti asetumme Jumalan eteen pyytämään anteeksi rikkomuksiamme, ja samalla kertaa pohtimaan yhdessä rippi-isän kanssa sitä miten voisimme pitää elämämme kurssin suunnattuna kohti Jumalaa.

isä Andrei Verikov